Kotona Kosmoksessa

Viikko 1: Taitelija ja porvari

2011-09-13T11:32:00.006+03:00

Kolme asiaa on tapahtunut viimeisen viikon aikana. Ne ovat kaikki olleet kasvuni kannalta merkittäviä.

Ensimmäinen liittyy nykyiseen (ja tulevaan) olemisen tapaani.

Toinen liittyy rahan hallintaan.

Kolmas liittyy uuteen vuoden kokeeseen.

Aion sitoutua näillä puheilla kaikkiin kolmeen.

Aloitetaan.

Ensimmäinen oli merkittävä oivallus, jonka sain siitä millainen olen. Olemisen tapani, joksi ajattelun, toiminnan ja ymmärryksen kehää Integral Coachingissa kutsutaan, on Taiteilijan. Kirjoitin aikaisemmin sisäisestä narsististani. Tämä Taitelija minussa on juuri tuo narsisti.

Taiteiljan olemisen tapaan kuuluu halu tehdä asiat niin kuin itse haluaa. Se on hyvä, ellei elämässä ole muita tarpeita kuin luoda.

Elämä on onneksi rakennettu siten, että ihminen tarvitsee monipuolisesti erilaisia ominaisuuksia. Jos luovuus on yksi, on tuottavuus ja kaupanteko toinen.

Niin kuin kaikkiin hyviin olemisen tapoihin kuuluu, oivalsin miten tämä Taitelija mahdollistaa tietyt asiat ja sulkee pois toiset asiat. Se mahdollistaa ilmaisukyvyn ja kekseliäisyyden, ja sulkee pois kaupanteon ja rahan tulon. Yksinkertaisesti: olemalla taiteilja olen köyhä ja luova, enkä voi olla köyhä ja luova asuntolainan ja kahden lapsen sekä vaimon kanssa.

Samalla kun oivalsin oman nykyisen olemisen tapani, oivalsin myös uuden olemisen tavan. Se on, niin koruttomalta kuin se kuulostaakin, Porvarin olemisen tapa. Ytimeltään siitä juuri on kyse. Porvarillisista hyveistä, joista ensimmäinen on täysin päinvastainen kuin Taiteilijan.

Nimittäin.

Porvarillisista hyveistä ensimmäinen on muotoa: "Asiakas on aina oikeassa".

Jesus, miten totta. Jävel, miten vähän olen sitä noudattanut.

Selitän.

Yrityksessäni olen tähän asti toiminut niin kuin Taiteilija: olen tuonut esiin yritykseni keskeistä viestiä luovassa hengessä, ilman tarkkaa asiakaslähtöistä fokusta. Se on mahdollistanut Taiteilijani pysymisen hyvällä tuulella; se on estänyt täydellisesti kaikenlaisen kaupankäynnin ja Porvarin hyveiden: rahan ansaitsemisen ja asiakkaiden aidon auttamisen. Kaikkein keskeisin ongelma (rahan ansaitsemisen ulkopuolelta) on ollut sanoman hämärtyminen.

Kun oivalsin tämän, tein välittömästi yhden muutoksen.

Astuin asiakkaan asemaan, ehkä aidosti ensimmäistä kertaa. Kysyin itseltäni: mitä ihmiset tarvitsevat? Mikä ajaisi heidän etujaan? Mitä he tarvitsevat mitä en tällä hetkellä osaa tarjota?

Muutin sanomaani. Tähän asti olin puhunut ensisijaisesti "elämänmuutoksesta" tai "tavoitteiden toteuttamisesta" tai vastaavasta ympäripyöreästä nahkiaisesta (omaa häntäänsä ahmiva ympyräsuinen olkoon, muuten, symboli sille kun Taiteilija yrittää tehdä Porvarin työtä). Se ei puhutellut, hitto vieköön, edes itseäni. En minä olisi ostanut minulta mitään. Ihmekö se, jos ei muutkaan.

Tajusin, että ei kukaan halua ostaa elämänmuutosta sinänsä. Se kuulostaa työltä. Sen sijaan melko moni olisi valmis maksamaan stressinsä vähenemisestä.

Tajusin ketjun. Se menee näin. Stressi (kuten vaikkapa minulla rahatajun suhteen) on oire siitä, että nykyinen käyttöjärjestelmä ei vastaa ympäristön kompleksisuutta. Mieli on liian ahdas maailman ärsykkeille. Havaintokehän mahdollisuudet ovat liian pienet suhteessa rajoituksiin.

Päästäkseen eroon tästä, tarvitsemme muutoksen. Kuitenkaan moni - jos kukaan - on valmis maksamaan itse muutoksesta. Olemme kuitenkin enemmän kuin valmiita maksamaan muutoksen lopputuloksesta. Tässä tapauksessa, ymmärsin, se on tietenkin stressin poistuminen.

Muutin siis keskeisen sanomani asiakaslähtöiseksi. Katsoin tilannetta asiakkaan silmin ja näin, että se mitä oikeastaan tarjoan on stressinpoistoa. Lähes kaikki ovat stressaantuneita, mutta vain harvoin stressi poistuu juuriaan myöten. Integral Coaching poistaa stressin mielestäni aika pirun läheltä juuria.

Vaan älä luota miehen sanaan. Luota tekoihin.

***

Siis sanasta miestä.

Toinen asia, johon olen päättänyt sitoutua, on rahanhallinta.

Laajalti ottaen se on tämän vuoden ILP:ni aihe (katso kuvasta kohta "Work" ja siitä kolme alakohtaa, jotka sopivat täydellisesti henkilökohtaisen kasvuni polkuun: "Right Livelyhood", "Money Management" ja "Work as Transformation". Jälkimmäisestä aion, a propos, kirjoittaa matkani jälkeen vielä kirjan). Siihen löysin menetelmän T. Harv Ekerin kirjasta, josta kohta vielä lisää.

Yksinkertaisesti systeemi toimii näin.

Laitan 10% tuloistani Sijoituksiin, joita käytän ainoastaan muuhun sijoittamiseen.

Laitan 10% tuloistani Rilluttelurahastoon.

Laitan 10% tuloistani Säästöön pitkäaikaista tavoitetta varten. Kuten vaikkapa matkaa, huonekaluostoksia tai autoa varten.

Laitan 50% tuloistani Perusmenoihin. Ruokaan, asuntoon, bensaan, laskuihin, yrittäjäeläkkeeseen, ennakkoveroihin, ynnä muihin vastaaviin.

Laitan 10% tuloistani Opiskeluun. Kirjoihin, yleensä.

Laitan 10% tuloistani Lahjoitusrahastoon. Jos nyt aluksi ostaisin vaikka vaimolleni syntymäpäivälahjan. Katsotaan ne Amnestyt sen jälkeen.

Tuo on Systeemi. Sitoudun kokeilemaan sitä ainakin loppuvuodeksi. Päivitän sitoumukseni vuoden lopulla mahdollisesti "jatkokaudelle", eli koko 52 viikon ajalle.

***

Kolmas asia, johon sitoudun vuodeksi on äsken mainitsemani kirjan periaatteet. T. Harv Eker kertoo kirjassaan 17 tapaa, joilla varakkaiden ihmisten ajattelu poikkeaa köyhien ihmisten ajattelusta.

Oma tavoitteeni ei ole olla varakas. Minulle riittää elämä, joka on mukavaa - siis keskiluokkaista - ja jossa ei tarvitse kitkutella. Tällä hetkellä minun ei onneksi tarvitse edes kitkutella. Varallisuuteni on nimittäin pudonnut alle kahden euron.

Neljän hengen perheessä ja asuntolainalla se ei ole kovin paljon.

Kolmas asia on Ekerin kirjan 17 periaatteen omaksuminen ja opiskelu. En purematta, mutta kokeillen. Olen jo aiemmin (tässä blogissa) testannut Benjamin Franklinin 13 viikon periaate-ohjelmaa. Nyt vien kokeilun astetta pidemmälle. Aion ottaa jokaisen 17:stä periaatteesta viikon ajaksi teemakseni. Näin ollen 17 x 3 tarkoittaa 51 viikkoa. Nyt kun aloitan, päätän projektini:

Taiteilijan ja Porvarin henkisestä yhdistämisestä
Rahanhallinnan Systeemistä
Talousälyn lakien opettelusta

ensi vuoden (2012) syyskuun viimeisellä viikolla. Otetaanpa vaikka maalipäiväksi lauantai 6. lokakuuta 2012. Silloin yritykseni on ollut kaksi vuotta pystyssä perustamisensa jälkeen. Se onnistuu vain Allahin armon ja oman viisauteni kehittymisen kautta, ylläolevan ohjelman suosiollisella myötävaikutuksella.

Tästä on hyvä jatkaa.

Vapaaksi narsistin otteesta: ensimmäinen päivä, osa 3

2011-08-28T14:46:00.004+03:00

Keskustelun jälkeen menin nukkumaan sekavin tuntein, mutta selkeytynein mielin. Tunsin, että jokin tilanteessa vaivasin minua. Ymmärsin älyn tasolla kuintenkin mikä se oli.

Olen elämässäni tilanteessa, jossa on monenlaisia vastuita. Niiden taloudellinen ulottuvuus edellyttää minulta tulosvastuullisuutta. Juuri tässä suhteessa sisäinen narsistini tuhoaa elämääni.

Sisäinen narsistini, ja oma kyvyttömyyteni irtautua sen vaikutusvallasta, on toiminut kuin julkisen sektorin johtaja toimenkuvassa, jossa vastuu osakkeenomistajille on ensimmäinen ja kaikkein tärkein velvoite.

Minä (Oy Jupsa Ab) olen vastuussa osakkailleni, jotka ovat kaikkein ensimmäisenä oma perheeni: puolisoni ja lapseni. Sen jälkeen olen vastuussa verottajalle, ja kaikille niille, jotka auttavat minua olemaan osa yhteiskuntaa: soittamaan puhelimella, matkustamaan paikasta toiseen ja käyttämään internettiä.

Sisäisen narsistini on pitänyt jalkoja pöydällä ja fiilistellyt silloin, kun olisi ollut pakko vain tarttua toimeen.

Tässä se siis on, henkilökohtaisen kasvuni kenttä ja haasteet, pähkinänkuoressa.

Haluan vapautua Sisäisen Narsistini vankeudesta, koska (a) syvimmiltäni uskon, että se ei ole todellisinta minuuttani, (b) se on velvollisuuteni henkilökohtaiselle kasvulleni ja Harjoitusten elämänalueelle, ja (c) elämäni parantuisi sen johdosta merkittävästi niin itsekunnioituksen, ihmissuhteiden, taloudellisen toimivuuden ja jokapäiväisen elämän suhteen.

Tätä käännettä ei olisi varmastikaan tapahtunut, ellen olisi havahtunut sisäinen narsistini vaikutusvallalle. Tuota havahtumista edelsi montakin seikkaa, mutta tärkeimmin nämä kolme:

Taloudellisen tilanteeni näkeminen. Minulla on velkaa yli 15 000 euroa, minimissään noin 850 euron kuukausittaiset menot, ja tasan 87 euroa rahaa tililläni, eikä säästöjä senttiäkään. En yksinkertaisesti selviä, ellei muutosta tapahdu.
Keskustelu tuttavani kanssa. Keskustelun seurauksena näin viimein tilanteeni syyn: Sisäisen narsistini, joka käyttäytyy julkisen sektorin fiilisjohtajan tavoin työssä, jossa vastuun osakkeenomistajille tulisi olla ensimmäinen prioriteetti. Ymmärsin, että tarvitsen monia uusia ominaisuuksia, joista vastuullisuuden hyveen on oltava ensimmäisten joukossa.
Oivallus mieleni vankina olemisesta. Ymmärsin miten toimin eri tavalla kuin opetan. Työssäni autan ihmisiä siirtymään nykyisestä olemisen tavastaan kohti uutta, paremmin toimivaa olemisen tapaa. Tajusin, että omassa elämässä on Yksi Hiton Iso olemisen tapa, joka ei vain toimi. Tämä ristiriita teorian ja käytännön välillä aiheutti häpeää ja omantunnon katumusta, jotka olivat viimeinen niitti oman elämänmuutokseni aloittamiseen ja siitä kirjoittamiseen tässä henkilökohtaisen kasvun päiväkirjani tämänkertaisessa luvussa: narsistin otteesta vapautumisessa.

Muutos on itsessään hyvin käytännönläheinen. Sen taustana ja motivaationa on halu elää totuudenmukaista elämää, josta tiedän olevani kaukana antamalla yhden pikkuminuuteni pyörittää showta.

Tavat, jotka olen hahmotellut vapautumiseni, kasvuni ja muutokseni strategiaksi, ovat seuraavat:

Kirjoitan tätä blogia niin kauan, kun olen saavuttanut haluamani tilanteen.
Teen itselleni virallisen ohjelman, joka on pitkälti samankaltainen kuin asiakkaillenikin laaditut elämänmuutosohjelmat.
Ohjelma sisätää harjoituksia, joita kokeilen ja joita yritän noudattaa, ja joista kerron aina tarpeen tullen.

Tätä kaikkea tukee sopimus, jonka teimme vuoden alussa ystäväni kanssa. Kerroin hänelle miten oma haasteeni oli tuolloin (oivalsin silloin jo jotain tilanteestani) saada säännöllistä tuloa yrityksestäni. Hänen haasteensa oli ottaa rennommin uudessa työssään. Sovimme, että jollen opi tulemaan taloudellisesti toimeen työlläni, ja jollei hän opi ottamaan iisimmin, hän lopettaa työnsä ja minä puolestani menen töihin.

Sopimuksemme tarkastetaan vuoden lopulla, ennen uuden vuoden vaihtumista.

Siihen saakka toivottavasti muutoksia on tapahtunut, niin sisäisiä oivalluksia kuin ulkoisia tuloksiakin.

Niistä pidän itseni tilivelvollisena täällä. Seuraavassa kirjoituksessa aion kertoa hieman niistä ominaisuuksista, tavoista ja hyveistä, joita ajattelen muutokseni vaativan. Siihen saakka yritän kärsiä tietoisesti sisäisen narsistini olemassaolosta.

Vapaaksi narsistin otteesta: ensimmäinen päivä, osa 2

2011-08-28T14:22:00.005+03:00

Minut pysäytti hetki, jolloin tajusin miten narsisti sisälläni säätelee elämääni.

Sisäinen narsistini operoi yksipuolisesti omasta näkökulmastaan käsin. Sisäinen narsistini ei kanna vastuuta, tekee mitä sitä itseään huvittaa ja milloin sitä huvittaa. Se ei koe minkäänlaista tulosvastuullisuutta eikä vastuullisuutta ylipäätään muutenkaan. Sisäinen narsistini pitää minua vallassaan ja talutusnuorassaan.

Aloitin vuonna 2008 tämän blogin pitämisen. Tuolloin halusin raportoida omasta vuoden mittaisesta ILP-kokeestani oikeastaan yhdestä syystä: jotta olisin motivoitunut pitämään harjoitustani yllä. Kirjoitin etupäässä itselleni, itseäni motivoidakseni. Tarkoitukseni on nyt sama. Kirjoitan henkilökohtaisesta kasvustani, aivan kuten tuolloinkin; nyt vain kasvuni areena on erilainen. Kasvumaastonani on nyt Työn, Talouden ja Yrittäjyyden kenttä, jolla tavoitteeni on ulkoisessa mielessä ansaita kohtuullinen määrä rahaa siten, että voin olla toimiva osa yhteiskuntaa ja perhettäni, ja sisäisessä mielessä oppia tunnistamaan narsistiset oireet ja toiminta- sekä ajatusmallit, ja vapautua niiden yksipuolisesta otteesta.

Miksikö?

No, selitän.

Huomasin eilen (aivan, ei siitä ole sen pidempi aika) miten mieleni toimii. Se on oikeastaan hyvin yksinkertaista. Mieleni toimii Sisäisen Narsistini käskyläisenä.

Kun Narsistini haluaa ottaa rennosti, koko olemukseni tottelee sitä. Se tarkoittaa, että silloin kun pitäisi tehdä työtä, sisäinen Narsistini on kernaammin kahvitauolla. Ja se tarkoittaa, että asialliset hommat eivät välttämättä tule tehdyksi.

Mieleni toimiminen Sisäisen Narsistini käskyläisenä tarkoittaa tarkkaan ottaen sitä, että olen apinamieleni yhden pikkuminuuden ohjailtavissa. "Apinamieli" on minua paljon puhuttelevasta buddhalaisuudesta tuttu käsite, jolla viitataan siihen, miten harhaantumaton mieli pomppii yhdeltä assosiaation oksalta toiselle, vieden ihmistä perässään kuin kuoriämpäriä. "Pikkuminuus" on taas muun muassa Big Mind-prosessista lainattu käsite, joka viittaa apinamielen sisältöjen ja tyypillisten roolien hieman tarkempaan erittelyyn.

Molempiin lähestymistapoihin voi muuten tutustua tästä ja tästä.

Joka tapauksessa, muutosprosessini (tai päätös sen aloittamisesta) oli muhinut jo pitkään, kunnes oivalsin, miten perinpohjaisessa mielessä olen itseni vankina. Tiedostaessani Sisäisen Narsistini säätelevän elämääni tunsin häpeänkaltaista katumusta siitä, miten annoin yhden pikkuminuuteni niin kokonaisvaltaisella tavalla säädellä elämääni.

Asioissa on kuitenkin monta puolta.

Sisäinen Narsistini on vastuussa monista hyvistä asioista elämässäni. Sen ansiosta osaan pitää puoleni unelmia seuratessani ja niitä toteuttaessani. Se on mahdollistanut minulle monien tavoitteideni toteuttamisen, koska olen uskaltanut uskoa maailman olevan osterini. Sen ansiosta asun juuri siellä missä haluan asua, vieläpä kernaasti loppuelämäni ajan, ja teen työkseni juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdäkin: valmennan, koulutan, konsultoin ja kirjoitan.

Ja niin kuin aina, asiassa on se toinen puoli.

Sen oivalsin ratkaisevalla tavalla kun keskustelin tuttavani kanssa julkisen sektorin ja voittoa tavoittelevan työmaailman eroista.

Tuttavani kertoi, miten voittoa tavoittelevassa työmaailmassa oleminen skarppaa merkittävällä tavalla työn tekemistä. Kun ihminen on vastuullinen osakkeen omistajille työnsä tuottavuudesta, hänellä ei ole varaa suunnitella asioita pelkästään fiilispohjalta. Julkisella sektorilla sen sijaan toimitaan usein näin, mielijohteista tilastollisten ja tieteellisten metodien sijaan. Molemmissa on etunsa. Oli miten oli, tästä näennäisesti kaukaisesta keskustelusta tunnistin ensimmäisen kerran sisäisen narsistini oireyhtymän.

Vapaaksi narsistin otteesta: ensimmäinen päivä, osa 1

2011-08-28T14:02:00.004+03:00

Olen elänyt narsistin uhrina. Olen tajunnut asian vasta vähän aikaa - oikeastaan vain muutaman päivän ajan - mutta sitäkin voimakkaammin. Elämäni on nyt vaakalaudalla ja olen päättänyt vapautua.

Narsisti lähipiirissäni on sanellut lähes kaikkea toimintaani. Hän on vaikuttanut valintoihini ja elämääni yleensä oikeastaan kaikessa, mitä olen tehnyt. Varsinainen herättäjä on kuitenkin ollut taloudellinen tilani ja narsistin vaikutukset siihen.

Syytän tilanteesta täysin ja täydellisesti narsistia, jonka uhrina olen ollut tavallaan koko elämäni, mutta voimakkaammin viimeiset kymmenen vuotta.

Tuo narsisti olen minä.

Uusi viikottainen blogi!

2011-01-25T14:35:00.010+02:00

Vuosi 2011 on omistettu omalta osaltani työlle. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että tämä blogi jää tauolle. Ja jatkaa olemassaoloaan uudessa muodossa.

Perustin lokakuussa 2010 filosofisen vastaanoton. Sen kantava periaate on auttaa ihmisiä muuttamaan elämäänsä, toteuttamaan toiveitaan ja ratkaisemaan ongelmiaan.

Filosofisen vastaanoton toiminta kattaa muun muassa uuden blogin. Se toimii yrityksen keskeisenä tiedotuskanavana, ja jatkaa siitä, mihin Kotona Kosmoksessa nyt jää. Joten laita kirjanmerkkeihisi uusi viikottainen elämänlaadun filosofiaa luotaava blogi! Ja tule vastaanotolle, jos siltä tuntuu.

13 Käskyä - Viikot 12 ja 13

2010-12-20T10:38:00.005+02:00

Hyvä, rakas, tonttulakkinen lukija! On tullut aika saattaa kolmentoista käskyn elämänohjekokeeni päätökseensä arvokkaasti. Lumihiutaleiden laskeutuessa vaakasuoraan naapuritalon katolle teen tiettäväksi, että viime viikolla elämääni ohjasi ajatus...

...Rolling Stonesin musiikista. Siitä, että se on yksinkertaisesti niin ihmeen tuoreen, kestävän ja ikuisen kuuloista. Ainakin popmusiikin parametreissa ikuisen kuuloista.

Samaan tapaan tulisi omakin elämänsä säveltää. Tehdä päivistään, viikoistaan, kuukausistaan, vuosistaan ja projekteistaan biisejä, jotka kestävät kulutusta. Oma elämänsä, sanalla sanoen, olisi syytä ja viisasta rakentaa siten, että nyt kylvämiään siemeniä ja kappaleiden aihioita jaksaa ihailla ja veivata vielä viisi- ja kuusikymppisenäkin. Hitto, miksi ei seitsemän- ja kahdeksankymppisenäkin? Puhumattakaan niistä, jotka vaan eivät osaa eivätkä halua lopettaa, sadan vuoden kynnykselläkään.

Ja vaikka kaikkea ei voi suunnitella - sen varmasti tietävät Rolling Stonesin kaverit, jotka muusansa ja heroiinin viemänä ovat tehneet hetken lapsina musiikkia ikuisuudelle - niin silti ne oman elämän biisit kannattaa hioa. Ainakin siten, että niiden kanssa jaksaa elää. Sillä täällä, suhteellisuuden maailmassa, egon puolella, mitään muuta meillä ei lopulta ole kuin säveltämämme kappaleet, elämämme nuottiviivasto ja niille piirtämämme avaimet, tempo, kulku ja juoksu.

Mutta takaisin tähän päivään. Nyt on nimittäin jouluviikko ja alkaa hiljainen elämä. Ihana, hiljainen elämä. Velvollisuudet nostetaan hyllylle ja kouraan napataan Charles Dickensin romaani. Tehdään mahalihasliikkeita ettei lihottaisi ja lihotaan kuitenkin. Syödään niitä ihania tölkkiherneitä, jotka kaiken herkun keskellä nousevat ylitse muiden. Korvataan kinkku luomulihalla, josta tehdään (tai josta äiti laitetaan tekemään) lihapullia. Avataan lahjoja ja luetaan Kaikkien Aikojen Joulutarina. Etsitään Buddenbrookeista se kohta, jossa kuvaillaan porvarisjoulua ja katsotaan Fannysta ja Alexanderista klassinen joulunviettokohtaus. Ollaan iloisia, onnellisia ja tyytyväisiä. Eikä olla niitä sen vuoksi, että joulu johtaa siihen. Vaan ollaan niitä sen vuoksi, että joulu näyttää ne meille. Että ne ovat Ainut, Oikea, Rehellinen Todellisuutemme, jota yritämme aina paeta tänne ihmisenä olemisen pariin. Usein - lähes aina - onnistummekin. Onneksi on joulu muistuttamassa, että se on vain pakoa Kodista, josta emme milloinkaan voi olla erossa, vaikka yrittäisimmekin. Olemme Aina Kotona.

Viimeinen käsky sulkee ympyrän. Se on Benjamin Franklinilta:

"Be always at war with your vices, at peace with your neighbors, and let each new year find you a better man."

Hauskaa, hidasta ja Alati Läsnäolevasta Onnellisuudesta muistuttavaa joulua!

13 Käskyä - Viikko 11

2010-12-14T12:59:00.008+02:00

Edeltäneellä viikolla oivalsin, ties monnenko puhelinkieromyyjän soitettua, että en usko mainontaan. En ainakaan sellaiseen, josta kuuluu kuinka langan toisessa päässä oleva noudattaa ohjetta "hymyillä, sillä toinen kuulee sen". En, juma sentään, halua kuulla toisen ihmisen hymyilyä korvassani! Haluan tulla autetuksi ongelmissani, toiveissani ja pyrkimyksissäni.

Ja siitä löysinkin viikolleni ohjeen: mainonnan sijaan pyrin tarjoamaan...

...ilmaista apua, hyötyä ja huvia.

Siis innostumaan ja innostamaan hyvistä, elämänlaatua parantavista asioista. Se, että pyrin tekemään sitä kautta itseni mahdollisimman hyödylliseksi lajitovereideni nykyisyydelle ja tulevaisuudelle (sille, joksi me voimme tulla) on oleva mainontani, jos sitä sellaiseksi halutaan nimittää. Tämä, sitä paitsi, on toiminut viisaammillakin kuin itse.

Hyvää musiikkia ei tarvitse mainostaa. Eikä hyviä elokuvia. Eikä hyviä kirjoja. Jos ne ansaitsevat huomiota, ne saavat sitä. Nykyaikana, valitettavasti, on vain kovin epäsuosittua puhua ansaitsemisesta: kaikkien kun tulisi saada pelata vaikka kuinka onnettomia olisivatkin.

Markkinointini ja työni on siis perustuva tähän yksinkertaiseen viidakon ja markkinavoimien lain aksioomaan: jos asioista, jotka minua kiinnostavat ja joita haluan tehdä ja jakaa on hyötyä toisille, hyvä. Saa ostaakin. Jos ei, harmi homma. Alan katsella oikeita töitä.

Ja peeäs: kun en voi ymmärtää, niin en voi. Nimittäin jostain kuulemaani ja kerrassaan järjetöntä yrittäjien mottoa: "Tapahtui mitä tapahtui, niin periksi ei anneta". Koska usein kannattaisi. Antaa periksi, ottaa lepoa ja tehdä jotain muuta välillä.

Ja kun kerran höpinätuulella olen, niin on kyllä sanottava, että tämä Wigwamin ensimmäinen levy on A-puoleltaan paikoitellen melkein yhtä järjetön kuin ylläoleva motto. B-puoli onkin sitten silkkaa rautaa, Pembrokelaisittain.

13 Käskyä - Viikko 10

2010-12-06T15:19:00.004+02:00

Mennä viikolla valitsin käskyn, joka näin jälkikäteen seurasi aika loogisesti edeltäjäänsä. Päätin nimittäin tarkastella...

...salaista agendaani.

Elämän menoa pohdittuani olen tullut nimittäin sellaiseen tulokseen, että jokaisella ihmisellä on oma salainen, piilotettu agendansa maailmassa olemisensa suhteen. Tämä salainen agenda voi olla hautautunut pinnan alle, persoonallisuuden oikkujen, esittämisen ja roolien taakse, tai se voi olla selkeämmin läsnä, lähellä pintaa, sydämenä hihassa ja kiinteästi elämässä ja teoissa kiinni. Syvälle hautautuneena, pinnan alla sykkivänä tai paitaan painettuna, jokaisella se joka tapauksessa on.

Minun salainen agendani on se, että haluaisin maailman kaikkien ihmisten olevan sinut uskonnollisuutensa kanssa. Uskonnollisuus, minulle, tarkoittaa sitä, että ihminen uskaltaa kohdata ja elää Itselleen Kaikkein Tärkeimmän kanssa. Tuo kohtaaminen ja eläminen alkaa tuon Kaikken Tärkeimmän kysymisellä: "Mikä minulle on Kaikkein Tärkeintä?". Kysymyksen jatko-osa, "ja miksi?", on yleensä enemmän tai vähemmän itsestään selvä, itsensä valaiseva ja kysymyksen ensimmäiseen osaan sisältyvä.

Tämän käskyn esillä pitäminen - "Mikä on minulle kaikkein tärkeintä?" - on auttanut muistamaan salaisen agendani keskeisen vaatimuksen. Nimittäin, miten osaan ja uskallan tuoda sen elämään? Miten osaan saattaa sen aikaan, pois mielikuvituksen ja puhtaan järjen koskemattomasta ideamaailmasta?

Yksi vastaus on tämä. Jokaisella ihmisellä on oma uskonnollisuutensa. Jokainen ihminen on kosketuksissa Itselleen Kaikkein Tärkeimmän kanssa. Toisilla meistä tuo kosketus on vain hautautunut hieman syvemmälle, ja he tarvitsevat apua sen esille tuomiseen. Toiset meistä ovat eri vaiheissa tuota kysymystään. Heitä on autettava kehitysvaiheelle sopivalla tavalla. Se, mikä minulle on uskonnollista - Kaikkein Tärkeintä - yhdistyy kaikkien muiden lajitovereideni uskonnollisuuteen juuri tuon uskonnollisuuden ydinolemuksen kautta: että meille molemmille on jotain, joka on kaikkein tärkeintä. Minun uskonnollisuuteni - ja minun salainen agendani - on kysyä tuota itseltäni, yrittää elää osavastauksen mukaisesti ja auttaa muita ihmisiä, kutakin hänelle hyvin soveltuvalla tavalla, tekemään samaa: kysymään ja elämään Itselleen Kaikkein Tärkeimmän mukaisesti, siis uskonnollisesti, ja oivaltamaan miten uskonnollisuus - elämä itse - kehittyy eikä koskaan pysähdy lopullisesti yhteenkään osavastaukseensa. Sillä lopulta uskonnollisuus on juuri tuo kysymisen itsensä prosessi, osallistuminen evoluutioon itseensä ja evoluutiona itsenään, vieläpä sen kahdella tavalla: muotona ja tyhjyytenä.

Siinäpä salaista agendaa kerrakseen. Lukijalle jää osaksi miettiä omaansa. Tai sitten, näin itsenäisyyspäivän kunniaksi, voi myös miettiä toista hyvin Tärkeää Kysymystä, nimittäin: mitä "itsenäisyys" voi merkitä mahdollisimman monella tasolla?

13 Käskyä - Viikko 9

2010-11-25T14:44:00.004+02:00

Aloin testaamaan toden teolla viime jouluna hankkimaani Amazonin Kindleä. Tähän mennessä olin ostanut siihen sekalaisia tietokirjoja, eikä kokemus ollut täysin vakuuttanut. Vaikka Kindlessä pystyykin tekemään himoamiani alleviivauksia ja reunamerkintöjä kätevästi, jäi kokemus tietokirjaan uppoutumisesta ja sen kanssa peuhaamisesta jotenkin - no - muoviseksi.

Pidän tietokirjoissa eniten siitä, että ne kuluvat ja rispaantuvat ja tulevat käytössä kamalaan kuntoon. Näin myös niistä irti saatu tieto näkyy tatuointeina niiden turmeltuneilla sivuilla ja käyttäjän innostus milloin kuolaläikkininä pitkin opusta, milloin äkäisinä kysymys- ja huutomerkkeinä pitkin kirjaa. Kindlessä, kaikesta käytettävyydestä huolimatta, tämä jää puuttumaan. Tieto on "jossain siellä" tallessa kuten merkinnätkin, mutta en koe sitä omakseni samalla lailla kun hyllyssäni olevaasta konkreettisesta kirjasta saatua näkemykseksi hiljalleen metaboloituvaa informaatiota.

Niinpä tilasin koemielessä ensimmäisen romaanini Kindlelle, ja katso: kokemus oli aivan toista luokkaa. Luettuani viime keväänä Ayn Randin teoksen Atlas Shrugged käsittämättömän pienellä printillä vähitellen käsissä tuhoutuvasta pokkarista, oli melko virkistävää aloittaa kirjailijan toinen Magnum Opus, The Fountainhead, lukulaitteen näytöltä. Ja pitää sanoa, että tähän asti olen tykännyt - niin kirjasta, vaikka siinäkin Randille tyypillinen pateettinen yksiulotteisuus paistaa läpi kuin puokarvat paapan kalsareista, kuin lukukokemuksestakin. Ja sitäpaitsi, tämän viikon käsky pomppasi eteeni kohdasta 1057-68:

"I love this Earth...I don't like the shape of things on this earth. I want to change them."

Päähenkilön sanat koskettivat. Etenkin, kun ne yhdistää sattumalta kirjaston poistolaarista löytämäni erinomainomaisen Egoistin käsikirjan sääntöön:

"Jos hallitset työsi, sinua tarvitaan ja voit määritellä hintasi. Ammatti-ihmisiä tarvitaan aina."

Kyse on siis siitä, mitä asioita haluan rakastamallani pallolla ja tällä ihmeellisellä elämällä muuttaa, ja miten - siis millaisen ammattitaidon ja osaamisen avulla - sen teen. Kas siinäpä pähkinää tälle torstaille ja ihan loppuviikoksikin. Miksei myös lukijalle tykönään omalle kohdalle pohdittavaksi: mitä haluat elämälläsi tässä maailmassa muuttaa?

13 Käskyä - Viikko 8

2010-11-19T14:31:00.003+02:00

Uusi käsky, uudet kujeet:

"Marketing is telling people what you do, over and over."

Näin sanoo C. J. Hayden kirjassaan Get Clients Now. Hyvin sanookin, sillä siitähän lopulta kaikessa markkinoinnissa on kyse: että saa sanan omasta intohimosta - koska siitä taas kaikessa tekemisessä tulee olla kyse - esille ja ihmisten ulottuville.

Siitä pääsemmekin seuraavaan: tunnetko intohimoa tekemisestäsi? Ellet, on paljon mahdollista, että oman asian esiin tuominen ei kiinnosta. Toimenkuvansa suhteen tasapainoinen ihminen ei myy, vaan elää omaa intohimoaan ja kietoo ihmiset ympärillään mukaan samaan hyvään verkostoon.

Huomaan itse, miten olen aina ollut samaan aikaan estynyt ja tavattoman halukas mainostamaan innostuksen kohteita. Kun ne ovat yleensä liittyneet omaan itseeni, on mainostaminen kuitenkin tuntunut aina vähän omituiselta, itsensä esiin tuomiselta. Mutta vanhemmaksi tultuani olen alkanut tottua ajatukseen siitä, että oma itse, oma ego, on vain väline, jonka kautta Viisaus, Kauneus ja Ilo tulee maailmaan. Ei kertoja vaan tarina on oleellisin asia, josta tulee olla innoissaan. Tarina kuitenkin aina vaatii kertojansa, ja siihen on meidän jokaisen työtä jossain muodossa tekevän pakko alistua.

Tarinan esiin tuomisen vaikeus liittyy usein myös innostukseen omasta työstä. Tällöin tärkeä kysymys on: mitä voisin tehdä - millaisia muutoksia ajatuksissani, teoissani, ihmissuhteissani ja ympäristössäni - että olisin vielä innostuneempi elämästäni ja työstäni? Mitä minun tulisi muuttaa, että haluaisin kertoa muille ihmisille siitä mitä teen, kerta toisensa jälkeen? Ja mitä voisin tehdä sen suhteen seuraavan 3 minuutin aikana?

13 Käskyä - Viikko 7

2010-11-09T18:14:00.005+02:00

Hyvä lukija, on juhlava hetki. Tämä on nimittäin kahdessadasviideskymmenes blogikirjoitukseni. Poks, panee pullo shampanjaa. Komiaa o.

Tällä viikolla on tullut aika palata idealismin pariin. Edeltäneet kuusi viikkoa ja niiden käskyt ovat olleet luonteeltaan melko käytännöllisiä. Ne ovat käsitelleet - summatakseni:

Viikko 1: Aikaista heräämistä

Viikko 2: Harjoituksen ylläpitämistä.

Viikko 3: Ajankäytön hallintaa.

Viikko 4: Oman elinkeinon mahdollistavia luonteen ominaisuuksia.

Viikko 5: Reipasta suhdetta työntekoon.

Viikko 6: Omaa rahaa yrityksen kautta.

Tällä viikolla siis palaan käskytyksessäni hieman ihanteellisimmille poluille. Jotenkin se tuntuu sitäpaitsi sopivalta, nyt kun kuusi viikkoa on kulunut säntillisissä merkeissä. Kuluvan viikon Käsky tulee nimittäin mitä ei-säntillisimmästä lähteestä, rokmuusikko Dave Wyndorfin kynästä.

"[T]ässä hommassa täytyy tehdä paljon duunia, tulla välillä hulluksi rundilla ja mahdollisesti ajautua päihderiippuvaiseksi, mutta on tämä ollut kaiken arvoista!" ,

tiesi Monster Magnet-yhtyeen laulaja kertoa taannoin. Idealistiseksi lauseen tekee yhtä arvokkaan elämän etsintä: mikä, omassa elämässäni, voisi olla paljon duunin, hulluksi tulemisen ja mahdollisen päihderiippuvaisuuden väärtiä? ("Olla kirjailija! Juoppo kirjailija! Juoppohullu kirjailija rundilla!", huutaa sisäinen piruni. No, hiljaa nyt siellä. Kuuntelen sinua myöhemmin, lupaan.)

Ja vaikka käsky onkin omani, voihan lukijakin sitä miettiä. Nimittäin, kuten muusikko Wyndorf lainauksessa aiemmin totesi, ovat monet hänen ikätovereistaan olleet viimeiset kaksikymmentä vuotta tehtaassa töissä sillä aikaa kun hän on kiertänyt maailman muutamaan otteeseen, tavannut "tuhatmäärin tyttöjä ja muita siistejä tyyppejä". Onhan se totta, kuten toinenkin naama-kuin-Nasaretin-vaakuna, Keith Richards, uudessa Rolling Stonessa kertoi, että jos elämä menisi kuin silkki ja sametti, ei olisi bluusia eikä olisi häpiä.

Ei siis ole synti eikä, sallinette, häpiä etsiä idealistisella vimmalla omaa ihanne-elämäänsä; sitä, joka olisi yllämainittujen vaivojen - tai edes niiden salonkikelpoisten, keskiluokkaisempien vaihtoehtojen kuten maitoruven, asuntolainan lyhennysrästien ja kolmen keskikaljan tiistaipöhnän - arvoinen.

13 Käskyä - Viikko 6

2010-11-01T14:05:00.007+02:00

Satakunnan Kansan Sunnuntai-liittessä haastatteltiin 72-vuotiasta kirjanpitäjää. Hän oli kuulemma jo kouluaikanaan "rakastunut silmittömästi" kirjanpitoon. Haastattelu oli hyvä ja tarjosi kaiken lisäksi uuden Käskyn.

"[A]ivan nuorena muistan joskus ajatelleeni...että joskus minulla on aina omaa rahaa. Jos ei muuten niin oman yrityksen kautta".

(72-vuotias kirjanpitäjä ja yrittäjä Soili Myllymäki)

Kamalan hyvä ja kamalan yksinkertainen elämänohje. Ja minulle aivan uusi oivallus. Nähkääs, minä en aivan nuorena ole ajatellut ollenkaan tuollaista.

En edes vanhempana. En edes vielä viikko sitten. Ja vaikka laitoinkin pystyyn oman yritykseni kolmisen viikkoa sitten, on ajatus omasta rahasta oman yrityksen kautta minulle edelleen uusi.

Opiskeltuani parhaan osan 2000-lukua olen tottunut köyhäilyn taitoon. Sain jopa kunnianimen "Selviytymisen mestari" konsulttituttavaltani. Ansiosta. Tultuani viime vuoden toimeen 500 eurolla kuukaudessa (josta maksoin laskut, vuokran ja vauvanvaipat) tein viime kesänä kokeeksi pienen dipin siitä alaspäin. En nimittäin ansainnut enkä saanut omaa rahaa kolmeen kuukauteen lainkaan.

Oma raha oman yrityksen kautta on siis seuraavan viikon mottoni, Käsky numero kuusi.

* * *

Viime viikon Käsky - Brenda Uelandin oivallinen ja yksinkertainen motto - auttoi minua ihmeellisellä tavalla muuttamaan suhtautumistani työntekemiseen. Viime viikko oli nimittäin Elämäni Kiireisin.

Käskyn vaikutus tuntui toimivan positiivisen salakavalasti. Itselleni asetettu ohje antoi suuntaa hiljaisella kyttäyksellään, ikään kuin omatunnon lupauksena. Omaa toimintaa tuo "pidä työstäsi"-käsky auttoi. Vaikka tein työtä niska limassa, se tuntui ajoittaisesta uupumuksesta huolimatta ihan ookoolta. Sanotaan näin: tein työtä huolimatta siitä, etten olisi aina halunnut. Kuulostaa pieneltä; itselle se oli iso juttu.

* * *

Seuraavaan viikkoon, jälleen kerran. Toivottavasti lukijalla on jo ainakin ensimmäinen viikko menossa käskytetystä elämästä. Jos ei, niin on kovin mahdollista että joku, jossakin, tälläkin hetkellä, käskyttää asiasta mitään aavistamatonta lukijaa...

13 Käskyä - Viikko 5

2010-10-25T07:08:00.008+03:00

Olipa viikko! Edellinen käskyni, Ayn Randin lausahdukseen toimeentulon ja työn taustalla olevista ominaisuuksista, toimi melkoisena takapiruna. Annan esimerkin.

Torstaina vietin rauhaisaa elämää syksyisen kauniilla mökillä. Takkatulen sytytettyäni ja aamuisen Sherlock Holmes-tarinan luettuani ryhdyin hommiin. Niitä sitten riittikin.

Suomennettuani työn alla olevaa uutta Wilber-käännöstä toimitin artikkelin kattavammasta uskontokeskustelusta Turun Sanomiin julkaisua varten. Kirjoitin myös tekstiä tulevia verkkosivujani varten. Sitten järjestin kolme asiakastapaamista uuteen ajankohtaan ja soitin lääkäri ja filosofin vastaanoton pitäjä Antti Mattilalle varmistuakseni nimen käytöstä. Selkesi sekin: voin kutsua alan pioneerin siunauksella omaa liiketoimintaani filosofisen vastaanoton nimellä.

Hommaa siis piisasi yhdelle puolipäivälle enemmän kuin moneen aikaan. Valitsemani motto toivon mukaan auttoi. Pyrkimykseni oli - ja on - omaksua enemmän ominaisuuksia, jotka auttavat minu valitsemieni käskyjen taustalla olevassa Toiveessa: elää tavallista, keskiluokkaista elämää haluamassani paikassa ja talossa, tehden haluamaani työtä. Tätä toivetta estävät eräät ominaisuuteni, jotka on kaikessa rauhassa korvattava toisilla, tehtävään paremmin soveltuvilla. Randin ajatus on moniulotteinen eikä yksi viikko tietenkään riitänyt sen avaamiseen. Mutta jonkinlainen aihio siitä kuitenkin piirtyi.

Alkavalle viikolle on jälleen oma käskynsä:

"Know that it is good to work. Work with love and think of liking it when you do it. It is easy and interesting. It is a privilege. There is nothing hard about it but your anxious vanity and fear of failure."

(Brenda Ueland)

Kuulun siihen surkuteltavaan sukupolveen (tai ihmisryhmään tai -tyyppiin), jolle työn tekeminen on aina ollut kauhistuttava, vieraannuttava ja vapautta rajoittava kokemus. Vaikka tuo vastenmielisyys on tehnyt monet hyvät asiat mahdolliseksi - mielikuvituksen, luovuuden ja oman tähden seuraamisen - se on myös sabotoinut paljon. Se on estänyt, yksinkertaisesti, myös mielekkään työn tekemisen. Se on täysin huumoria vailla ja mustavalkoisesti nähnyt kaiken "tekemisen" "työnä", ja pyrkinyt välttämään kaikkea sipsinsyöntiä vaikeampaa.

Ylläoleva sitaatti on naiviudessaan terapeuttinen. Semminkin kun Platonia mukaillakseni puutteenalaisen ei tule nirsoilla. Kaikkein lapsellisinta on lopultakin jäädä jumiin vain yhteen näkökulmaan, omaansa ja omiin fiiliksiin jonkin asian suhteen, eikä ajatella esimerkiksi oman työn tärkeyttä muiden näkökulmasta. P. J. Palmer sanoi sen parhaiten: ennen kuin voin kertoa elämälleni mitä haluan siltä, minun on kuunneltava sen sanovan minulle kuka minä olen.

Sellainen rohkaisun sana vielä: tässä kohtaa koetta tuli pariin otteeseen vastustus kokeen jatkamisesta. Se on luonnollista. Se menee ohi. Kannattaa jatkaa. Kaikki menee hyvin.

13 Käskyä - Viikko 4

2010-10-15T22:26:00.009+03:00

Kolmas viikko takana käskyjen siivittämää elämää ja olo on kuin Juha Miedolla pöllimetsässä. Reipas, parrakas ja rehti. Vaan totuuden nimissä tunnustettakoon seuraavia seikkoja.

Omien käskyjen mukaan eläminen on perkeleellistä touhua.

Se on ärsyttävää, koska huomaa milloin on tehnyt syntiä. Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, "synti" tarkoittaa alunperin "maalin missaamista". Näin ollen kun tietää mitä haluaa, tietää myös milloin toimii toisin kuin haluaa.

Käskyjen mukaan eläminen on myös palkitsevaa. Se tarjoaa palkinnon itsestään - ei saavutusten tai toteutuneiden tavoitteiden kautta. Pikemminkin se palkitsee olemisen muutoksen yrityksellä: yrityksellä elää suoraselkäisemmin, periaatteiden ohjaamana. Aina niihin ei osu eikä yllä, mutta se on sivuseikka. Pääasia on, että on jotain mistä harhautua.

Tällä viikolla olen tarkastellut ajankäyttöäni ja sen vaikutusta Oikeasti Tärkeiden asioiden luomiseen. Huomaan nyt, miten paljon parannettavaa itselläni on tässä suhteessa. Hyvä, että edes jossain.

Vitsi, vitsi. Saa nauraa.

Joka tapauksessa, olen edelleen yrittänyt illalla ennen nukahtamista muistaa kysyä itseltäni: "Miten tänään onnistuin...olemaan skarppi ajankäyttöni suhteen?", sekä "Miten voisin huomenna toimia paremmin?". Yksinkertaisin ohje, jonka oivalsin, liittyy toiminnan jäsentämiseen tavoitteiden kautta. Eli siis, jos mielin juuri nyt ohjata omaa ajankäyttöäni, tulee sen tapahtua sen kautta, mihin tämän hetken toimintani tähtää. Pirun yksinkertaista ja (minulle, ainakin) pirun vaikeaa.

Yksinkertaisesti kyse on siitä, että jos haluan viedä pojan päiväkotiin ajoissa, on aamupuuron syöttäminen aloitettava ehkä 20 minuuttia aikaisemmin kuin normaalisti aloittaisin. Tämä on ollut hankalaa. Vaan miksi?

Taustalla on olettamus siitä, että mikäli olisin tarkka ajankäyttöni suhteen, joutuisin luopumaan spontaanisuudestani ja hetkeen tarttumisestani, joka on toiminut parhaan puoleni - luovuuden - mahdollistajana. Tämä Iso Olettamus on jotain, minkä kyseenalaistaminen vaatii hieman vaivaa. Yksinkertaisin tapa on toimia hieman toisin ja katsoa, totetuvatko Ison Oletukseni manaamat pelot todellisuudessa.

Alkavalla viikolla on jälleen uusi periaate. Sen olen valinnut Ayn Randin megalomaanisesta (ja ainakin puolet liian pitkästä) teoksesta Atlas Shrugged. Ulkomuistista se menee kutakuinkin näin:

"Business and earning a living, and that in man which makes it possible...that is the best in us".

Olen ajatellut unelmatyöni olevan sen, että saisin palkkaa olemalla minä. Silloin ihminen on tehnyt itsensä niin hyödylliseksi toisille ihmisille, että he ovat valmiita ylläpitämään hänen olemassaoloaan ja kehitystään heille itselleen koituvan hyödyn vuoksi. Molemmat voittavat, totisesti, tuolloin. Siihen päästäkseni on oivallettava Randin näennäisen kapitalistisiin sanoihin piiloutuva viisaus: se, mikä meissä saa meidät haluamaan tekemään itsemme työlle alttiiksi - ja mitä tuo työ voisi olla - on tavallaan parasta, mitä ihmisinä meihin sisältyy. Työn ja toimeentulon takana olevien ominaisuuksien myötä tulevat monet arvokkaat asiat mahdollisiksi: aloitteellisuus, omanarvontunto, lähimmäisistään huolehtiminen ja luovuus, esimerkiksi. Niitä toteuttamalla teemme itsemme onnellisiksi ja olemme muille hyödyksi. Ja niin on hyvä.

Ensi viikkoon, siis.

13 Käskyä - Viikko 3

2010-10-10T21:11:00.009+03:00

Kolmentoista käskyni toinen koeviikko on takana. Mottonani oli Pavlinan Steven ajatus siitä, että on parempi olla säännöllinen yksinkertaisen harjoituksen parissa kuin olla epäsäännöllinen monimutkaisen harjoituksen parissa. Niinpä jatkoin aikaista aamuheräämistä ja meditaatiota. Korutonta kertomaa, tavallaan. Ja silti olo oli parhaimmillaan kuin jouluaattona: kun ennen muun talonväen heräämistä kävelee vielä pimeässä aamussa puuvajaan hakemaan klapeja, laittaa alakerran takkaan tulen ja istunnon jälkeen asettuu lukutuoliin tavaamaan Marcel Proustin järjettömiä ja järjettömän kauniita lauseita, ei olo juuri paremmaksi muutu. Joten kiitos tämänkin elämänviisauden en tavoitellut liikoja, ja sain enemmän.

Huomasin myös, miten haastavaa oli olla yksinkertaisen harjoituksen parissa. Tästä ei oikein voi kertoa kenellekään rinta rottingilla. Yritin kyllä, mutta tunsin oloni tavattoman hölmöksi. Tavallaan hyvä: tämän harjoituksen ydin kun kai on juuri eräänlainen nöyrtyminen oman kunnianhimon ja aidosti toimivan asian edessä.

Ensi viikon teemaksi valitsin Bhagavad Gitan, Koraanin ja englantilaisen miestenlehden välillä. Arvatkaa kuka voitti? Siis:

"You can really start being creative when you're not sweating the small stuff anymore".

(Men's Health, elokuu 2009)

Se pikkuasia, jonka ilmaantumista pyrin tarkkailemaan, on alituinen myöhästely ja niukkuuden tunne ajan suhteen. Olen aina niukin naukin päiväkodin ovella pojan kanssa ja aiheutan traumoja lapselleni, joka pääsee aamupiiriin Nalle Nappisilmän pariin hieman liian myöhään. Seis sellainen peli! Eli tulevalla viikolla otan syyniin ajankäyttöni. Pyrin, sanalla, antamaan itselleni runsautta sen suhteen. Se kun ei mitään maksa, mutta saa ihmisen kokemaan itsensä tavattoman rikkaaksi ja - ennenkaikkea - vapaaksi olennoksi. Ja, muistattehan, kokeen luonteeseen kuuluu illalla ennen nukahtamista tivata itseltään: "Miten onnistuin tänään pyrinnössäni?" ja "Miten voisin huomenna petrata?". Näillä siis mennään, kun kerran iPhonen sovellus ei kuulu repertuaariini...

13 Käskyä: Viikko 1-2

2010-10-04T14:36:00.009+03:00

Tervetuloa mukaan, lukija! Aloitan uuden internet-villityksen. Sen nimi on 13 Käskyä.

Eräs monista suurista sankareistani, Benjamin Franklin, kehitti aikoinaan itselleen menetelmän. Sen avulla hän pyrki poistamaan huonot tavat elämästään ja ottamaan tilalle hyviä. Fiksuna, kekseliäänä ja monipuolisena ihmisenä Franklin päätteli, että hän kun aina tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, niin miksei sitten koulisi itseään myös toimimaan sen mukaan. Niin, miksipä ei, hemmetti vieköön? Eräs maailman parhaista kysymyksistä! Vanha kunnon Bentsu. Meidän miehiä.

Vanha kunnon Bentsu kehitti itselleen seuraavanlaisen metodin: hän valitsi kolmetoista hyvää tapaa, periaatetta ja elämänohjetta, joiden mukaan ajatteli hyvän elämän seuraavan kuin itsestään. Ensimmäisen periaatteen hän otti käyttöön viikoksi, tarkasteli sitä elämässään ja illalla maata pannessaan kysyi - Pythagoraan tavoin - miten tänään onnistuin periaatteeni noudattamisessa ja miten voisin huomenna toimia sen suhteen paremmin. Seuraavalla viikolla oli seuraavan periaatteen vuoro, kolmannella kolmannen, ja niin edelleen. Franklinin kolmentoista elämänohjeen ohjelma oli käyty läpi siis kolmessatoista viikossa. Sen jälkeen, reipas vanha kunnon Ben kun vanha kunnon Ben oli, hän aloitti listansa alusta.

Kyse oli siis eräänlaisista henkilökohtaisiksi räätälöidyistä Kymmenestä käskystä.

Nerokasta! Yksinkertaista! Hyvää! Vaan unhoon olisi jäänyt, ellen olisi kirpparilta löytämässäni "Miten minusta tuli huippuluokan myyjä"-teoksessa törmännyt uudelleen vanhan kunnon Benin ohjeeseen. Huippuluokan myyjä Frank Bettger kun kertoi ohjeen olleen kaikkein tärkein asia elämässään. Se on jo paljon sanottu, huippuluokan myyjältä. Samaan hengenvetoon huippuluokan myyjä Frank Bettger ihmetteli, miksei kukaan hänen tuntemistaan ihmisistä ole oikeastaan ottanut käyttöön vanhan kunnon Benin, meidän Bentsun, 13 viikon ohjelmaa.

Minä otan. Perhana, kun oikein otankin. Aloitin salassa maailmalta viime viikolla - noin niinkuin koemielessä - ja nyt jatkan. Laskujeni mukaan viikko 51, eli jouluviikko, on uuden kokeeni viimeinen viikko. Siihen asti raportoin kokeestani ja haastan lukijankin sekä naapurin Virtaset ja Mäntsälän Lionsklubin mukaan viidelläkympillä, ja koko Ulvilan ala-asteen 5b-luokan siihen päälle. Kuka senkin sanoo, ettei vanhan kunnon Benin taktiikkaa opeteta joskus valistuneempina aikoina jo ala-asteella?

Aion valita elämänohjeet viikko kerrallaan. Ne ankkuroituvat tämänhetkiseen toiveeseeni - erästä ystävääni lainaten - elää keskiluokkaista elämää. Se tarkoittaa kaikessa vaatimattomuudessaan riittävää maksukykyä auto- ja asuntolainan lyhennykseen sekä mahdollisuutta ostaa itse omat ostoksensa kaupasta. Ensimmäinen kun on toistaiseksi ollut täyttä utopiaa, ja jälkimmäinen luksusta, johon olen muistaakseni kyennyt kahdesti kuluneiden neljän kuukauden aikana. Tiedän, rouvani sydän on kultaa ja lapsellani pitkä mieli.

Ensimmäinen käskyni viime viikolle oli lainattu John Fogertylta:

"When a man wakes up in the morning / he got to have that tiger to tame".

Lukija saa tulkita riimin miten lystää; minä otin sen motivaatioksi herätä aikaisin aamulla tekemään jotain merkityksellistä. Siispä, kohtuullisen tauon jälkeen, aloitin jälleen aamuistunnot zazenin parissa.

Tämän viikon teema on lainattu blogisti Steve Pavlinan tuotteliaasta kynästä. Se kuuluu näin:

"A simple practice done regularly is superior to a complex practice done irregularly".

Tämän mukaan siis tällä viikolla hillitsen haluni kokeilla jotain kummallista, ja jatkan samaa mitä aloitin viime viikolla. Siis istun. Vanha kunnon Jupsa.

Mutta se minusta. Haaste on voimassa. Ja koe jatkuu.

Filosofian tehtävistä

2010-10-04T13:36:00.004+03:00

Olin kirjamessuilla kuuntelemassa filosofian professori Sami Pihlströmin esitystä uudesta kirjastaan, Elämän ongelma. Pihlström käsitteli filosofian merkitystä ja roolia nyky-yhteiskunnassa artikuloidusti, mutta yksi asia sattui korvaan. Ehkä kuulin kuin piru raamattua - toivoisinkin oikeastaan ymmärtäneeni väärin, koska ajatus oli mieltä alentava. Se oli filosofian elämänfilosofisen ulottuvuuden vähättelyn lisäksi toistuva huomio siitä, miten filosofi(a)n tehtävä ei ole antaa moraalisia elämänohjeita.

Voi olla, että olen naiivi, mutta minun nähdäkseni filosofian meta-aspektit (kysymykset etiikasta käytännön moraalin tutkimisena, tai "filosofian filosofiasta" itse filosofian tutkimisena; tai ylipäätään kysymykset filosofian roolista maailmassa) ovat itse asiassa vielä korkeamman meta-tason alaisia. Tuo taso on, yllätys yllätys, elämänfilosofia.

Sallikaa minun selittää. Jokainen ihminen haluaa voida hyvin. Tätä tarkoitusta varten hän kehittää itselleen pyrinnön. Toiselle se on filosofia (yliopistollinen tai henkilökohtainen), toiselle eläinten täyttäminen. Joka tapauksessa yhteistä on tämä: ihminen haluaa voida hyvin. Tätä meta-tasoa voidaan hyvin nimittää elämänfilosofiaksi. Ja tuo taso ohjaa jokaista pyrintöä, myös akateemista filosofista tutkimusta, sillä sen taustalla on halu voida hyvin. Tämän takia elämänfilosofiaa, pyrkimystä voida hyvin, kukin valitsemallaan tiellä, ei sovi väheksyä eikä sen roolia osana filosofista pyrkimystä tule vähätellä. Se on vähän kuin vänkäisi oman isänsä kanssa. Tietyn iän jälkeen sen väittelyn voittamisesta ei enää tulekaan hyvä mieli. Toisille tuon iän saavuttaminen kestää ehkä vähän kauemmin kuin toisille.

Oli virkistävää, näin ollen, lukea toisen professorin, W.B. Irvinen teos A Guide to the Good Life. Kirja käsitteli stolaista filosofiaa, joka vasitenkin pyrki antamaan moraalisia ohjeita. Jos unohdetaan varhaisen stoalaisuuden logiikka ja kosmologia, ei tuo varsin käyttökelpoinen ja elämänlaatua ja elämisen kokemusta parantava oppi oikeastaan mitään sen kummempaa pyrkinyt tekemäänkään kuin antamaan ehdotuksia sen suhteen, että miten elää.

Elämänhallinta on energianhallintaa

2010-09-10T16:06:00.009+03:00

Koska tänään on sellainen päivä, että mennään suoraan asiaan, niin mennään suoraan asiaan.

Elämänhallinta on yksinkertaisimmillaan energianhallintaa. Energia, ei aika, on selkein käytössämme oleva yksikkö, jonka avulla hyvä elämä joko toteutuu tai hukkuu sijaistoimintojen hetteikköön.

Periaatteessa meillä on käytössämme rajaton määrä energiaa. Tällä energialla voimme tehdä mitä haluamme: soittaa tuubaa, matkustaa Kiinaan tai kirjoittaa ensyklopedian. Valitettavasti tuhlaamme energiaamme kuin se olisi automaattisesti uusiutuva luonnonvara. Se ei ole.

Energiaa valmistuu unessa, erilaisten harjoitusten tuloksena, sekä myös sattuman tai armon seurauksena. Ainoa asia, mitä tietoisesti voimme tehdä, on valmistaa energiaa harjoitusten seurauksena - jotka kaikki enemmän tai vähemmän tähtäävät nekin samaan päämäärään: energian säästämiseen.

Harjoitukset, kuten sanaa laajassa merkityksessä käytän, ovat omatuntomme objektiivisen osan puoleensavetämiä aktiviteetteja, joiden kautta yhdistymme ei ainoastaan omiin haluihimme emmekä yksinomaan toisten ihmisten haluihin, vaan koko olevaiseen luomakuntaan: olemassaoloon sellaisenaan.

Negatiiviset tunteet, heikko kunto, älyllinen huolimattomuus ja henkinen velttous heikentävät mahdollisuuksiamme kokea rajaton energiavaranto, joka joka hetki on ulottuvuillamme. Rajattomuuden nimissä voimme opetella meditaation, kontemplatiivisen rukouksen, psykoterapian, rakentavan ajattelun, painonnoston tai joogan menetelmiä energian (henkisen, emotionaalisen, älyllisen, fyysisen) säästämiseen. Säästetyllä energialla voimme sitten tehdä mitä mielii: nauraa, laulaa tai olla alati läsnäolevassa valaistuneisuuden tilassa ihan vain huviksemme, ilman sen kummempaa merkitystä.

Filosofisessa integral coaching-vastaanottotyössäni (jota olen nyt vuoden verran tehnyt pro bono-pohjalta) olen huomannut, kuinka asiakkaan ongelmissa on monesti kyse lähinnä vain irtipäästämisestä. Gurdjieffin sanoin, vaikeinta ihmiselle on luopua kärsimyksestään. On suuri haaste päästää irti niistä energian hukkaamisen muodoista, joihin persoonamme on tottunut. Kuitenkin se on ainoa mahdollinen tie kohti vapaata, iloista ja hyvää elämää: elämää, jonka ainoa hallittava muoto on energia - ja jonka ainoa hallinnan muoto on kaikesta kärsimyksestä luopuminen.

10 elämäni vaikuttavinta tietokirjaa

2010-08-16T11:31:00.002+03:00

Toipuessani Radical Collaboration-koulutuksesta ja perjantai-13-päivä-tilannekomiikasta (ette halua tietää...) ajattelin vaihteeksi tehdä hyödyllisen listan. Niiden kokoaminen on ollut suosikkiharrastuksiani siitä asti kun opin kirjoittamaan.

Samoihin aikoihin kun kynä pysyi tiukemmin kädessä, alkoi myös lukeminen sujua. Varhaiset vuoteni kuluivat niiden tyypillisten Kolmen etsivän, Viisikon ja Vihreän variksen parissa. Vähän myöhemmin opin tavaamaan Marvelin sarjakuvia. Niistä siirryin Yöjuttujen kautta kovempaan kamaan. Stephen Kingin kirjat toimivat porttina elävissä kuvissa esitetyille ja vanhemmilta visusti salassa pidetyille kauhukokemuksille. Evil Dead, Bad Taste ja Nekromantik muodostivat pyhän kolminaisuuden, jonka varaan vinoutunut maailmankatsomukseni rakentui.

Kirjat tulivat mukaan kuvioon vasta myöhemmin. Olin epätoivoinen nuori mies. Inhimillisen elämän aallonharja oli syössyt minut murrosvuosieni jälkeen kariutuneen parisuhteen (ensimmäiseni) kallionseinämään, enkä tiennyt mitä tehdä. Näinä aikoina ensimmäistä kertaa löysin psykologian, henkisyyden ja filosofian lohdutuksia. Niitä tarjosivat aikaisempien harrastusteni varjoon jääneet ihanat tietokirjat, joiden varassa elämäni sittemmin lonksuttelikin eteenpäin hieman yksipuolisesti.

Seuraavat kymmenen tietokirjaa ovat muokanneet minut sellaiseksi kuin nyt olen. Niiden välillä on ollut kymmenittäin yhdistäviä lankoja; säikeitä, joista näiden kymmenen timantin myötä on muodostunut oman elämäni Indran verkko. Sen toivon yhdistävän minut muihin ihmisiin ja koko laajempaan luomakuntaan nyt, kun olen siirtymässä kuluttajasta tuottajaksi. Oman alkavan yritystoimintani näen tämän verkon tarkoituksena; syynä siihen, miksi se on lähtenyt kutoutumaan ja ulottunut kuin vahingossa ja sattumalta niin moneen yllättävään - ja samalla kokonaisuuden kannalta täysin johdonmukaiseen - suuntaan.

1. Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa opetti minut kuuntelemaan ja olemaan toisille ihmisille mukava. Tai ainakin yrittämään.

2. Oshon tuotannosta mikä tahansa teos opetti minulle olemisen perinpohjaisen iloisuuden, hyvyyden, kauneuden ja helppouden olevan jatkuvasti läsnä. Kesti hetken aikaa ennen kuin huomasin miten monin keinoin tärvelin tuota kokemusta ja estin sen läsnäoloa.

3. Älä hikeenny pikkuasioista opetti viisaan ja järkevän ja oikean asenteen maailman menoa kohtaan. Melkein pelasti toisen parisuhteeni, mutta tuli hieman myöhässä. Hyvä niin.

4. We're All Doing Time löytyi täysin sattumalta täysin oikeaan aikaan ja pelasti minut johdattamalla henkiselle tielle. Siellä onnistuin tekemään myös ensimmäistä kertaa henkisen oikoreitin. Emotionaaliset ongelmat jäivät puremaan pölyä henkisen formulani kiitoradalle, ilmaantuakseen entistä voimakkaampina vähän myöhemmin. Luojan kiitos.

5. Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta näytti suunnan tielläni, kertoi matkan vaaroista ja poisti suomut silmiltä kertomalla henkisen tien olevan myös työtä.

6. A Brief History of Everything tarjosi ensimmäistä kertaa kartan, joka kelpasi myös kriittiselle mielelleni ja sai minut jatkamaan matkaa. Päädyin myöhemmin suomentamaan kirjan.

7. Getting Things Done pelasti minut organisaatiokyvyttömyyteni tuhoisilta seurauksilta ja sai ostamaan arkiston. Pidän edelleen GTD-metodin omaa variaatiotani, Elämänkalenteria, yllä.

8. Four-Hour Workweek opetti elämäntyylin suunnittelun, jonka innoittamana muutimme vuodeksi majakkasaarelle asumaan.

9. Stronglifts 5x5 e-kirja opetti miten jalkakyykyn, maastavedon ja penkkipunnerruksen avulla paikataan mielen ja kehon välinen kahtiajako. Pelasti elämäni.

10. Confessions of a Philosopher näytti, että on mahdollista tehdä elantonsa siitä, mitä tekisi ilmaiseksikin. Kirjoittajan työ, harrastus ja intohimo yhdistyvät niin saumattomaksi kokemukseksi, että kaikki sitä vähempi tuntuisi itsensä pettämiseltä; kaikki sitä enempi omalta polultani, jonne olen juuri NYT astunut.

Uskonto, tiede ja aivosärky

2010-08-08T00:03:00.005+03:00

Käynnistin auton ja käännyin kohti pikatietä. Varmuuden vuoksi kahdelle muistitikulle tallennettu gradu odotti printteriä repussani. Laitoin levyn soittimeen ja lisäsin kaasua.

Käännyin kampusalueelle. Palautin lopputyöni tiedekunnan kansliaan ja yritin olla kuin ennenkin. Aurinko paistoi suoraan silmiini. Toivoin kikattavien japanilaisvaihto-opiskelijatyttöjen kuulevan täysille kääntämäni autostereot ja kenties puhuvan siitä jälkeenpäin keskenään, ihaillen. Ostin kierrätyskeskuksesta 39 vuotta vanhan grafiikkavedoksen naisen takamuksesta ja ajoin takaisin kotiin.

Narsismi ja nykyaika

2010-08-03T11:42:00.003+03:00

Hyvää tiistaita, lukijat. Tällä kertaa vähän puhallan manifestini jälkeen ja annan kaverin puhua puolestani. Mainioiden konsulttioppaiden kirjoittaja Alan Weiss kirjoitti uutiskirjeessään nykyaikaa vaivaavasta narsismista niin osuvin sananvääntein, että lainaan koko tarinan tähän. Olkaa siis hyviä.

_____

It's unusual to see a photo of my wife or me as children on the rides at the seashore, or playing outside, or on first and last days of school. There are posed photos at holidays, and a few rare vacation shots. There are no movies at all.

Our kids have been well-documented since birth, through graduations, and into adulthood—in hard copy, digitally, in "clouds," and forms I can't even understand. And our grandchildren, of course, are rarely undocumented these days.

When you combine all this with the ability of anyone to express their most mundane thoughts and banal actions publicly on social media platforms, I wonder if we’re not creating a generation (or two or three) or subliminal narcissists, young people who believe that every utterance is of equal importance and must be both acknowledged and reacted to. My daughter, an executive producer at MTV, tells me that interns react with astonishment when asked to make photocopies.

"That's a menial job," they point out.
"Who do you think is supposed to do the menial jobs if not interns?" asks my daughter.

When your every move is documented and broadcast by yourself or others, do you have an unreasonably heightened sense of importance, of privileges, of expectations? When anyone can produce an "ebook," or publish a video on YouTube, or for that matter appear on a reality show, it seems like a vast lowest common denominator is formed, one that makes Andy Warhol seem like an optimist. (Some day, everyone will be famous for 15 minutes.) I don't know that I've ever witnessed a human being as deliberately vacant as Snookie of "Jersey Shore" fame. She admits to having read two books in her entire life.

The network news leads with a piece on Lindsay Lohan's latest legal infraction and her being sent to jail for 90 days. Then we see an advertisement for America's Got Talent (apparently less talent than I had imagined if these acts are representative) and a game show where you can win a million dollars by balancing nickels on your nose.

Have we become a society that craves so much individual limelight that the quality of the attention is subordinated to its quantity, and the constant documentation of our shrugs and moans from childhood create a sense of special privilege and entitlement?

I'll probably have to give this some more thought. But for now, I need to finish writing my personal newsletter.

Filosofinen manifesti 10/10

2010-07-29T14:27:00.004+03:00

Peeveli! Hirmuinen helle jatkuu, salamat iskevät ja ukkonen jyräjää. Sopiva tausta siis Filosofisen manifestin viimeiselle osalle. Ensi kerralla palataan jälleen kevyiden aiheiden pariin.
______

10. Filosofian lopullinen tarkoitus on auttaa ihmistä olemaan kotona Kosmoksessa. Kokonaisuuden näkeminen mahdollistaa kestävän henkisen kehityksen, jonka myötä ihminen voi kokea olevansa kotona Kosmoksessa. Filosofi Charles Taylorin sanoin, emme enää elä merkitykselliseksi ja järjestäytyneeksi koetussa kosmoksessa, vaan maailmankaikkeudessa. Tämän maailmankaikkeuden transponointi takaisin Kosmokseksi on filosofian tehtävä. Jokainen tekee sitä omalla tavallaan; jokainen tekee sitä joka tapauksessa oman maailmankuvansa pohjalta. Filosofian anti on tehdä tämä prosessi tietoiseksi osoittamalla ihmisenä olemisen reunaehdot ja dynamiikka, jotka tekevät meistä kaikista kahden maan kansalaisia: muuttuvien maailmankuvien suhteellisen maan ja sen sisältöä vailla olevan, maailmankuvista täyttyvän tyhjyyden, muutospohjan tai jumalan, josta toisinaan, yllättäen, vahingossa pääsemme osallisiksi. Paluu Kosmokseen voidaan tehdä tietoisesti, kun ymmäretään että ihmisen velvollisuus itselleen, toisille ja kaikkeudelle on:

1) luoda itselleen johdonmukainen ja merkityksellinen maailmankuva,
2) ymmärtää tuon maailmankuvan rajallisuus ja vääjäämätön muutos,
3) olla riittävän rohkea ja taitava elääkseen molemmissa maailmoissa samanaikaisesti.

Filosofian tarkoitus on selkeyttää tätä ihmeellistä soppaa ja tehdä siinä eläminen mielekkääksi, siedettäväksi ja hauskaksi - ilman moniulotteisuuden karsimista. Tämä on todellisen filosofian todellinen haaste: antaa ihmisen kokea elämänsä merkitys osana merkityksellistä kosmosta, elävää, hengittävää ja tarkoituksellista organismia, jonka keskeinen vaikuttajana on pieni, laaja, rajaton ihminen.

10 tietokirjaa, jotka ovat vaikuttaneet elämääni

2010-07-13T13:59:00.009+03:00

Toipuessani Radical Collaboration-koulutuksesta ja perjantai-13-päivä-tilannekomiikasta (ette halua tietää...) ajattelin vaihteeksi tehdä hyödyllisen listan. Niiden kokoaminen on ollut suosikkiharrastuksiani siitä asti kun opin kirjoittamaan.

Samoihin aikoihin kun kynä pysyi tiukemmin kädessä, alkoi myös lukeminen sujua. Varhaiset vuoteni kuluivat niiden tyypillisten Kolmen etsivän, Viisikon ja Vihreän variksen parissa. Vähän myöhemmin opin tavaamaan Marvelin sarjakuvia. Niistä siirryin Yöjuttujen kautta kovempaan kamaan. Stephen Kingin kirjat toimivat porttina elävissä kuvissa esitetyille ja vanhemmilta visusti salassa pidetyille kauhukokemuksille. Evil Dead, Bad Taste ja Nekromantik muodostivat pyhän kolminaisuuden, jonka varaan vinoutunut maailmankatsomukseni rakentui.

Kirjat tulivat mukaan kuvioon vasta myöhemmin. Olin epätoivoinen nuori mies. Inhimillisen elämän aallonharja oli syössyt minut murrosvuosieni jälkeen kariutuneen parisuhteen (ensimmäiseni) kallionseinämään, enkä tiennyt mitä tehdä. Näinä aikoina ensimmäistä kertaa löysin psykologian, henkisyyden ja filosofian lohdutuksia. Niitä tarjosivat aikaisempien harrastusteni varjoon jääneet ihanat tietokirjat, joiden varassa elämäni sittemmin lonksuttelikin eteenpäin hieman yksipuolisesti.

Seuraavat kymmenen tietokirjaa ovat muokanneet minut sellaiseksi kuin nyt olen. Niiden välillä on ollut kymmenittäin yhdistäviä lankoja; säikeitä, joista näiden kymmenen timantin myötä on muodostunut oman elämäni Indran verkko. Sen toivon yhdistävän minut muihin ihmisiin ja koko laajempaan luomakuntaan nyt, kun olen siirtymässä kuluttajasta tuottajaksi. Oman alkavan yritystoimintani näen tämän verkon tarkoituksena; syynä siihen, miksi se on lähtenyt kutoutumaan ja ulottunut kuin vahingossa ja sattumalta niin moneen yllättävään - ja samalla kokonaisuuden kannalta täysin johdonmukaiseen - suuntaan.

1. Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa opetti minut kuuntelemaan ja olemaan toisille ihmisille mukava. Tai ainakin yrittämään.

2. Oshon tuotannosta mikä tahansa teos opetti minulle olemisen perinpohjaisen iloisuuden, hyvyyden, kauneuden ja helppouden olevan jatkuvasti läsnä. Kesti hetken aikaa ennen kuin huomasin miten monin keinoin tärvelin tuota kokemusta ja estin sen läsnäoloa.

3. Älä hikeenny pikkuasioista opetti viisaan ja järkevän ja oikean asenteen maailman menoa kohtaan. Melkein pelasti toisen parisuhteeni, mutta tuli hieman myöhässä. Hyvä niin.

4. We're All Doing Time löytyi täysin sattumalta täysin oikeaan aikaan ja pelasti minut johdattamalla henkiselle tielle. Siellä onnistuin tekemään myös ensimmäistä kertaa henkisen oikoreitin. Emotionaaliset ongelmat jäivät puremaan pölyä henkisen formulani kiitoradalle, ilmaantuakseen entistä voimakkaampina vähän myöhemmin. Luojan kiitos.

5. Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta näytti suunnan tielläni, kertoi matkan vaaroista ja poisti suomut silmiltä kertomalla henkisen tien olevan myös työtä.

6. A Brief History of Everything tarjosi ensimmäistä kertaa kartan, joka kelpasi myös kriittiselle mielelleni ja sai minut jatkamaan matkaa. Päädyin myöhemmin suomentamaan kirjan.

7. Getting Things Done pelasti minut organisaatiokyvyttömyyteni tuhoisilta seurauksilta ja sai ostamaan arkiston. Pidän edelleen GTD-metodin omaa variaatiotani, Elämänkalenteria, yllä.

8. Four-Hour Workweek opetti elämäntyylin suunnittelun, jonka innoittamana muutimme vuodeksi majakkasaarelle asumaan.

9. Stronglifts 5x5 e-kirja opetti miten tehdään jalkakyykyn, maastavedon ja penkkipunnerruksen avulla paikataan mielen ja kehon välinen kahtiajako. Pelasti elämäni.

10. Confessions of a Philosopher näytti, että on mahdollista tehdä elantonsa siitä, mitä tekisi ilmaiseksikin. Kirjoittajan työ, harrastus ja intohimo yhdistyvät niin saumattomaksi kokemukseksi, että kaikki sitä vähempi tuntuisi itsensä pettämiseltä; kaikki sitä enempi omalta polultani, jonne olen juuri NYT astunut.

Filosofinen manifesti 9/10

2010-07-13T13:07:00.003+03:00

Jesus! Eihän näin kuumalla voi edes kirjoittaa! Vaan kirjoitinpa kuitenkin. Nyt "ontologinen dynamiikka ja rakenne Ken Wilberin filosofiassa" alkaa olla hiomista vaille valmis. Ja tällä kelillä kaikenlainen hionta on joka hipin lempipuuhaa.

No jaa, manifestoidaan nyt edes hiukan.
____

9. Filosofian tulee muistuttaa leikkiä. Lapsena kaikki oli uutta, ihmeellistä ja ennenkokematonta. Niin on nytkin, emme vain huomaa sitä. Filosofian tulee palauttaa ihme takaisin elämään, tuoda ennenkokematon osaksi jokaista kokemista ja antaa kokemukselle tuore maku. Se on välttämätön välivaihe sille, että kaikella kokemuksella on Sama Maku, Yksi Maku, Täydellisyys. Ja ps: ADD eli Adventure Deficit Disorder, Seikkailunpuutostauti, on se aikamme vitsaus jonka kitkemiseksi jokainen aloite tuoda filosofiaa kouluihin, koteihin, työpaikoille, vanhainkoteihin, mielisairaaloihin, vankiloihin ja öljynporauslautoille on täyttä rautaa, palkittavaa ja ihailtavaa toimintaa. Joten aloittamaan siitä! Leikkimään siitä! Hus.

Filosofinen manifesti 8/10

2010-07-06T20:14:00.003+03:00

Vuodelle 2010 asettamani teeman ("Työ, toimeentulo ja tarkoitus") mukaisesti olen yrittänyt hahmotella omaa siiliäni. Ei, ei sitä siiliä. Vaan: Jim Collinsin videot ovat antaneet ajatuksilleni viime aikoina ruokaa. Siispä nyyttikestit pystyyn ja ravinteet jakoon. Näillä kolmella pääsee jo alkuun.
_____

8. Filosofian tavoite on auttaa ihmistä olemaan rehellinen itselleen, ystävällinen toisille ja totuudenmukainen maailmankaikkeudelle. Filosofian tulee olla sekä tuonpuoleisen että tämänpuolisen maailman filosofiaa. Ne ovat yhden jakamattoman maailman eri puolia eikä niitä voi erottaa toisistaan. Oivaltamalla oma unenkaltainen horrostilansa ja havahtumalla siitä elämän isojen kysymyksien äärelle ihminen voi oivaltaa miten me kaikki olemme samassa veneessä, matkalla kohti samaa päämäärää. Toiset meistä vain tiedostavat sen ja toiset eivät. Tätä tiedostamista seuraa vastuu veneen ohjaamisesta, jossa filosofia toimii vakauttavana peräsimenä. Matkaa ohjaava majakka valaisee tietä kolmeen suuntaan: omaan itseen, suhdetta toisiin ihmisiin ja yhteyttä koko maailmankaikkeuteen. Ne ovat saman asian – todellisuuden – kolme keskeistä puolta, joista jokaista lähestytään eri keinoin. Itseä lähestytään rehellisyyden, toisia oikeudenmukaisuuden ja maailmankaikkeutta totuudenmukaisuuden kautta. Mitä rehellisempiä, ystävällisempiä ja todellisempia olemme, sitä enemmän olemme linjassa Kosmoksen kanssa – Kaikkeuden kanssa, joka ilmentää itseään oman tietoisuutemme, toisten olentojen vuorovaikutuksellisen ymmärtämisen ja maailmankaikkeuden sellaisuuden kautta, ollen kertakaikkisen oivallinen, hauska ja ihastuttava tanssi, leikki, työ ja elämämme tarkoitus.

Filosofinen manifesti 7/10

2010-07-01T13:31:00.010+03:00

Lohdun sana kaikille meille, joilta kesä vie yhteyden omaan sisimpään: niin käy parhaimmillekin meistä. Kaiken harjoittelun äiti on palaaminen takaisin harjoitusten pariin, sanotaan. Aamen sille. Istuttuani aamulla nelisen minuuttia hengityksiä ja vitutuksia laskien, olin puolilta päivin vähemmän kiukkuinen kuin eilen. Silloin en istunut sitäkään. Ja kun jälleen aamulla laskin näppäimeni Mustan Paholaiseni koskettimille yrittäen hahmotella Wilberin Kentsun jumalakäsitystä, oivalsin haukkaavani päivän sammakkoani. Kun nyt, iltapäivällä, tunnen, että en ole pitänyt taukoja, enkä ole antanut itselleni lepoa, lopetan ja otan lukutuokion harjoituksen ("Ota joka päivä 30 minuutia aikaa jollekin mistä pidät, vähintään kerran päivässä"-harjoitus) kannalta. Paluu harjoitteluun on harjoitusten äiti. Kiitos siitä.

Ja kynnelle kykenevät - siis kaikki muut kuin pääsjalkaiset ja olmit - mars Porin taidemuseoon, jonka vastarinnan muotoja nykytaiteessa esittelevä näyttely oli vaikuttava, pysäyttävä, mykistävä.

______

7. Filosofian tehtävä on pitää ihminen hereillä. Unessa oleva ihminen ei ole oivaltanut kaikkein tärkeintä ja arvokkainta perintöosaansa: kuolemattomuutta ajan tuolla puolen, joka ilmenee hänen Ainutlaatuisen minuutensa kautta. Tämä saavutetaan ainoastaan kuolemalla vanhalle horroksessa olevalle ihmisenkaltaiselle olennolle, homunculukselle ihmisen vaatteissa, ylläpitävällä harjoituksella sekä näkemällä omat lahjat ja vahvuudet ajattomuuden heijastumina. Filosofia pyrkii luomaan uuden inhimillisen kehityksen uuretta maailmaan tukemalla turhien pelkojen ja menneisyyden ehdollistumiin koteloituneen ihmisen muutosta aidoksi, ainutlaatuiseksi ja pelottomaksi Ihmiseksi, joka tietää olevansa kuoleman ja kärsimyksen yläpuolella, päättymättömän ja alkamattoman onnen, ilon ja olemisen ja tulemisen maailmassa, jossa Ainutlaatuinen minuus heijastaa Autenttisen minuuden syntymätöntä ja kuolematonta viisautta tämän maailman vaatteisiin pukeutuneena, evoluution harjalla ratsastaen, knalli takaraivolla keikkuen.

Filosofinen manifesti 6/10

2010-06-28T14:14:00.004+03:00

No niin, juhannus on vietetty ilmeisen sivistyneesti koska maailma jatkaa pyörintäänsä. Hyvä. Itse olen vielä toipumassa, mutta jatkan graduntekoa välittömästi tämän jälkeen. Takaisin työhön siis, komennan itseäni ja jätän jälkipolville kuudennen osan toitotustani.
______

6. Filosofian työnä on herättää ihminen unestaan. Havahtumisen avaimet on piilotettu jokaisen autenttisen uskonnollisen, filosofisen ja psykologisen perinteen ytimeen. Eläminen vailla kokemusta omista mahdollisuuksistaan ja mahdollisesta luonteestaan on tragedia, josta moni muu tragedia voidaan johtaa. Aito, transformatiivinen filosofia voi auttaa kääntämään tämän kulkusuunnan. Aito muutoskykyinen filosofia ravistelee ihmistä kysymään elämän isoja kysymyksiä: kuka minä olen? Miksi minä olen syntynyt? Mitä minä haluan? Aito filosofia - aito viisauden rakastaminen - on luonnollisen perustarpeen ylläpitämistä; perustarpeen kysyä ja olla tyytymättä vastauksiin elämisen ihmeen - olemassaolemisen ihmeen! - alla. Uni heräämisen vastakohtana on kysymyksiin vastaamista; herääminen on kysymisen näkemistä välivaiheena; hereillä oleminen on kaikesta nauttimista, kaikesta kiittämistä ja kaiken sisällyttämistä kaiken ylittämiseensä.

Filosofinen manifesti 5/10

2010-06-19T18:15:00.006+03:00

Seuraa avoin tilitys. Tästä eivät ole tosin viikkolehdet maksaneet. Hitto vie.

Joskus - ja aika usein, ollakseni rehellinen - tuntuu, että tämä yhteiskunta ei ole minun kotini. Tuntuu, että ajatukseni ja ennen kaikkea kokemukseni siitä, mitä on olla ihminen eivät kohtaa peiliä tai heijastuspintaa, josta saisin vastakaikua. Tuntuu, että se mitä pidän ihmisen osana - velvollisuutta toteuttaa itseään, palvella toisia ja Kaikkeutta; kokea itsensä kehon, autenttisten tunteiden, älyn ja Hengen kokonaisuutena; ymmärtää kaikki tämä eri näkökulmien ja koko AQAL-konstellaation läpi - ei tule tyköni lähimmäisteni toimesta. Saan lohtua ajatuksesta, että jossain joku toinen kantaa samankaltaista kompleksi(suutt)a itsessään.

Oli miten oli, tämän kanssa on hyvä elää. Jossain vaiheessa erilaisena oleminen alkaa kuitenkin väsyttää. Silloin olisi kiva, edes hetkeksi, hengähtää ja vaihtaa ajatuksia toisen friikin kanssa. Mutta näillä eväillä mennään, ja siitä Luojalle kiitos.
____

5. Filosofia on kansalaisoikeus ja –velvollisuus. Viisauden rakastamisen tulee olla pohjana kaikelle inhimilliselle toiminnalle: tieteelle, taiteelle, työlle ja uskonnolle. Ilman sitä tekomme, ajatuksemme ja tunteemme ovat arvottomia, koska ne eivät perustu mihinkään pysyvään. Viisaus on ihmisenä olemisen pysyvä pohja, jonka tavoittelun on edellettävä kaikkea muuta. Samalla lailla viisaus - syvä henkinen ja älyllinen ja kehollinen ja emotionaalinen ja moraalinen viisaus - ylittää ja sisältää inhimillisyytemme; antaa sille oikeutuksen ja synnyttää sen. Sanalla sanoen: ilman viisautta emme olisi tässä nyt. Ilman viisautta - evoluution emergenttistä, Hengen luovaa voimaa - emme olisi pohtimassa elämämme tolaa. Ilman viisautta, yksinkertaisesti, ei mikään eikä mitään olisi olemassa. Ihmisenä olemisen pyhä tehtävä on ottaa selvää omassa kokemuksessaan siitä, mitä tuo viisaus voisi tarkoittaa; ja siitä, miten tuo viisaus voisi yksilöllisyytemme kautta ilmentyä.

Filosofinen manifesti 4/10

2010-06-14T11:36:00.002+03:00

Gradun teko kesäsateella on hauskaa puuhaa. Se pitää myös kiireisenä. Niinpä ohitan muut kuulumiset ja laitan jakoon neljännen osan filosofista manifestia. Vassoq.

______

4. Todellinen filosofia on kaiken filosofiaa. Se kattaa ihmisen, yhteiskunnan ja maailmankaikkeuden eri tasot, tilat, näkökulmat, kehityslinjat ja olemisen tavat. Atomit ja apinat, ihminen ja jumala, maailmankaikkeus ja Kosmos ovat todellisen filosofian alku, ei päätepiste. Tämänkaltaisen filosofian on oltava niin laaja, että se sisältää kaiken inhimillisen toiminnan ja ajattelun; niin syvä, että se hyväksyy ne kaikki; niin viisas, että se kykenee tekemään arvoasetelmia niiden välillä. Kaikkeuden sisältäminen ei tarkoita kaiken hyväksymistä, vaan asioiden näkemistä oikeilla paikoillaan, pyrkimystä asettaa ne paremmin paikoilleen ja kehityksen edesauttamista uusille paikoille. Thomas Mannia mukaillakseni todellinen filosofia alkaa siitä, mistä tavalliset arkipäiväiset ajattelijat kuvittelevat sen päättyvän.

Filosofinen manifesti osa 3/10

2010-06-04T20:51:00.006+03:00

Turun kaupungissa on meneillään Olohuone-tapahtuma. Kulttuuri levittäytyy ympäri katukuvaa eikä pysy piilossa sitten millään. Kauhistuttavaa. Mitä seuraavaksi - Timo T.A. Mikkonen aloittaa puhelinmyynnin?

Sarkasmi sikseen. Sehän vain paljastaa halpaan kritiikkiin verhoutuneen turhautuneen taitelijan, joka ei ole osannut sijoittaa resurssejaan viisaasti. Opiskeluaikana ei tullut ostettuja tarpeeksi levyjä (ei muka ollut rahaa) eikä katsottua tarpeeksi elokuvia (ei muka ollut aikaa). Onneksi olen ottanut Niskasta kiinni. Katsottuani suomalaisen miehen tragedian erinomaisen riipaisevasti summaavan Kahdeksan surmanluotia pois alta, sain eilen vihdoin ja viimein sosiaalidemokraattisen kansankodin kääntöpuolista sielunmaisemaa luotaavan projektini puoliväliin. Sain nimittäin kahdennenkymmenennen Bergman-elokuvani katsottua. Tänään puolestaan satsasin Joanna Newsomin uuteen kolmoisälpeehen (kaverin kaveri oli totisesti oikeassa: sisäkansien sääriotokset ovat loistava syy hankkia lp-soitin talouteen; poikamiehen ne vievät otaksuttavasti maanisille teille). Ja olihan se Dinosaur Jr:n keikka Tavastialla ihana.

Kolmas osa manifestia, a propos.

___

3. Filosofialla on oltava käytännön hyötyä. Teoria ja käytäntö (theoria ja praxis) ovat filosofisen asenteen kaksi puolta. Viisauden rakastaminen ei saa olla elämästä irrallinen, apolloninen rakennelma. Viisaus on aina käytännöllistä viisautta ja rakastaminen on aina myös käytännön tekoja. Ilman näkyviä, koettuja ja konkreettisia vaikutuksia filosofia on ilmakupla, joka ei ole edes puhkaisemisen arvoinen: se on illuusio vailla todellista olemassaoloa. Todelliseen filosofiaan liittyy aina todellinen puoli ja jokaiseen ajatukseen liittyy toiminta.

Filosofinen manifesti osa 2/10

2010-06-01T15:32:00.002+03:00

Kotona Kosmoksessa-manifesti jatkuu. Kesän helteet ovat pehmittäneet pääni ja jatkan ensimmäisen osan mahtipontisilla linjoilla. Taustalla soi Wagner, auringonsäteet siivilöityvät ikkunasta kultaamaan työpöytäni kullanruskeaa pintaa ja muutenkin on ihmeellinen olo...

_____

2. Filosofia kuuluu kaikille. Filosofia on tapa asennoitua tavalliseen arkipäiväiseen elämään. Filosofia ei ole – eikä voisi ollakaan – erillään arjesta, tästä hetkestä ja sen haasteista. Näin ollen filosofiaa ei voi eristää ainoastaan yliopistojen käytäville tai akateemisten niteiden kansien väliin; filosofia kuuluu kaikille, se kuuluu kaduille ja katuojiin, se kuuluu professoreille ja siivoojille, tehdastyöläisille ja toimitusjohtajille. Viisaus ja viisauden rakastaminen ei ole – eikä saisi olla – elitistinen yksinoikeus. Filosofian mahdollisuus on tuotava jokaisen ulottuville sellaisin tavoin, että jokainen voi sen ymmärtää.

Kotona Kosmoksessa-manifesti osa I

2010-05-26T18:12:00.005+03:00

Vaihdoin vaihteeksi juhlalliselle vaihteelle ja aloitin kirjoittamaan näin kesän kynnyksellä manifestia. Sellaiset kun ovat aina muotia. Aihe on lähellä sydäntäni, kyse on nimittäin filosofiasta elämänlaadun parantamisen välineenä - ja näin ollen filosofian tehtävästä, tarkoituksesta ja olemassaolon oikeutuksesta. Manifestin avulla pyrin luomaan pohjapiirustuksen sellaiselle filosofialle, jolla on relevanssia nykypäivän ihmisen elämässä. Samalla manifesti on hahmotelma perustalle, jolta teen Integral Apprentice Coachin työtäni.

Manifesti julkaistaan kymmenessä osassa.

_____

Kotona Kosmoksessa-manifesti

Tämä manifesti on ohjelmanjulistus uudelle filosofialle. Se on siihen vaadittavan uuden ihmisen ja sen myötä syntyvän uuden yhteiskunnan puolustuspuhe. Manifesti on syntynyt halusta (1) vähentää maailmankaikkeuden kärsimystä ja (2) lisätä sen onnellisuutta.

Manifesti lähtee olettamuksesta, että inhimillinen kärsimys johtuu kokonaisuuden näkemisen puutteesta ja sen seurauksena syntyvästä kestämättömästä henkisestä kehityksestä, joiden myötä ihminen ei elä, kuten filosofi Charles Taylor sanoi, merkityksellisessä, järjestäytyneessä ja harmonisessa Kosmoksessa vaan latteassa, pinnallisessa ja aineellisessa maailmankaikkeudessa. Filosofian tehtävänä on palauttaa kokonainen ihminen kokonaiseen Kosmokseen.

Kotona Kosmoksessa-manifesti pyrkii tuomaan esille uudenlaisen ja ikuisen, perenniaalisen tavan suhtautua filosofiaan. Se pitää filosofiaa ihmisen kansalaisvelvollisuutena ja -oikeutena. Velvollisuutena, koska ilman sitä millään muulla velvollisuudella ei ole moraalista perustaa. Oikeutena, koska ilman sitä ihminen on tuomittu tuhoutumaan oman tietämättömyytensä muureihin, vailla yhteyttä arvokkaimpaan omaisuuteensa: Viisauteen, joka ilmenee Hyvyytenä, Totuutena ja Kauneutena ja jota jokaisen tulisi rakastaa kuin lähimmäistään, itseään ja elämää yleensä.

1. Filosofian alkuperäinen merkitys, viisauden rakastaminen, on palautettava. Filosofian juuret ovat yhtä vanhat kuin ihmiskunnan itsetiedostus. Pythagoralaisessa traditiossa filosofia merkitsi ”viisauden rakastamista”. Pythagoralaisuudessa, kuten sitä seuranneessa Platonin opetuksessa filosofia oli tie – metodi – jota käytettiin matkatessa hyvää elämää kohti. Aikojen saatossa filosofia on ottanut monia muotoja, joista useat ovat olleet sivupolkuja kohti kielen tutkimusta, logiikkaa ja mielen filosofiaa. Kaikki nämä ovat tärkeitä pyrintöjä, jotka eivät saa harhauttaa filosofian keskeisestä merkityksestä: viisaudesta, viisauden rakastamisesta ja tuon rakkauden toteuttamisesta.

Miten löytää oman elämän tarkoitus

2010-05-16T20:59:00.008+03:00

Ihminen voi elää elämäänsä kahdella tavalla: joko olla yhteydessä oman elämisensä tarkoitukseen tai sitten ei. Jos lukija kokee parhaillaan ensimmäisen kaltaista tunnetilaa, onnitteluni! Olet löytänyt tarkoituksesi ja työsi. Jos ei, niin jatka lukemista.

Muistatteko lapsuudesta tunteen, joka saattoi vallata itsen merkityksettömässä ympäristössä tuoden tuulahduksen Omasta Oikeasta Elämästä, joka odotti jossain muualla? Tuo tunne saattoi liittyä kotona odottavaan leikkiin tai uuteen leluun tai vaikka metsänlaidalle keväällä syntyneeseen ensimmäiseen auringon paljastamaan laikkuun, jossa saattoi ensimmäisen kerran pitkän talven jälkeen leikkiä kesää enteileviä leikkejä. Itselläni tuo tunne tuli ala-asteen koulupäivän aikana kun muistin kotona odottavan uuden elokuvan, josta tiesin pääseväni nauttimaan jo neljän tavallisesti niin pitkältä tuntuvan tunnin päästä.

Tunne edusti sitä osaa elämässäni, johon liittyi Tarkoitus. Koulu oli pakollista ja sitä kävivät kaikki muutkin; tarkoitus oli yksityinen lahjani, josta nautin yksityisesti ja josta kauttani muutkin pääsivät nauttimaan. Elokuvakokoelmani karttuessa ystäväni lainasivat kernaasti kokoelmani helmiä - Robocopin sensuroimaton versio oli sangen suosittu - enkä saanut yläasteen alkaessa milloinkaan selkääni huolimatta taukoamattomasta turpavärkistäni kun saatoin kääntää uhkaavan oloisen keskustelun Evil Deadin tai Bad Tasten kaltaisiin merkkiteoksiin. Tarkoitukseni oli helposti siis tunnistettavissa: se aiheutti hiljaa mielessäni hykerryttävän ja kuhisevan olon, ja lähimmäiseni (vanhempiani lukuunottamatta) olivat innoissaan tarkoitukseeni tutustumisesta. Sitä paitsi, sillä tienasi. Kotitaloni vintille perustamani Bio Parma-videoelokuvateatteri (ja verhon taakseni huoneeni alkoviin kyhätty kakkossali, Bio Parma II) tuottivat alun kahdeksankymmentä markkaa.

Yksinkertaisesti, siis:

* elätkö aina silloin ja tällöin autuaan kuhisevan ja sisäisesti hykerryttävän tunteen vallassa?
* muistatko aika ajoin taustalla kytevän innostuksen Omasta Oikeasta Elämästäsi, Tarkoituksesta, joka vain odottaa että isket kyntesi siihen ja möyhennät sitä?
* toteutatko lahjojasi omassa työssäsi päivittäin?

Jos et, niin...

...minkä yhden yksittäisen asian voit tänään tehdä tuon tunteen eteen?

...minkä kirjan, lehden tai blogisivun voit lukea innostuaksesi jälleen?

...mistä yhdestä asiasta voit luopua, jonka tiedät olevan esteenä - tukkeena - lahjojesi toteutumiselle?

Minä ajattelin kävellä alakertaan ja noukkia kirjahyllystä Viktor Franklin Tarkoituksellisen elämän.

Miten leikkiä enemmän

2010-05-12T14:05:00.005+03:00

"Muistatko sen tunteen, kun oli maailman kivoin leikki kesken, eikä millään olisi tahtonut mennä nukkumaan? Eikä yhtään lohduttanut, vaikka äiti sanoi, että “Huomenna on uusi päivä, ehditte jatkaa sitten” ? Sellainen tunne on tullut takaisin. Illalla en vaan malttaisi mennä nukkumaan. Kun on niin paljon kivaa tekemistä."

(Laura Kotaelämää-blogissa)

Kotaelämää on blogi kodassa eläjien arjesta. Saarinaapurimme muuttivat asumaan ulkosaariston äärilaidalta toiselle saarelle, lähemmäs mannerta. Helpolla he eivät silti itseään päästäneet: he muuttivat talosta kotaan.

Ylläolevan kaltainen tunnelma on ehkä parasta mitä on. Jos sellainen tunnelma on tullut takaisin elämään, niin a-men. Sen pitäisi olla lakisääteistä.

Joten: mitä voit tänään tehdä - minkä yhden asian - jotta kokisit leikin tunteen uudelleen elämässäsi? Onko se jotain enemmän tai jotain vähemmän? Minulla: tietokone kiinni ja Sunn O))) korvaluureihin. Poika nukkuu vielä puolisen tuntia.

Miten organisoida työpöytä

2010-04-30T13:23:00.007+03:00

Näin vapun tullen tekee mieli aloittaa elämä puhtaalta pöydältä. Siihen ainoa reitti on - arvasitte oikein, sivistyneet lukijani - siivota pöytä. Kokemukseni perusteella se on tehokkain yksittäinen tekijä stressittömään luovuuteen.

Seuraavat viisi keinoa auttavat laittamaan nenän päähän ja huiskan kainaloon hyvillä mielin ja lähtemään vappumarssille syyllisyydestä vapain mielin. Vappupäivän jälkeiseen morkkikseen ne eivät tarjoa lohtua. Mutta onpahan maanantaina edes pöytä siistinä, jos sielu onkin ruvella.

1. Käytä koria. Pöytäni oikeassa kulmassa on uskollinen korini (26 cm x 34 cm x 13 cm rottinkikori), jonne viskaan päivän kuluessa muistilaput, pikkuesineet ja kaiken ylimääräisen. Tapani mukaan yritän tyhjentää korin aina seuraavaa päivää varten. Se onnistuu kun jokaiselle tavaralle on oma paikkansa (siitä lisää seuraavassa). Kori on myös mainio psykologinen motivaattori. Tyhjänä se on ilo silmälle ja saa uskomaan illuusioon siitä, että homma on edes jollain lailla hanskassa.

2. Arkistoi paperit. Jos emme tiedä minne tavarat laitetaan, ne kerääntyvät kasoiksi. Tämä on yksi muuttumaton luonnonlaki, jolle todennäköisesti tulevaisuudessa löytyy matemaattinen laskukaavakin. Sitä ennen, kuitenkin, on viisasta hahmottaa kaikelle paikkansa. Irtopapereille ylivoimaisesti paras säilytystila on vanha kunnon arkistokaappi. Tiedättehän, sellainen joita ennen vanhaan näki poliisielokuvissa kun hyvis syöksyi selaamaan kansioita poliisipäällikön hakiessa kahvia. Paperiarkisto vaatii kaverikseen tarrakirjoitinta (käytän Brother P-Touch 900:aa) tai vähimmillään Post-It-lappuja, joihin kansioiden sisältö kirjoitetaan. Paperit arkistoidaan toki aakkosjärjestykseen.

Riippukansioita ei oikein voi välttää, mutta olen tehnyt kompromissin. Merkitsen riippukansion aakkosella (katso kuva) ja sen sisään laitan yksittäisiä kansioita, jotka sitten merkitsen tarrakirjoittimella. Menetelmä on yksinkertainen ja johtaa välittömään tyydytyksen tunteeseen kaikkeuden hallinnasta.

3. Järjestä työtarvikkeet ja pidä ne ulottuvilla. Sain aikoinaan lahjaksi äidiltäni puisen pöytälaatikoston, jota olen siitä asti käyttänyt menestyksellä. Sen sisältö vaihdellut, ja tulee varmasti vielä vaihtumaan, mutta toistaiseksi se palvelee minua täten:

* Ylähyllyllä Kindle ja sitaattivihkoni
* Keskihyllyllä päiväkirja ja elämänkalenterini + kynä
* Vasemmalla alhaalla muistivihko ja kirjekuoria
* Oikealla alhaalla kirjekuoria ja osoitevihko

Kaikki on saatavilla helposti ja nopeasti. Lisäksi säilytän työpöytäni ylälaatikossa muita välttämättömiä mutta harvemmin tarvittavia toimistotarvikkeita, kuten teippiä, saksia, paperiliittimiä, liimaa, nitojaa ja niittejä, käsivoidetta (älkää kysykö miksi) ja reittäjän.

4. Suosi kauniita esineitä. Hippi kun olen, pidän veden lorinasta pääni vieressä. Niinpä tykkään pitää hyvää karmaa ja feng shuita tuottavan vesilähteen päällä kun kirjoitan. Muita luovuutta salakavalasti lisääviä tekijöitä ovat huonekasvit, luonnonmateriaalit ja luonnonvalo. Vaan kukapa sitä nyt kellarissa kirjoittaisikaan.

5. Pidä työpöytä aina tyhjänä. Vaikutus on sama kuin juhlien jälkeisenä aamuna nähdä siivottu asunto, tyhjä tiskiallas ja keräyspullot valmiina muovikasseissa. On kuin koko säädytön näytelmä olisi ollut muisto, jonka todellisuutta ei edes jyskytys ohimoissa todellista. Tyhjä työpöytä auttaa luottamaan omaan kykyyn hallita välitöntä ympäristöä, mikä taas muistuttaa mahdollisuudesta hallita omaa tietoisuutta, mielentilaa ja tuottavuutta. Puhdas, tyhjä työpöytä antaa kokemuksen siitä, että kaikelle on paikkansa ja minä tiedän missä tuo kaikki on: arkistolaatikoissa, pöytälaatikostossa, vetolaatikoissa ja kirjahyllyissä. Siisti työpöytä on välittömintä mitä voimme tehdä oman elämämme hallinnan hyväksi. Aamen siis sille, ja nyt: marssille! Siman kanssa sitten säästeliäästi ettei suolenmutka muistuta tippaleipää aamusella.

Lue myös:

* Miten lukea sähköpostia
* Hyvän työpäivän ohjeita
* GTD ja ILP

Integral Coaching Canada

2010-03-26T18:48:00.005+02:00

Hyvät lukijat! Integral Coaching Canada tarjoaa tämän hetken ehkäpä kokonaisvaltaisimman, Ken Wilberin siunaamimman ja kenties myös toimivimman muutosprosessin. Integral Coach-ohjelma on kaksivaiheinen, vaativa ja (omasta ensimmäisen vaiheen kokemuksestani sanottuna) erittäin palkitseva oppimiskokemus. Mainitsemattakaan siitä, että se edustaa integraali-expressin kärkikolmiota, uutta uraa edellään luovaa auttamisen muotoa, jonka jälkeen ihmistä ei enää voi katsoa samoin silmin. Kaikki vaikuttaa monipuolisemmalta, syvemmältä ja - kroonisena luulotautisena - entistä ihmeellisemmältä.

Tulevana keväänä, tarkkaan ottaen toukokuun 31. päivä alkaen, saapuu koulutus Eurooppaan. Toisena ohjaajana toimii uskomaton Sean Esbjörn-Hargens (uskomaton? kaverilla on enemmän rautoja tulessa kuin kimmerialaisella sepällä teräsmessuilla), joka on toiminut pitkään läheisessä yhteistyössä pääjehu Wilberin kanssa, julkaissut ensimmäisen integraalimallia hyödyntävän ekologian oppikirjan ja kertomusten mukaan on tolkun mies. Kyseessä on vasta toinen Pohjois-Amerikan rajojen ulkopuolelle tuleva Integral Coach-koulutus. Itse aloitin omat opintoni 2009 syksyllä; tulevana maanantaina olen matkaamassa Amsterdamiin viimeistelemään ensimmäisen opintokokonaisuuden.

Sanoma on tämä: jos koulutus kiinnostaa, osallistu. Hinta on korkea, ja omassa tapauksessani ylitin itseni huimasti saatuani kasaan tarvittavan summan (kiitos siitä lainaa antaneille sukulaisille; pankki ei jo ennestään opintovelkaisen uskontotieteilijä-filosofin anomusta juuri noteerannut). Nyt, ensimmäisen vaiheen lähes läpikäyneenä, voin sanoa että kannatti. Vaikka en latin pesoa ikinä tienaisi coachina, kannatti silti. Pelkkä tietoisuus siitä, että integraalisen osaamisen soihtu on luovutettu haltuuni ammattitaitoisten ja ennenkaikkea läsnäolollaan vaikuttaneiden opettajien toimesta riittää minulle toistaiseksi. Seuraavaksi avautuukin sitten oma coaching-palveluni; siitä toki myöhemmin hieman lisää.

Jos siis toukokuun lopulla ei ole sen kummempaa tekemistä - tai jos uransuunnanmuutos kiinnostaa - , kannattaa aloittaa Integral Coaching-opinnot. Parasta käytännön psykologiaa, vaihtoehtoista valmennusta ja toisenlaista terapiaa mitä tiedän. Ja ilmoittautua kannattaa tietenkin vikkelään, listan luulisi täyttyvän vauhdilla.

Mystiikkaa rivitalojen lomassa

2010-03-16T15:23:00.005+02:00

Muutettuamme takaisin mantereelle, uudelle paikkakunnalle, olen ottanut tavakseni käydä iltakävelyllä. Se on toiminut koti-isälle tarpeellisen liikunnan lisäksi myös keinona tutustua uusiin kulmiin. Parina kertana kulkiessani ohi aivan tavallisten rivitalojen minut on vallannut mystinen hämmennys.

Lyhyen hetken ajan olen kokenut vahvasti miten olen aivan samanlainen ihminen kuin kaikki (nämä) muutkin. Näissä taloissa, valaistujen ikkunoiden takana, ihminen elää elämäänsä, joka enemmän muistuttaa toinen toistaan kuin eroaa niistä. Kokemus on ollut ohikiitävä mutta vaikuttava. En usko milloinkaan unohtavani sitä; toivon, että se syvenisi ajan myötä vakaammaksi vakaumukseksi.

Kokemuksen ydin on tämä: se kaiken-aikaa-aikani-valloittava-kokonaisuus, joka on "minä" elämänhistorioineen ja henkilökohtaisine tarinoineen, on ajassa pysäytetty muistojen kokoelma, jonka uskon - sillä siihen koko elämäni erillisenä subjektina perustuu! - olevan totta. Kokemukseni valossa, kuitenkin, se ei ole mitään suurempaa kuin lapsuuteni muisto siitä, kun kerran puraisin vahingossa jännänmuotoisesta teelasista reunan irti. Tuohon tuokiokuvaan sisältyy kaikki minussa; suhteellisesti olen kokenut suurempaakin; kokemukseni valossa mikä tahansa, mitä "minä" koen ei voi olla suurempaa - juuri siksi, koska se on tuon "minäni" kokemus: siis uni, muisto, tuokiokuva: pysäytetty, todellistettu, kuvitelma.

Ihmiset asuvat taloissan. Minä olen ihminen. Kuvittelen olevani erityinen. Olenkin, ja olen myös muuta. Miten saada ne molemmat - kaikki - mahtumaan ihmisenä olemiseeni?

Miten voittaa keho-mieli-dualismi (ja kasvattaa voimaa, lihasmassaa ja itsekuria) painoharjoittelun avulla

2010-03-12T22:10:00.007+02:00

Aloitin viime vuoden maaliskuussa voimaharjoittelun. Se lienee elämäni viisaimpia päätöksiä. Enemmän kuin mikään muu - mukaanlukien kymmenen päivän intensiivinen ja kehopohjainen vipassana-retriitti, joogan harrastaminen ja muu hörhöily - painojen järjestelmällinen nostaminen on parantanut minussa asuvaa kehon ja mielen välistä kahtiajakoa.

Erona aikaisempiin yrityksiin olin harjoittelussani ohjelmallinen. Havaitsin ja korjasin monia virheitä, jotka aikaisemmin olivat estäneet voimaharjoittelun mielekkyyden ja siinä edistymisen. Suhtauduin painonnostoon vuoden 2009 ILP:näni - yrityksenä olla kehoni, sen sijaan että "minä" olisin "kehossani". Seuraavat viisi kohtaa summaavat sen, mitä vuoteni aikana opin.

1. Käytä koko kehoa kuormittavia liikkeitä. Levytangolla ja painoilla tehdyt harjoitukset ovat kaikkein raskaimpia, tehokkaimpia ja palkitsevimpia liikkeitä, koska ne kohtelevat kehoa orgaanisena kokonaisuutena, jonka kaikki osat - niveltet, lihakset, luut - toimivat yhteydessä toisiinsa. Parhaita esimerkkejä (ja oikeastaan ainoita liikkeitä, joita tehokkaassa harjoittelussa pitkään aikaan tarvitaan) ovat:

*Jalkakyykky
*Maastaveto
*Työntö
*Penkkipunnerrus
*Leuanveto
*Käänteinen soutu
*Punnerrus.

2. Ole ohjelmallinen. Yksinkertaisesti: älä koske painoihin, ellet tiedä mitä tulet tekemään niiden kanssa nyt, seuraavalla kerralla ja sen jälkeen. Noudata harjoitusohjelmaa, joka määrittää etenemisesi loogisesti. Aloittelija pystyy lisäämään tyhjään tankoon kerta toisensa jälkeen painoja (2,5 kg lisäys) melko pitkään ennen kuin pysähdystä tapahtuu. Keskitason harjoittelija lisää painoa viikon intervalleissa; edistyneet ovat luku sinänsä. Harjoittelun ohjelmointi oli itselleni ehkä suurin ja tärkein muutos niin tulosten kuin motivaationkin suhteen.

3. Syö hyvin. Harjoittelu on vain osa ohjelmaa. Syöminen on toinen, erittäin oleellinen osa. Ilman sitä nostaessa tuhounut lihassolukko ei saa riittävästi ravintoa, ja keho-mieli-kahtiajako pahenee entisestään. Painoharjoittelu vaatii palautumiseen erityisesti proteiinia, jonka imeytymistä hiilihydraatti edistää. Optimaalinen proteiinintarve vaihtelee, mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää kahta grammaa proteiinia yhtä painokiloa kohden. Siis noin 160 grammaa proteiinia päivässä 80 kilon painoiselle henkilölle. Tämän määrän saaminen vaatii suunnitelmallisuutta ja ohjelmointia myös ruokavalionkin suhteen: myös syöminen kannattaa suunnitella ennakolta.

4. Palaudu. Lihakset eivät kasva harjoittelun aikana. Ne kasvavat palauduttasessa harjoittelusta. Nuku hyvin, syö hyvin ja ruoki aivojasi. Hyvää materiaalia tarjoavat Starting Strength, Men's Health ja Strength for Life.

5. Älä luovuta. Kuten kaikissa prosesseissa, myös kehon ja mielen dualismin parantamisessa painoharjoittelun avulla tulee omat intervallinsa. Ne ovat kohtia, joissa alkuperäinen innostus ei enää kannakaan uuden, kasvaneen vaikeuskynnyksen yli. Silloin on oltava sinnikäs, tiedostettava tilanne ja omat tunteet, ja yksinkertaisesti vain painettava eteenpäin armoon luottaen. Se saapuu viimeistään suihkussa sen kerran jälkeen, kun luovutushalun sijaan teki kaikki 5x5 jalkakyykkyä painoilla, jotka halusivat vain pysyä maassa. Painoharjoittelu, enemmän kuin mikään muu, on opettanut minulle - paatuneelle laiskurille - itsekurin merkityksestä suhteessa suurempaan, minulle ikuiseksi mysteeriksi jäävään kokonaisuuteen.

Miten aloittaa päivä

2010-03-08T12:32:00.007+02:00

Aamun aloittaminen on lähestulkoon yhtä tärkeää kuin päiviensä päättäminen. Kaikenlaiset prosessit on syytä polkaista käyntiin kunnollisella höyryllä, ja saattaa kotiin kunnialla.

Olen huomannut miten kokonaisvaltaisella tavalla se, miten aloitan päiväni vaikuttaa niiden kulkuun. Jos herään varhain, voimistelen, meditoin ja kuuntelen ylösrakentavaa säveltaidetta, on päiväni siitä eteenpäin turvattu. Minä olen tehnyt voitavani, tehköön maailma mitä tahtoo. Jos taas herään myöhään enkä pyörittele kuin silmiäni ylösnousun jälkeen on maailman ahnas kynsi altis hipaisullaankin raapaisemaan. Siispä olen kehittänyt ajan saatossa itselleni eräänlaisen aamurutiinin, jota pyrin noudattamaan. Se vie vain verrattain lyhyen ajan päivästäni, mutta on sitäkin antoisampi siinä paljon puhutussa pitkässä juoksussa, joka paljasjalkaisine koipineen läpsyttää meitä päivä päivältä lähemmäs suurta finaalia, koiranputkea kasvavaa kumpua ja velvollisuudentuntoisten sukulaisten hiljaista hautakivemme toljotusta joka jumalan joulupäivä, hetkeä ennen saunaa, ateriaa ja jälleen uusien lahjakääreiden holtitonta repimistä.

1. Herää varhain. Minulle varhain tarkoittaa kello kuusi aamulla. Sitä aikaisemmin olen kokeillut huonolla menestyksellä ja sitä myöhemmin on ainakin pienen lapsen isällä liian myöhään: nahkainen nakuttajamme ilmoittelee itsestään viimeistään kello seitsemän pintaan. Varhain heräämisen opetteluun on omia tekniikoitaan - niistä toiste lisää - mutta keskeistä on nousta heti ylös eikä antaa unisen mielen houkutella seireenin laulullaan takaisin unen maahan. Varhain herääminen antaa myös psykologisen etulyöntiaseman päivän kulkuun lisäämällä positiivista käsitystä itsestä reippaana ja rehtinä kansalaisena.

2. Voimistele. Itse teen hetimiten herättyäni ja wc:n kautta kierrettyäni lyhyttä lyhyemmän aamujumpan, jonka olen mukaillut ILP:n 3-Body Workoutista kevyeksi kahden minuutin nivelten pyörittelyksi. Teen myös myöhemmin, vähäsen istuttuani, toisen voimistelun, joka taas on tiivistetty versio Tohtori Otsin seitsemän minuutin aamujumpasta. Olen huomannut lyhyenkin aamuvoimistelun syrjäyttävän aamukahvin tarpeeni, joten voin lykätä vihreän teen avulla elämän erästä suotuisinta nautintoa keskipäivään, jolloin kahvi muutenkin maistuu parhaimmalta.

3. Mietiskele. Jos puhutaan henkisestä bufferoinnista maailmankaikkeuden laajakaistalla, meditaatio on vakava kultamitaliehdokas. Lyhytkin hiljainen istuminen aamuisin, hengitystään yhdestä kymmeneen laskien, auttaa kestämään päivittäiset ärsytykset hieman tyynemmin. Hieman pidempi istunto (20-30 minuuttia) on jo omiaan nostamaan hipin kuin hipin maailmanluokan viilipytyn sarjaan. Kaikki voittavat: itselle jää energiaa säästöön henkilökohtaisten mieltymysten (tai kieroutumien) mukaan törsättäväksi, ja toiset saavat ihmetellä syvää läsnäoloa huokuvaa ja muutenkin mukavaa lähimmäistä ihan ilman maksua, noin niin kuin esimerkkinä hyvästä ihmisestä. Ja aina kun pannu kiehuu yli, voi vain laittaa ylleen tämän paidan.

4. Käy suihkussa ja syö kunnon aamiainen. Elämän isoja nautintoja on pestä itsensä ja (valitettavasti tai toivottavasti vain miehille) ajaa parta. Se on palkinto itselle ja palvelus kanssaihmisille: on puhdas olo vaikka sydän olisi miten musta, eikä ainakaan haise pahalle. Toinen elämän suoloista on hyvä aamiainen. Sellaiseksi ei lasketa ns. meksikolaista aamiaista (lasi vettä ja kaksi tupakkaa); pyrin suosimaan reilusti proteiinia sisältävää aamupalaa, kaksi tai kolme kananmunaa, vihreää teetä ja viipale leipää toistuvana suosikkina. Erittäin luotettavien lähteiden mukaan aamiaista syövät ihmiset pitävät painonsa indeksin mukaisissa lukemissa ja ovat muutenkin parempia veronmaksajia kuin kunnottomat, hiilidioksididieetillä aamunsa aloittavat kanssaeläjänsä.

5. Lue (tai kuuntele) jotain ylösrakentavaa. Sanomalehti tai radio ajaa harvoin, jos koskaan, tämän asian. Uutiset ovat kaikkea muuta kuin nimensä mukaista uutuutta; samaa vanhaa ihminen-ei-koskaan-halua-oppia -virren variointia ja salonkikelpoista Alibi-pastissia kaikki tyynni. Ihmisellä tulisi totisesti olla oikeus valita itse omat uutisensa. Suosittelen Raamattua, Dostojevskia, Oshoa ja etenkin näin kevään korvalla Niko Kazantzakista.

Miten lukea sähköpostia

2010-03-05T19:11:00.008+02:00

Tervehdys ja anteeksi arvoisat lukijat! En ole unohtanut teitä enkä itseäni. Olenpahan vain tehnyt muuttoa ulkosaariston rauhasta maaseudun tyveneen, ja siinä ohessa jättänyt hiljaiselle liekille kaiken vähäisintäkään älyllistä liikehdintää vaativan.

Vuosi Suomen eteläisimmällä asutulla saarella oli antoisa. Uskomaton. Rikastuttava. Ihana. Raskas. Koetteleva. Kasvattava. Suotuisa. Sopiva. Paras. Sanoinko jo ihana? Ja kova. Parasta oli kai se syvä jälki, jonka se jätti sieluuni ja sieluumme; pojan ensiaskeleet keväisen käärmeisillä kallioilla ja kaksituntiaviikossaaukiolevan kirjaston lattilalla olivat sykähdyttävää seurattavaa - kuten myös se vanhanaikainen pysähtyneisyyden ja tässä-ja-nyt-elämiseen tyytyväisyyden liekki, jota se vaali sisikunnassani. Raskainta oli kai parisuhteen ankaruus ulkoisesti askeettisessa ympäristössä, joka tarjosi hyvin vähän sosiaalista suojarengasta tai järjestettyä tekemistä. Onneksi oli betonipainoin varustettu kuntosali, joogaryhmä ja (itse perustamani) elokuvakerho. Jos ei ole katsonut hengitys huuruten kahden hengen katsomossa kotiseututalon katsomossa Ingmar Bergmanin Talven valoa, rommitee termoksessa, ei ole Katsonut Elokuvaa.

Eräs asioista, jotka juurtuivat kuluneen vuoden aikana, oli järjestelmällinen suhtautuminen informaatioärsykkeisiin. Niistä epämieluisimpia itselleni on ollut sähköposti. Sen lukemiseen kehittyi seuraavanlainen, viisiosainen menetelmä.

1. Lue sähköposti vain kolme kertaa viikossa. Maanantai, keskiviikko ja perjantai olivat ainoat päivät, jolloin suostuin avaamaan sähköpostini. Tim Ferriss suositteli vain yhtä kertaa viikossa; minulle toimi toistaiseksi tämä.

2. Pidä aina sähköpostilaatikko tyhjänä. Kerääntyneet mailit kuluttavat psyykkistä energiaa, tiedosti sitä tai ei. Jokainen epävarmuuden tai päättämättömyyden tilassa oleva sähköposti nakuttaa takaraivossa pientä vasaraa, joka muistuttaa olemassaolostaan omalaatuisin - ja usein tunnistamattomin - tavoin. Helppo keino pitää sähköpostilaatikko tyhjyyden tilassa, on (a) käsitellä jokainen lyhyttä vastausta vaativa maili heti, ja (b) organisoida loput kansioihin seuraavan kohdan tapaan.

3. Organisoi sähköpostisi kansioiden avulla. Minulla on käytössä viisi kansioita, joiden avulla saan postini pysymään oivallisesti hallinnassa. Merkitsen viisi tärkeintä kansiota "@"-merkillä, jotta ne näkyvät ensimmäisinä listalla. Ne ovat: @Vastaa, @Lue, @Odotan, @Tulosta ja @Lataa. Näistä kaksi ensimmäistä ovat käytössä selkeästi eniten. Lataaminen tarkoittaa kiinnostavia podcasteja, @Odotan puolestaan viittaa lähettämiini posteihin, joihin haluan muistaa saavani vastauksen.

4. Hyödynnä metodinäyttelijän keinoja. Marlon Brandon lanseeraama keino näytellä ahdistusta oli oiva: hän pidätti virtsaansa, kunnes angsti oli käsinkoskeltava. Sama toimii emailin hallinnassa. Lue sähköposti puoli tuntia ennen lounasta tai toalettitarpeen ollessa ylimmillään. Keho asettaa parametrit, jotka pelkän mielenhallinnan avulla olisivat tuulten viemää.

5. Ole informaatioerakko. Askeesin merkitys sielullisen liikehdinnän jalostajana on toki kaikkien tiedossa. Nykyihmiselle on jostain kumman syystä tuntunut iskostuneen alituisen tavoitettavuuden hyve: että on aina langalla koetaan vähintään kansalaisvelvollisuutena, jonka rikkominen itse valitun informaatiopaaston myötä on modernia maanpetosta ja ryökälemäistä käyttäytymistä muita häntäluullisia kohtaan. Pahkeinen! Aika on kypsä informaatioerakoille, joiden saavutettavuuden ja tuottavuuden määrittelee tasapaino oman elämänlaadun ja -tavan suunnitelmallisuuden ja toisille ihmisille hyödyksi olemisen välillä. Sanalla sanoen myös sähköpostin (ja muun sosiaalisen median) kanssa on lupa, oikeus ja kohtuus soveltaa laatua määrän sijasta. Näin puhui Jupsathustra, saaresta palattuaan...

Kysymyksiä ja kommentteja saa lähettää yötä päivää, vastaan niihin henkilökohtaisesti heti kun olen lukenut aloittamani Ayn Randin läsyn.

Miten toimia vaikeiden ihmisten kanssa

2010-01-29T08:39:00.006+02:00

Muutettuamme ulkosaaristoon alivuokrasimme asuntomme mantereelta. Vuokranmaksun kanssa on ollut ongelmia ja selityksiä on kuultu jos jonkinlaisia. Harkittuani vakavasti gangstereiden apuun turvautumista päätin suhtautua tilanteeseen rakentavammin. Kirjoitin itselleni otsikon mukaisen muistilistan, josta toivottavasti on hyötyä yleisemmälläkin tasolla.

1. Ota psykologiset löysät pois. Toisin sanottuna, mieti mikä tilanteessa oikeasti ärsyttää. Toisessa ihmisessä ilmenevät puutteet ovat tavallaan kuin luonnonilmiöitä: objektiivisia tosiasioita, jotka ihanteellisesti vain informoivat meitä. Kun informaation lähteestä tulee ärsytyksen aihe, on todennäköistä että olemme kohdanneet oman varjomme toisessa ihmisessä. Mielemme on rakentunut siten, että heijastamme omia huonoja puoliamme toisiin, koska niiden sisällyttäminen omaan psyykeeseen ei aina ole helppoa. Minä en ole vastuuton/negatiivinen/vihainen/kontrollifriikki, mutta tuo toinen kyllä on... Hyvä keino on tehdä aikoinaan ILP-kokeesta oppimani 3-2-1 -varjoharjoitus. Sen kautta voi varmistaa, että toimii vaikeiden ihmisten kanssa asiallisesti eikä käy vain omien varjojensa kimppuun. Hyvä karma seuraa täten.

2. Ole idealisti. Ihmiskuvani on sekoitus realismia ja idealismia. Ymmärrän, että valtaosa ihmisistä ei aikuisikänsä aikana muutu. Syyt muutokseen - sisäiset ja ulkoiset - puuttuvat tai niiltä suojaudutaan niin tehokkaasti, että elämme asemasodassa todellisuutta vastaan hamaan loppuun saakka. Toisaalta, jokaisella ihmisellä on mahdollisuus muutokseen. Tämä on idealismia parhaasta päästä. Goethea mukaillakseni kun ihmisen näkee sellaisena kuin hän voisi olla, hän alkaa muuttua sellaiseksi. Kun näkee itsessään ja muissa potentiaalin, jonka siemeniä tässä ja nyt olemme - aivan kuin tämä hetki on menneisyyden mahdollisuus - on kasvun edellytykset luotu. Se on positiivista ja armeliasta toimintaa: luottaa siihen, että kyllä tuo tuosta. Kun kerran minäkin tästä.

3. Ole realisti. Vaikka ihminen onkin ihmeellinen ihme ja jumalkipinän vaalija, on hän myös melkoinen roisto. Hetki hetkeltä valitsemme ja rakennamme tiemme. Valitsemmeko armon vai gangsterit? Valitsemmeko valehtelun vai rehellisyyden? Usein valitsemme hetkellisesti helpottavan mutta kohta jo korville käyvän puustin. On aika olla idealisti ja uskoa ihmiseen. On myös aika olla realisti ja kohdata humanismin toinen puoli: perhana, millaista sakkia!

4. Ota opiksesi. Muodosta sääntö tulevalle toiminnalle vastaavankaltaisessa tilanteessa. Jos vaikeaksi kokemasi ihmissuhde liittyy vaikkapa henkilöön, joka kuormittaa sinua ongelmillaan, on viisasta muodostaa kamelin selän katkettua ohje itselleen: otan vastaan viisitoista minuuttia ongelmia kerran viikossa. Sen jälkeen menen lukemaan kirjaa positiivisesta ajattelusta, ja suosittelen samaa vastapuolellekin.

5. Mieti mihin tilanteessa olet oikeasti sitoutunut. Olemme merkillisiä olentoja. Painamme menemään toinen jalka kaasulla ja toinen jalka jarrulla. Haluamme olla samaan aikaan kivoja ja kovia, tiukkoja ja rentoja. Usein emme tiedosta näitä ristiriitaisia toiveitamme. Hämmennymme siitä, miksi "minulle aina käy näin" ja miksi elämä tuntuu kiertävän planeetankaltaista rataa oman näkymättömän aurinkomme ympärillä. Näiden piilotiedostojen selkeyttäminen on eräs tuottoisammista pyrinnöistä, joita voimme tehdä.

Omassa tilanteessani kyse oli kutakuinkin siitä, että haluan olla rento vuokraisäntä ja pidetty tyyppi, joka ei turhia nipota. Tämä on niin syvään juurtunut minäkuvani ominaisuus, että hädin tuskin huomaan sitä ennen kuin se aiheuttaa minulle ongelmia. Kun tilanteessa tarvittaisiin asiallisuutta ja säännönmukaisuutta - vaikkapa vain vuokratakuiden penäämistä ja ajallaan tulevia vuokramaksuja - tulevat minuuteni rajat vastaan. Kiroan laiskaa vuokralaistani, joka itse asiassa vain heijastaa minussa olevaa sitoumusta antaa asioiden mennä omalla painollaan ja olla mukava jätkä. Kyse on siis omien sitoumusten selkeyttämistä ja niiden tasapainoisesta tarkastelusta. On oltava rento, mutta ei vätys. On oltava asiallinen, muttei nipo.

Vaikeat ihmiset voivat auttaa havaitsemaan mielemme ristiriitaisuutta tuomalla esiin hyvinvointimme kannalta tärkeitä kysymyksiä: miksi minä olen tässä tilanteessa? Mitä tämä kanssakäyminen kertoo minulle itsestäni? Mihin kahteen keskenään ristiriitaiseen asiaan olen juuri nyt sitoutunut? Miksi? Onko se välttämätöntä? Jos ei, mitä vaihtoehtoja minulla voisi olla? Voinko vapautua sisäisen ristiriitaisuuteni haitallisista syistä säilyttäen silti jarrujalkani hyvät puolet?

Miten paljon hyvää olet valmis ottamaan vastaan?

2010-01-19T18:12:00.008+02:00

Jumala pysäytti minut tänään. Luen Neale Donald Walschin uutiskirjettä, ja tänään sieltä pamahti luukkuuni miellyttävä kysymys. Jumalan - tai Walschin - sanoin: "Elämän suurin kysymys on miten paljon hyvää olet valmis ottamaan vastaan".

Usein toivomme asioita oivaltamatta miten estämme niitä. On helppo sanoa haluavansa sitä tai tätä: uutta, parempaa parisuhdetta; enemmän rahaa; merkityksellistä työtä; tai kovempaa kuntoa. Vaikempaa on nähdä, miten samaan aikaan toimimmme haluamme vastaan.

On uskallettava katsoa silmästä silmään omaa muutosvastaisuuttaan ja pinttyneitä, nuhjuisia ja turhanpäiväisiä - mutta aikanaan järkeviä - ajattelutapoja, jotka pitävät vastarintaamme yllä. Pienen, suojattoman ihmisen on ollut pakko kehittää aikuisten maailmaan kasvaessaan keinoja, joiden avulla suojautua. Nuo keinot on vanhempana osattava tunnistaa, jos mielii saada kestävän muutoksen aikaan.

Tiedän omasta kokemuksestani, että suurin este muutokselleni ei ole tavoitteeni saavuttaminen. Se on tavallaan pelkkää mekaniikkaa: toiveita, suunnitelmia ja niiden toteuttamista. Ei sen kummempaa. Vaikeaa on ennemminkin myöntää itselleen ansaitsevansa kaikkea sitä hyvää, mitä toivoo. Paljonko voin sallia itselleni? Missä menee sen raja? Miksi?

Jumalan vastaus? Rajaa ei ole. Olet kaiken sen hyvän arvoinen - ja paljon enemmän - jota kykenet kuvittelemaan, ja kaiken sen jota et vielä kykene. Ja jollain tasolla - oman sisäisen jumalallisuutemme tasolla, tässä ja nyt - tiedämme tämän, ja uskomme siihen ja tiedämme sen olevan kaikkein suurin totuus. Koska, kuten olen kuullut sanotun, hyvää piisaa kyllä lisää.

PS. Kaksi kivaa juttua: yritysjohdonvalmentaja Keijo Halisen ajatuksia menestymisestä vaikeina aikoina ja maailman tyylikkäimmin harmaantuneen herrasmiehen tulkinta parin vuoden takaa.

Miten asennoitua yllättävään sairauteen?

2010-01-12T13:16:00.007+02:00

Minulla todettiin viikko sitten akuutti kasvohermohalvaus eli Bellin pareesi. Se alkoi aivan yllättäen puutuneesta kielestä ja eteni päivän kuluessa osittain halvaantuneeseen oikeaan kasvopuoliskoon. Nyt sitten kävelen kotisaarellani paikallisena nähtävyytenä, turistien valokuvattavana, kirkonkelloa kiskoen.

Ensimmäinen reaktio sairauteeni oli pelko. Mitä jos halvaus onkin punkkien levittämän borrelioosin aiheuttama? Tällä alueella niitä luojanluomia kun on melko lailla, ja aika moni levittää tuota maamme vaarallisinta eläimen tartuttamaa tautia. Jääkö miesmallin urani pelkäksi haaveeksi ja perheemme tulo osaltani vain tämän blogin tulojen varaan?

Aloin suhtautua tilaani vähitellen hieman rauhallisemmin. Muistin kirjoittamani gruusialaisen kansanviisauden: "Älä toivo, että asiat menevät niin kuin sinä haluat; toivo, että ne menevät niin kuin ne menevät". Tämän maksiimin hengessä päätin listata viisi tapaa, jotka auttavat suhtautumaan äkilliseen sairauteen.

1. Kyseenalaista normaaliutesi. Sairauden ilmaantuminen voi auttaa muistamaan, että emme itse asiassa pudonneetkaan kovin korkealta. Teemme tämän tästä kompromisseja elämämme ja unelmiemme suhteen, emmekä pidä sitä edes kovin kummallisena. Sairaus voi toimia muistuttajana siitä, että aikaa on vähän; ja että siitä ei riitä hukattavaksi päivääkään jos mielii elää hyvää ja itselleen rehellistä elämää. Sairaus voi siis auttaa oivaltamaan, miten elämä ennen sitä saattaa hyvinkin olla sairaampaa kuin elämä sairauden kanssa: miten se, mitä kutsumme "tavalliseksi/terveeksi" elämäksi on toistuvia rimanalituksia ja alisuorituksia monen elämänalueen suhteen. Toisin sanoen: sairaus voi, itsestä jokseenkin riippumattomana tekijänä, painaa hiilihankoa kankkuun ja muistuttaa että memento vivere, ihmishyvä.

2. Muista mikä kaikki on hyvin elämässäsi. Ennen kuin jonkin tavalliseksi tulleen ihmeen - siis minkä tahansa asian, koska kaikki on ihmeellistä - menettää, sitä harvoin osaa arvostaa. Sairaus voi antaa uutta valoa asioille, joihin on jo ehtinyt tottua. Miten ihmeellistä: toinen puoli kasvoistani toimii edelleen! Miten ihmeellistä: kuura on peittänyt koko maan! Miten ihmeellistä: Matlockin uusinnat alkavat! Kiitollisuus herää parhaiten kun olemme juuri menettämässä sen aiheuttajan. Samalla voi avautua tilaisuus havaita saman kiitollisuuden mahdollisuus lukemattomissa muissakin asioissa, ennen kuin turruttava tottumus tulee ja peittää alleen kuurankaltaisen ihme-hohteen kaikesta, mikä on.

3. Naura! Saatuaan kuulla sairastavansa parantumattomaksi luokiteltua tautia lääkäri Norman Cousins lukitsi itsensä hotellihuoneeseen kuukaudeksi mukanaan pelkkiä Marx-veljesten komedioita. Nauru pidentää ikää, ainakin Wittgensteinilaisessa mielessä: ikuisuus kuuluu heille, jotka osaavat elää hetkessä. Ja milloinkas sitä niin hetkessä oliskaan, kuin kunnolla hohottaessa. Sairautta voi sitäpaitsi käyttää oivallisena tekosyynä hemmotella itseään tai ylipäätään antaa aikaa itselleen; sille yhdelle henkilölle, jonka mielipide niin usein jää vaatimusten ja velvollisuuksien varjoon...aivan kuin velvollisuus oman itsen huvittamiseen olisi vähemmän arvokasta. Ilo siis rintaan vaikka sielu märkänisi, huopa päälle ja sohvalle makaamaan huvittavan elokuvan (tai kahdentoista) eteen.

4. Auta toisia samassa tilanteessa olevia. Muiden ihmisten auttaminen on hyvää työtä, ja vie ajatukset omaa tilaa laajemmalle. Samalla aidon empatian kyky herää. Kaikki ihmiset, joka ainoa meistä, kärsii ja kuolee ja kokee tuskan eri tasoja. Tätä on usein tavattoman vaikea muistaa. Minä lähinnä esteettisiä ja nokkahuilullapuhaltamishaittoja aiheuttavan halvaukseni kanssa en kärsi ollenkaan niin paljon kuin samaan aikaan vatsavaivoista kärsivä lajitoverini, tuo onneton. Buddhalaisuudessa on mainio sanonta siitä, miten kipu on välttämätöntä mutta kärsimys ei. Samaan tapaan maailmaan ja sen tuuliin voi vaikuttaa vain hyvin vähän; omaan näkökulmaan ja asenteeseen sitäkin enemmän. Maailmaa en voi hallita mutta itseäni voin. Olkoon tämä mottoni!

5. Meditoi. Yksinkertaista, tehokasta ja toimivaa. Ainakin alkukankeuksien jälkeen. Istuessani odotushuoneessa sairaalan penkillä aloin laskea hengitystäni. Sisään, yksi. Ulos, kaksi. Sisään, kolme. Ulos, neljä. Hiljalleen mieli rauhoittui ja saatoin keskittyä vain siihen mitä tein: hengitysteni laskemiseen. Mieleni tietäen arvelin sen ilman pientä keskittämistä poukkoilevan sinne tänne: tulevaan diagnoosiin, eri vaihtoehtojen punnitsemiseen (josta tie turhaan märehtimiseen on vain yhden askeleen päässä) sun muuhun siinä hetkessä tarpeettomaan. Meditaatio auttaa muutenkin olemaan hieman enemmän kotona sen kanssa mitä on. Siis, kotona kosmoksessa.

Mikä on uuden vuoden teemasi?

2010-01-05T15:44:00.002+02:00

Minulla on ollut tapana valita vuodelleni teema. Pidän sitä hauskemapana ja tehokkaampana tapana suunnata elämäänsä kuin vaikkapa uudenvuodenlupaus. Yleensä teemani ovat liittyneet sellaisen elämänalueeni kohentamiseen, jossa olen toistuvasti kokenut haasteita.

Tämän vuoden teemaksi valitsin "Saada palkkaa työstä, jota rakastan tehdä". Hieno teema, ja haastava kuin mikä. Silti, minun mielestäni vähempään ei kannata kenekään tyytyä. Aihetta voi onneksi lähestyä kahdelta taholta: joko rakastaa nykyistä työtään tai muuttaa sitä rakastettavampaan suuntaan, tai yksinkertaisesti määritellä ihannetyönsä ja lähteä sen perään kuin hullu koira.

Yllättävän vaikeaa on määritellä ihanteensa. Ja silti uskoisin sen olevan kaikkein kannattavin vaihe (sekä tuottoisassa mielessä että kaikkea-tulevaa-harteillaan-kannattelevassa-mielessä). Kuten olen kuullut: Minkä mieli voi kuvitella, sen se voi toteuttaa. Oma kokemukseni vahvistaa tämän mystisen lain hämmästyttävällä tavalla: kaikki suurimmat haaveeni, jotka ovat toteutuneet, ovat olleet kirkkaina mielessäni jo kauan ennen kuin ne on aikaan saatettu. En tiedä mihin moinen laki perustuu; kenties kyse on vain yksinkertaisesti siitä, että osaamme toivoa oikein: täsmällisesti, tarkasti ja koko olemuksellamme.

Ensimmäinen askel oman elämän teemojen ja toiveiden toteuttamisessa onkin kysyä itseltään: "Mitä minä haluan?". Kysymys on kuin koan - suomeksi ihan vain kompa - koska se samalla sekä houkuttelee kehittämään mahdollisimman täsmällisen vastauksen, ja toisaalta taas tekemään itsensä altiiksi suurimmille pettymyksille: niille, jotka tapahtuvat haaveiden suhteen. Woody Allenin sanoin, jos haluat naurattaa jumalaa, kerro hänelle suunnitelmasi.

Paradoksien - ja rohkeuden - malja, siis: uskallukselle haaveilla niin suuria ja tarkkoja toiveita, ettei maailmankaikkeudelle jää muuta vaihtoehtoa kuin hohottaa vasten naamaasi...ja kenties laittaa pari pyörää pyörimään puolestasi.

Joulun lahja vuodelle 2010

2009-12-23T13:42:00.005+02:00

Rakkaat, lukijat ja lähimmäiset! On joulun aika ja se on ihaninta maailmassa. Vaikka kuka sanoisi mitä, näin se on ja näin on aina oleva, kunnes mukavampi juhlapyhä keksitään. Sen en usko tapahtuvan ihan lähitulevaisuudessa.

Mitä voisi olla sopivampi aika vuodesta vetäytyä huovan alle, ottaa kouraan liian raskas venäläinen klassikko tai ilmiömäinen lukulaite, jonne voikin ladata ilmaiseksi vaikka jouluklassikon? Olen palkinnut itseni molemmilla ja voin sanoa, että kannatti olla kilttinä.

Tulevana vuonna aion olla entistä paremmlla päällä. Kotona Kosmoksessa alkoi vuoden ILP-kokeen teemalla; kuluvan vuoden teemana on ollut erakkovuosi majakkasaarella (siitä lisää myöhemmin). Ensi vuodeksi olen päättänyt antaa lukijoille ilmaisen lahjan. Tarkoitukseni on tihentää kirjoitustahtia ja tuottaa puolensadan blogiartikkelin sarja vuoden 2010 aikana, joista jokainen juttu tarjoaa käytännön elämän kannalta arvoa, filosofiaa unohtamatta. Kotona Kosmoksessa muuttuu siis jälleen käytännöllisempään suuntaan, pois omien ajatusten muistikirjasta, ja kohti toisten ihmisten auttamista ja hyödyttämistä.

Näine hyvinemme siis kohti joulun rauhaa kuljemme. Notkuvaa pöytää ja mantelien etsintää odotellessa suosittelen lukemaan jokavuotisen jouluepistolani ja ottamaan tavattomasti terästettyä glögiä. Herkullista, sallittua ja sopivaa toimintaa tähän aikaan vuodesta.

Matkaohjeita unelmien toteuttamiseksi

2009-12-04T09:51:00.004+02:00

Monta kertaa harhaudun itselleni tärkeistä asioista, koska niiden toteuttaminen tuntuu liian suurelta tehtävältä. Vaikka työ olisi miten tärkeä, on olemassa suuri mahdollisuus jättää se kesken ja tarttua johonkin helpompaan - Facebookiin, kirjaan, kattoon sylkemiseen - koska tehtävää ei ole paloteltu sopivan kokoisiksi palasiksi.

Halutessamme kulkea pisteestä A (siitä missä nyt olemme) pisteeseen B (tavoitteeseemme) on näkyvissä mielensisäisen vision ohella ainostaan vetäytyvä horisontti. Se ei ole järin motivoivaa.

On siis kaiken viisauden ja onnistuneen unelman alku jakaa matka osiin. A:sta matka B:hen kulkee monen väliaseman halki. Nämä väliasemat - A1, A2, A3, A4... - muuttavat hiljalleen muotoaan, kunnes ihmeellinen transformaatio on tapahtunut: A20 onkin yhtä kuin B! Ja se, hyvät lukijat ja häntäluulliset lajitoverini, on kyllä yksi kaikkein suurimmista ihmeistä mitä tämä kirjoittaja tietää. Että voi, totta totisesti, saada kaiken mitä haluaa - jos vain osaa tehdä viisaasti ja sinnikkäästi töitä sen eteen.

Kun tätä prosessia haluaa hallita, muutama matkaohje kannattaa ottaa huomioon.

1. Jos matkalle on varattu aikaa vaikkapa 3 kuukautta, kannattaa tuo aika paloitella 4 x 20 päivän osiksi. Tämän avulla voi ennakoida, mitä haluaisi nähdä jokaisen ajanjakson lopulla. Esimerkiksi ensimmäisen 20 päivän aikana matkataan A1:stä pisteeseen A5, seuraavien aikana A10:een asti, ja niin edespäin.

2. Viikonloppuina - vaikkapa sunnuntai-iltana - kannattaa luoda silmäys kuluneeseen viikkoon ja pitää matkapäiväkirjaa: matkustinko suunnitellun matkan? Jos en, niin mitkä tekijät siihen vaikuttivat? Mitä tehdä ensi viikolla toisin?

3. Matkapäiväkirjaa on hyvä pitää myös päivittäin ja kirjoittaa, mitä hyvää matkalla on tänään tapahtunut ja mitä on tehnyt oikein, ja missä juuri sillä hetkellä on. Muuten matka - se kaikkein oleellisin asia elämässä - vilahtaa ohi silmien ja jää muistoksi ilman pysähtymistä nauttimaan hetkestä.

4. Askel kerrallaan ja kaikesta muusta viis. Koko kirjaa ei koskaan lueta; koko kirjaa ei koskaan kirjoiteta; eikä lautasta koskaan syödä. Kunhan matkalle on tehty suuntaa-antavat suunnitelmat joiden mukaan mennään, voidaan keskittyä oleelliseen: tässä hetkessä olemiseen ja tekemiseen. Muuta ei tarvita, eikä muuta ole koskaan ollutkaan.

Monta minää kasvaa meissä

2009-11-28T18:49:00.003+02:00

Olin vierailulla kaverini luona taannoin. Kyseinen ystävä on kuulunut Jupsan Circle of Trustiin jo reilusti yli toistakymmentä vuotta. Ainoa hankauskohta on ollut eroavaiset kehityspolkumme. Omani on johtanut moniin uusiin haasteisiin kun taas hänen polkunsa on enemmän tai vähemmän pysynyt samana.

Viime vuosina olen välttänyt ystäväni kohtaamista. Tunne on kaiketi ollut molemminpuolinen; aikaisemmin meitä vahvasti yhdistäneitä yhteisiä puheenaiheita on ollut vähemmän ja vähemmän. Tilanne on ollut luonnollinen ja samalla hyvin traaginen: luopuminen parhaasta ystävästä, jollaisena hänet lähes koko aikuisikäni olen kokenut, on ollut raastava.

Taannoinen visiittini oli positiivinen yllätys. Viihdyimme jälleen hyvin keskenämme, ikään kuin taukoa ei olisi ollutkaan sitten "parhaimpien vuosiemme". Tajusin sen seurauksena jotain keskeistä ihmisenä olemisesta. Meissä kasvaa samaan aikaan monta "minää". Yksi niistä on se sama vanha minä, jolla on samat vanhat ystävät. Toinen on uusi minä, se, joka kaipaa ympärilleen uutta minää tukevia ystäviä. Molemmilla on omat mielipiteensä, omat mieltymyksensä ja oma itsenäinen elämänsä. Vaatii suurta sielua, suurta mieltä ja suurta sydäntä sisällyttää ne molemmat itseensä ja omaan kokemiseensa.

Elämäni tuntuu nyt rikkaammalta. Ikään kuin olisin saanut takaisin vanhan rakkaan ystäväni. Ikään kuin nyt olisin kasvanut: siedän toisensa poissulkevat, keskenään ristiriitaiset kasvavat minäni itseni osina. Toisen, jolla on vanhat tutut jutut ja samat vanhat ystävät; ja toisen, joka kaipaa ja tarvitsee kasvaakseen uusia haasteita, uusia asioita ja uusia ystäviä. Niiden rauhallinen rinnakkaiselo minussa on totisesti jotain uutta, ja ihmeellistä. Kiitos siis siitä sinne minne kiitos kuuluu.

Integral Finland

2009-11-11T14:21:00.006+02:00

Avasimme hiljattain ensimmäisen suomenkielisen Integral-aiheisen verkkosivuston. Integral Finland tarjoaa artikkeleita (sekä käännöksiä että kotimaisia), tietoa ja keskustelukanavan integraaliajattelusta ja sen käytännön sovelluksista kiinnostuneille. Olemme mielissämme - ja ylpeitä! - sivun toteutuksesta; se oli pitkän työn takana mutta kyllä kannatti.

Maailmanlaajuisesti sivusto on merkittävä. Vastaavia eri maiden omia integral-aiheisia sivustoja ei ole liialti. Saksalaisten lajitoveriemme oma Integrales Forum on tietenkin pioneeri, ja Hollannista käsin operoiva Integral World tarjoaa myös kriittisempää suhtautumista koko integraaliseen maailmankuvaan. Maailmanlaajuisia Ken Wilber-meetup-ryhmiä löytyy myös - mutta omat verkkosivut lienevät edelleen harvinaisia.

Integral Finland järjestää nyt myös ensimmäisen tapaamisensa. Maanantaina 30.11. on Helsingissä avoin yleisöluento psykologi, DI Anssi Balkin pitämänä. Tilaisuus on informatiivisen luonteensa lisäksi sosiaalinen: kaikki integraalisesta maailmankuvasta kiinnostuneet voivat nyt kokoontua samaan ei-virtuaaliseen paikkaan, melkeinpä ensimmäistä kertaa maamme historiassa. Tilaisuudesta pysyy ajan tasalla rekisteröitymällä Integral Finlandin sivuille ja tietenkin seuraamalla ja osallistumalla aktiivisesti keskusteluun.

Nyt siis kaikki tietävät minne seuraavaksi verkossa suunnistaa. Siis tänne.

Miten ihminen voi muuttua

2009-11-01T14:07:00.003+02:00

Olen alkanut hiljalleen oivaltaa mitä Gurdjieff saattoi tarkoittaa. Hänen mukaansa ihmisiä, jotka eivät tee työtä itsensä suhteen, pitää ymmärtää eikä heitä saa syyttää. Jeesus Nasaretilainen sanoi samaa pyytäessään anteeksi kiduttajiensa puolesta, sillä he eivät "tienneet mitä tekivät".

Suurimman osan ajasta me emme näe itseämme emmekä tiedä - tiedosta - mitä teemme. Miten voisimmekaan, koska olemme samastuneita siihen, joka tekee! Emme ole objekteja itsellemme; olemme oman elämämme subjekteja. Ja siinä pulman ydin. Kaikki, mitä koemme tai näemme tai teemme tapahtuu meille oman subjektiivisen linssimme läpi. Näemme maailman, mutta olemme sokeita näkemisemme suhteen. Kunnes jotain niin yllättävää tapahtuu, että olemme ikään kuin pakotettuja näkemään itsemme sellaisena kuin olemme, sellaisena kuin muut meidät näkevät: näemme oman suodattimemme. Subjektistamme tulee hetkeksi objekti. Ja silloin meillä on mahdollisuus muuttua, ei hetkeäkään ennen.

Koin tämän hiljattain sangen arkipäiväisessä yhteydessä. Laulajana bändissämme minulla oli pitkään ollut tunne, että homma ei oikein toimi osaltani. Harjoittelu ei auttanut enkä tiennyt mitä muutakaan tehdä. Olosuhteiden pakosta pidin reilun kuukauden tauon kaikesta bändiin liittyvästä. Paussin jälkeen otin uuteen kuunteluun levyämme varten nauhoitetun demon ja ensimmäistä kertaa kuulin mitä tein väärin. Kuulin, miltä ääneni olisi pitänyt kuulostaa ja sen myötä onnistuin ensimmäistä kertaa myös tuottamaan oikean äänialan.

Aikaisemmin olin operoinut linssini läpi; tauon myötä näin itseni ikään kuin etäämmältä ja pystyin arvoimaan itseäni ulkopuolelta. Aikaisemmasta subjektista oli tullut objekti.

Muutos vaatii itsensä-sellaisenaan-näkemisen. Se on vaikeaa, koska kulloinenkin tapamme olla sisältää ristiriitoja, joita emme haluaisi havaita. Suojaamme itseämme niiltä erilaisin puolustusmekanismein; vasta (useimmiten) ulkopuolisen shokin tullen saatamme hetkeksi pudottaa nämä maailmankuvamme vartijat, defenssimme, ja nähdä itsemme sellaisena kuin olemme.

Teoriassa tämä on tavattoman yksinkertaista: sen kun vain katsot itseäsi, aivan kuin jotain konetta tai esinettä, tarkastat mitä puuttuu ja mitä tarvitaan lisää, ja palaat takaisin itseesi korjaamaan tilanteen. Käytännössä muutos on kuitenkin lähes mahdoton toteuttaa yksin. Emme näe itseämme maailmankuvallisen itsevakautusjärjestelmämme johdosta rehellisesti. Tämä vakauttava järjestelmä kun pyrkii tilanteesta toiseen varmistamaan sen, että koemme toimintamme johdonmukaisena ja kognitiivisesti yhtenäisenä. Ja, kuten mainitsin, emme milloinkaan ole täysin johdonmukaisia; tai paremminkin, voimme olla - ja usein olemmekin - johdonmukaisia yhden maailmankuvan sisällä. Ongelmana on vain se, että maailmankuvat kehittyvät, ja voimme olla varmoja siitä, että nykyisen olemisemme tavan tuolla puolen loistaa uusi, loistavampi ja laajempi maailma, josta jälleen, hiellä ja vaivalla ja isolla omaksumisen tuskalla pyrimme muodostamaan uuden, sisäistetyn kuvan - uuden maailmankuvan - joka jälleen sisältää oman tuhonsa siemenet. Toisin sanoen, jokainen maailmankuva voi kyllä olla sisäisesti yhtenäinen, mutta ulkoisesti ei, koska maailmankuvat kehittyvät ja "taivaas' ja maas' on paljon, mistä maailmankuvamme ei uneksikaan"...

Käytännössä tarvitsemme siis apua. Kaikki tietävät Albert Einsteinin kuuluisan fraasin siitä, miten ongelmaa ei voida ratkaista samalla tasolla, josta se on lähtöisin. Sama periaate toimii käytännön ihmistyössä muutoksen suhteen. Jos haluamme muuttua (ollen periaatteessa "terveitä" mieleltämme emmekä näin ollen etsi sisäistä yhtenäisyyttä vaan siirtymistä johonkin uuteen, rikkaampaan olemisen tapaan) on meidän ensin nähtävä itsemme tässä jotta voimme siirtyä tuonne. Koska itsemme näkeminen on vaikeaa ja petoksella on monet kasvot, tarvitaan usein toisen henkilön apua. Ongelma vain on valita kenen apua pyydämme tai otamme vastaan. Useimmat auttajat kun toimivat rajallisten maailmankuvallisten resurssien pohjalta, yhtä tai toista näkökulmaa tai kehitysvaihetta tai olemisen tapaa painottaen. Tarvitsemme siis apua, ja tarvitsemme yhtenäistävän ihmiskuvan ja mahdollisimman kattavan maailmankuvan pohjalta toimivaa apua, ja sitä on valitettavan vähän tarjolla.

Ja tässä vaiheessa, tietenkin, ojennan korttini ja pyydän mitä nöyrimmin ottamaan yhteyttä jahka ensimmäinen Integral Coach-opintojaksoni on valmis ja integraalisen elämäntavan suunnittelutoimistoni on käynnissä...

Integral Coaching Canadan opissa

2009-10-22T21:43:00.011+03:00

Palasin viime viikolla Integral Coaching Canadan koulutuksesta. Amsterdamissa pidetty viiden päivän sessio oli erittäin intensiivinen ja täynnä uutta asiaa. Huomasin, miten käytännön työssä teorian tuntemus auttaa hyvin vähän.

Tämä koulutuksen ensimmäinen osio itsessään oli erittäin korkeatasoinen. Mukana ollut toinen suomalainen, coaching-konkari kolmenkymmenen vuoden kokemuksella ja oman yrityksensä sankari oli yhtä lailla hämmästynyt kuin minäkin. Miten näin kovaa kamaa voi edes olla, hämmästelimme Heinekeniemme ääressä aina pitkien koulutuspäivien päätteeksi.

Integral Coaching oli nyt ensimmäistä kertaa eurooppalaisten ulottuvilla. Muutamaa Kanadaan matkustanutta friikkiä lukuunottamatta olimme siis ensimmäiset eurooppalaiset (mukana oli väkeä myös Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Argentiinasta), jotka saivat kokea henkilökohtaisesti "kaikkien aikojen parhaan integral-sovelluksen". Ja melkoinen sovellus olikin! Väki oli hyvinkin hiljentynyttä ja liikutettua viimeisenä päivänä, kun tuntoja purettiin ja koulutuksesta saatua hyötyä puitiin. Kuten ohjaajat Laura Divine ja Joanne Hunt totesivat, "This shit works".

Coachingia tuntemattomille - ala oli minulle vieras aina koulutusjakson alkuun saakka - selvitän lyhyesti mistä siinä on kyse. Coaching on eräänlainen terapian kevyempi versio; jos oman elämän käsittelyä vaativat aiheet eivät tunnu riittävän raskailta terapiaan, coaching voi auttaa. Kuten terapiassakin, coachingissa auttaminen pohjautuu jonkin teoreettisen mallin pohjalta tapahtuvaan kuunteluun, keskusteluun ja tulkintaan.

Integral Coaching - joka on muuten Kanadassa rekisteröity tavaramerkki - eroaa muista coaching-suuntauksista siksi, että se pohjautuu integraaliteoriaan, ja on ainoa Ken Wilberin "hyväksymä" AQAL-malliin perustuva coaching-sovellus. Kyse on ihmisen nykyisen olemisen tavan näkemisestä kokonaisvaltaisella tavalla (siitä mitä tuo tapa sekä mahdollistaa että sulkee pois) ja tämän pohjalta ohjatusta kestävästä kasvusta kohti uutta olemisen tapaa, joka voisi vapauttaa ihmisen tämänhetkisten ongelmiensa syistä. Touhuun tutustuneena voin vain sanoa, että teoriaa on käytetty erittäin älykkäästi ja elegantisti tavalla, johon vain asiaan syvällisesti perehtynyt ihminen kykenee. Tässä tapauksessa perehtyneitä on kaksi, kurssin vetäjät Laura ja Joanne, jotka ovat sekä yhtiö- että elämänkumppaneita.

Käytännössä - ja mahdollisimman kansantajuisesti - integraaliteorian sovellus Integral Coachingissa esiintyy kokonaisuuden näkemisen taitona: mitään oleellista ihmisessä ei haluta jättää tarkastelun ulkopuolelle. Toisin sanoen, integraalicoachille tullessasi voit olla varma, että hän tekee parhaansa tarkastellessaan sinua asiakkaana niin monelta kantilta kuin mahdollista. Samaa ei kovin moni terapiasuuntauskaan voi luvata (tästä kenties löytyy omakohtaisia kokemuksia psykologilla tai terapeutilla käyneiltä). Toinen tärkeä tekijä on kestävän kasvun periaate. Jotta kehitys voisi tuottaa pysyviä tuloksia, sen tulee perustua vakaaseen kehityspsykologiseen perustaan, joka Integral Coachingin tapauksessa tapauksessa on Robert Keganin subjekti-objekti-teoria. Näiden periaatteiden pohjalta, lyhyesti, Integral Coaching toimii.

Käytännön työhön tutustuminen nöyrrytti. Olin tietenkin ennen koulutuksen alkua lukenut Journal of Integral Theory and Practicen Integral Coaching -teemanumeron, kuunnellut Wilberin, Huntin ja Divinen podcast-haastattelut sekä katsonut Integral Lifen tuottamat aihetta esittelevät harjoitusvideot (erittäin suositeltavia, muuten). Itse harjoiteltuna työ oli kuitenkin hyvin erilaista. On toinen asia nyökytellä päätään lukemisensa tahdissa; toinen on olla itse tekijänä. Ero on vähän kuin katselisi taitoluistelijaa jäällä ja sen jälkeen yrittäisi itse piruettia parketilla. Onnistuu vaivoin.

Minun matkani Integral Coaching-työn tekijäksi on alussa, ja olen siitä tavattoman innoissani. Teoria, metodi ja prosessi sen toteuttamiseksi ovat ensiluokkaisia. Nyt tarvitsee vain kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Sen olen jo aloittanutkin, horjuen mutta vakaasti eteenpäin mennen, ensimmäisen koeasiakkaani kanssa. Katsotaan millaista hedelmää työ kantaa. Kukaties samalla mentaliteetilla kuin ikkunalaudallani kasvavat chilit: hitaasti tulee hyvää (ja tulista).

Elämän tarkoituksen löytämisestä

2009-10-07T14:24:00.007+03:00

Luulin pitkään, että elämäni todellinen tarkoitus oli olla rokmuusikko. Aina nähdessäni bändin keikalla tulin joko kateelliseksi siitä, etten itse ollut soittamassa, tai sitten liikutuin sydänjuuriani myöten (kuten kävi esimerkiksi tänä kesänä Bruce Springsteenin keikalla, jossa pillitin silmäni ulos kuin pikkutyttö). Pidin näitä tunteita positiivisina varjoina: syvältä sisältäni ulos heijastettuina osoituksina siitä, että muusikon ura on kutsumukseni ja lahjani maailmalle.

Kunnes tässä päivänä eräänä asia valkeni minulle. Se, mitä Todella Hienolla Keikalla näin oli todellakin kutsumukseni ja osoitus elämäni tarkoituksesta ja työstä. Se ei kuitenkaan ollut itse esiintyminen; lavalla heiluva muusikko pikemminkin teki omalla tavallaan sitä samaa, mitä minä kaikkein eniten halusin tässä maailmassa ja tällä elämälläni tehdä. Nimittäin,

auttaa ihmisiä tekemään ja olemaan sitä, mitä he kaikkein eniten (syvimmillään) haluavat tehdä ja olla.

Oivalsin muusikon työn olevan parhaimmillaan juuri tätä. Suurimmat liikutukseni keikalla eivät liittyneet itse esiintymiseen, kuten olin luullut. Ne liittyivät siihen lähes ylimaalliseen tunnetilaan, jonka muusikko kuulijassaan voi saada aikaan. Tämä tunne/tila herättää ihmisen olemaan muusikkko ja hänen musiikkinsa; ei erillinen kuulija. Esiintyjän ja vastaanottajan välisen näennäisen rajan yli muusikko pyrkii kuulijansa parhaimmillaan kuljettamaan. Ja samaa halusin minäkin tehdä - en vain välttämättä samoilla välineillä, kuten sain oivaltaa.

Elämän tarkoituksen etsimisen yksi sudenkuopista on työvälineen (muusikkona olemisen) sekoittaminen työhön (innostamiseen, herättämiseen, opastamiseen) jota sen avulla tehdään. Esiintyminen ei siis ollutkaan ensisijainen kutsumukseni. Esiintymisen avulla luotavan tilan, tunteen ja tahdon herättäminen toisessa ihmisessä sen sijaan oli, ja on.

Oman äänen löytämisestä

2009-10-03T19:50:00.005+03:00

"Oliko hyvä ilma Ranskassa?", kysyi naapurini sateen hakatessa päähäni.

Mietin hetken liian kauan.

"Erilainen", vastasin.

Tarkoitukseni oli sanoa "oli kyllä, aika hitosti parempi keli oli Ranskassa; 22 astetta varjossa ja viiniä ja juustoja ja baskereita vinottain". Sen sijaan valitsin välimallin tien ja annoin Kaikkia Miellyttävän Vastauksen.

_______

Jokaisessa hetkessä ihmisellä on kolme perustavanlaatuista näkökulmaa, sanoo Ken Wilber. Nämä Kolme Suurta, kuten W niitä nimittää, alkavat ilmaantua tietoisuudessamme syntymästä alkaen. Aluksi ne ovat alkeellisia käsityksiä Minun, Meidän ja Sen olemassaolosta. Havaitsemme, että Minä olen; huomaamme, että on olemassa myös Muita; ja näemme objektiivisia Niitä: kirjoja, kiviä ja muuta maailman kalustoon kuuluvaa.

Hiljalleen nämä näkökulmat alkavat eriytyä toisistaan. Niiden eriytyessä alkavat kehittyä myös niiden "näkijät". Vertauskuvina niistä käytän helposti omaksuttavia käsitteitä, Transaktioanalyysin kolmea suurta: Lapsi, Vanhempi ja Aikuinen.

Lapsen ääni on ensisijaisesti Minän ääni, kauneuden ääni, taiteen ääni. Vanhemman ääni on Meidän äänemme, moraalin ääni, yhteisen hyvän ääni, konsensuksen ääni. Aikuisen ääni on Sen ääni, objektiivisen totuuden ja tieteen ääni.

Nämä kaikki äänet lähteävät kehittymään meissä syntymästä alkaen. Prototyyppisistä Minä-Me-Se -käsityksistä ne eriytyvät Lapsen, Vanhemman ja Aikuisen ääniksi, kunnes ne voivat jälleen alkaa integroitua, yhtenäistyä terveessä egossa toimivaksi äänten harmoniaksi. Iso vaatimus, jota hyvin harva onnistuu elämässään ilman erityistä motivaatiota tai apua täyttämään.

Vastasyntyneen eriytymättömästä maailmasta pienen taaperon alkeelliseen minä-me-se -käsityskykyyn, nuoren ja aikuisen kolmijakoiseen Lapsi-Vanhempi-Aikuinen -psykodynamiikkaan ja kenties lopulta integroituneen egon tietoiseen näkökulman vaihtamisen taitoon perustuvaan Kauneuden, Hyvyyden ja Totuuden yhtenäistävään näkemykseen, ihminen oppii kehittyessään entistä paremmin tiedostamaan ja käyttämään näkökulmiaan, sen sijaan että olisi vain niiden mekaaninen käyttöväline, jossa Lapsi ja Vanhempi ja Aikuinen käyvät ikuista tukkanuottaansa ja jossa Minän ja Meidän ja Sen alueet ovat sekaisin kuin seinäkello kylähullun ulkohuusissa.

_________

Oman äänensä tiedostaminen ei ole aina helppoa. Yksinkertaista se kyllä on. Sen kun kuuntelee, mitä mieltä on ja sillä hyvä. Ongelmana vain ovat muut äänet, jotka hukuttavat oman äänen alleen.

Minun mielestäni Ranskassa oli parempi ilma kuin Utössä, ainakin siltä sillä hetkellä tuntui. Oli kivaa kun Ranskassa paistoi aurinko. Ei ollut kivaa kun Utössä satoi päin naamaa ja tuuli niin että korvat irtosivat. Se oli Minun mielipiteeni, Minun ääneni, Kauneuden ääni, Lapsen ääni. Se ei ollut Meidän äänemme, yhteishyvän ääni, kompromissien ääni, Vanhemman ääni. Se ei myöskään ollut Sen ääni, puhtaan järjen ääni, objektiivisen totuuden ääni, Aikuisen ääni.

Äänet pitäisi opetella erottelemaan toisistaan. Sen jälkeen niille kaikille pitää antaa sanansija. Ja lopulta oivaltaa, että ne ovat kaikki Yhden Todellisuuden ääniä, eri suunnista, eri puolilta, kaikumassa Tyhjyydessä, huutamassa vasten Alkuperäisiä kasvojamme, muistuttamassa meitä omasta itsestämme jota emme milloinkaan ole unohtaneet.

Pelkojen voittamisesta

2009-09-26T13:02:00.007+03:00

Ainoa tapa ylittaa itsensa ja voittaa pelkonsa on toimia aivan kuin pelkoa ei olisikaan.

Itsensa ylittamisessa on yhtalailla kyse uuden tavoitteen saavuttamisesta kuin vanhasta painolastista luopumisesta. Uutta on vaikea saada tilalle jos vanhat toiveet tukkivat tien.

Olin asettanut itselleni toiveen rahatilanteeni parantamisesta. Ensimmainen este uudelle tilanteelle oli niukkuuden ihanne, josta tiedostattani pidin kiinni. Halusin samaan aikaan enemman vaurautta; toisaalta ihannoin kulutuksen minimointia ja niukkuusrajalla elamista.

Huomasin kaavani toteutuvan kaytannossa kun tein vaihtokauppoja siskoni kanssa. Pyysin hanta tuomaan kirjani vastineeksi kaupasta pullon viskia. Olin ostanut jo aiemmin kaksi pulloa ja kolmas alkoi tuntua liioittelulta. Niukkuusrajojeni sisalla olin sallinut itselleni korkeintaan kaksi pulloa, en enempaa. Jouduin hillitsemaan itseni ja kyseenalaistamaan reaktiiviset tunteeni saadakseni vaihtokaupan toimimaan.

Minun oli pakko astua ulos piirista, jonka sisalla normaalisti pyorin. Pelkasin uuden kokemista. Vain toimimalla ikaan kuin pelkoani ei olisi - tai toimimalla siita huolimatta - toimimalla tottumukseni suuntaa vastaan - pystyin saamaan jotain uutta tilalle.

Olen havainnut samankaltaisen periaatteen ulottuvan kaikkiin toiveisiin: ei voi saada uutta ellei tiedosta mika sen toteutumista estaa. Haluan esimerkiksi pukeutua hyvin; samalla olen laiska ja mukavuudenhaluinen enka oikein jaksa selvittaa millainen olisi hyva tyyli. Ratkaisu? Jostain on luovuttava. Helpointa on aloittaa selvittamalla hyvan tyylin salaisuuksia.

On helpottavaa muistaa, mita Wilber kertoo Kosmoksen perustavista lainalaisuuksista: terve kehitys seka ylittaa etta sisallyttaa jokaisen tason. Voin siis edelleen sailyttaa osan siita, mika niukkuudessa ja vapaaehtoisessa vaatimattomuudessa on viisasta ja hyvaa, ja toistaalta kasvaa sen yli. Voin edelleen pukeutua helposti ja mukavasti, ja toisaalta oppia valitsemaan vaatteeni tilaisuuden mukaan paremmin.

Ja nyt kuulenkin siskoni palaavan kaupasta viskipullon kera. Siis: jaapalat lasiin, bourbonia paalle ja Esquiren tyylisivujen sekaan. Aivan kuin Clint Eastwood tekisi, pelkoa vailla.

Maailmankuvien rajat(tomuus) ja tietoisuuden kirjo

2009-09-08T17:59:00.006+03:00

Ken Wilberin ensimmäinen kirja Spectrum of Consciousness on edelleen ajankohtainen teos. Vaikka Wilberin ajatukset tuon julkaisun jälkeen osittain muuttuivatkin, kirjan keskeinen teema on pysynyt ja uskoakseni pysyy ajattomana. Etenkin kun se on mitä parhaimmin sovellettavissa käytännön elämään ja sen eheään elämiseen.

Laajimmillaan ihmisen elämä on täysin vapaa rajoista, käsitteistä ja maailmankuvista. Tämä ei tarkoita etteikö niitä olisi; se tarkoittaa, että ne eivät rajoita. Rajoista ja maailmankuvista vapaa elämä merkitsee sitä, että eroa oman minuuden ja toisen minuuden; oman elämän ja toisen elämän; tämän ja tuon; minun ja sinun välillä ei tarvita. Erot kyllä havaitaan, mutta niihin ei samastuta: kaikki on tuossa maailmankuvista vapaassa kokemuksessa yhtä.

Useimmat meistä eivät elä ihan näin laajasti. Useimmat meistä kokevat oman organisminsa erillisenä olentona. Tätä Wilber nimittää kirjassa "primaaridualismiksi". Tätä seuraavassa "sekundääridualismissa" tapahtuu oivallus - ja pelko - erillisen organismin katoavaisuudesta. Syntyy ajallisuuden kokemus ja ensimmäinen sarja neurooseja, jotka Wilber liittää eksistentiaalisen tason ongelmiin.

Omassa vertauskuvassani hahmotin tämän ikään kuin talon muotoon: ihminen rajoittaa itsensä ulkomaailmasta rakentamalla talon, joka erottaa "tämän" kokemuksen "tuosta", aivan kuin yksittäinen talo erottuu sitä ympäröivästä todellisuudesta.

Kolmas rajoitus maailmankuvassa tapahtuu, kun yksi osa taloa - sanotaan vaikka sen kivijalka ja kellarikerros - suljetaan kokemusmaailman ulkopuolelle. Tämä on "tertiääridualismin" vaihe, jossa erillisyys oman kehon ja mielen - egon ja ruumiin - välillä tapahtuu. Ihminen katkaisee siteensä omaan fyysisyyteensä ja kokee sen vieraana, ei-minuna. Kun aikaisemmin ero oli ainoastaan minun ja ei-minun välinen, nyt erotettuna on lisäksi minä ja kehoni. Tässä vaiheessa talon kellarikerros muuttuu vieraaksi, ja kaikkeen siellä tapahtuvaan outoon mölinään ja murinaan kutsutaan ulkoistettu ammattimies paikalle mittareita lukemaan ja vipuja kääntelemään: oman itsen vaikutuspiiriinhän tämä alue ei enää kuulu. Ollaan vieraannuttu omasta kehosta; ollaan tehty siitä uusi objekti; ja tämän jälkeen kaikki omassa kehossa tapahtuvat muutokset ja niiden hoito voidaankin uskoa lääkäreiden huomaan.

Neljäs rajoitus - "kvaternaaridualismi" - tapahtuu kun jäljellejääneestä osasta (pelkästä egosta) erotetaan vielä varjo ja persoona. Varjoon sisältyvät kaikki ne tunteet, ajatukset ja minuuden puolet, joita ei haluta tai uskalleta näyttää toisille ja itselle. Näin osa minusta muuttuu vieraaksi; syntyy varjo, joka usein nähdään vain toisten ihmisten kautta heijastuneena. Elämä on kutistunut hyvin pieneksi. Jäljellä ovat vain ne huoneet - ehkä ainoastaan yksi huone -, jotka voidaan vieraille ja itselle esittää kuten paras maski ainakin.

Kun aluksi maailmankuvaa ei käytännöllisesti katsoen ollut - kuvaa ei tarvita edustamaan maailmaa, jonka kanssa ollaan yksi ja sama - on tämä rajaton kokemusmaailma typistynyt ensin taloksi, siitä yhdeksi kerrokseksi ja lopulta vain yhdeksi huoneeksi, pahimmillaan vain huoneen yhdeksi nurkaksi. Hyvin ahdasta!

Vaikka Wilberin teoria ei nykyisellään enää tämän rakennelman dynamiikkaa tunnustakaan, sen keskeinen sanoma säilyy: rajoitamme ja olemme rajoittaneet itseämme henkisesti (primääridualismi), eksistentiaalisesti (sekundääridualismi), kehollisesti (tertiääridualismi) ja psykologisesti (kvaternaaridualismi). Jokainen näistä rajoituksista voi elää samanaikaisesti meissä. Ja tämä johtaa suoraan sylttytehtaalle, eli käytännön ILP-harjoitteluun.

ILP:n neljä harjoitusaluetta ovat Spectrum of Consciousnessissa esitetyt neljä dualismin aluetta. Henkiset harjoitukset pyrkivät höllentämään kuristusotettamme kahdesta ensimmäisestä rajoitteesta. Älylliset harjoitukset irrottavat otteemme älyllisesti epärehellisistä valinnoista, joiden annamme ohjata elämäämme eksistentiaalisesti. Fyysiset harjoitukset auttavat ottamaan uudelleen yhteyden kehoomme ja tekemään siitä jälleen minä- ja maailmankuvamme integraalin osan. Ja psykologisten harjoitusten avulla voimme yhdentyä persoonamme ja varjomme suhteen; siten, että varjomme eivät enää ole "tuolla jossain" vaan täällä, osana minua. Avautumalla uudelleen neljänlaisten rajoitustemme suhteen voimme elää kokonaisempina ihmisinä kokonaisempaa elämää. Jesh, minä sanon!

Oli erittäin valaisevaa ja virkistävää tutustua Wilberin varhaisvaiheen ajatteluun. Samoin oli hauskaa havaita sen suora yhteys itseäni eniten kiinnostavaan osaan hänen filosofiassaan, s.o. mitä integraaliteoria (tuossa vaiheessa ei tosin vielä puhuttu mistään "integraaliteoriasta", olipahan vain yksi tiskaaja Nebraskasta, joka sattui kirjoittamaan yhden nerokkaan teoksen) voi antaa suhteessa hyvään elämään ja oikein elämiseen. Aika paljon, huomaan. Ja, jälleen kerran, uutta motivaatiota suhteessa omaan harjoitukseeni.

Kirjahyllyn hallintaa

2009-08-25T17:48:00.001+03:00

Turhauduin viikko sitten lukemiseeni. Nappailin kirjan sieltä, toisen täältä kuin pahinkin sekakäyttäjä. Lukeminen jäi usein kesken kun en oikein tajunnut, miksi mitäkin kirjaa luin.

Vaan eipä jää enää! Nyt puhaltavat uudet tuulet kuin Kake Randelinin vanhassa hitissä. Kävin nimittäin luettavien kirjojen hyllyni läpi ja jaoin opukset kolmeen kategoriaan:

(A) Must Read eli jos huomenna kuolen jokin näistä käsissäni, kuolen saappaat jalassa

(B) Nice to Read eli kiva olisi nämäkin lukea, mutta ekat asiat ensiksi

(C) Could Read eli joskus, viimeistään (seuraavana) jouluna mutta ei pakollista luettavaa

A-listani viiden kärki näyttää nykyisellään tältä:

1. In Over Our Heads (luettu; mestarillinen kuvaus nykyajan mentaalisista haasteista, joihin - järkyttävää kyllä - valtaosa aikuisista ei kykene psykologiselta tasoltaan vastaamaan)

2. Spectrum of Consciousness (luvussa; mitä neroutta!)

3. Atman Project

4. Up From Eden

5. Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray (iltalukemista ja Ranskan matkaan valmentautumista; mes-ta-ril-li-sen tuntuista proosaa)

Tässä innovaationi. Saa lainata.

Ihmisyyden topografia

2009-07-31T12:22:00.006+03:00

K: Miksi ihmiset kiinnostuvat integraaliajattelusta?

JP: Olen miettinyt samaa itsekin. Erityisesti siksi, että niin monet erityyppiset ja täysin eri aloilta olevat ihmiset ovat innostuneet siitä. Sellaiset tyypit, joiden ei ajattelisi olevan muuten keskenään tekemisissä tai edes välttämättä nauttivan toistensa seurasta ovat innostuneet samasta asiasta. Kummallista.

K: No oletko tullut johonkin johtopäätökseen?

JP: Ehkä siihen, että integraalimalli tai -filosofia tai -teoria tai -ajattelu pyrkii kuvaamaan ihmisenä olemista niin kokonaisvaltaisesti, ettei mikään tekijä jäisi sen ulkopuolelle. Näin ollen jokainen, jonka valmiusaste tai vastaanottokyky on riittävän laaja voi kiinnostua siitä. Toisin sanottuna integraaliajattelu esittää ihmisyyden yleisiä piirteitä, jotka ylittävät kaikki yksilölliset eroavaisuudet luonteiden, taipumusten ja kiinnostusten suhteen. Integraalimalli (yhtenäistävä ajattelu) ikään kuin esittää ne kaikkein perustavimmat inhimillisyyden pinnanmuodostelmat (ja syvänteet) jotka ovat ihmisenä olemiselle yhteisiä. Näin ollen - ja tämä on keskeistä - se tavallaan ojentaa ajattelua ottamaan huomioon nuo muodostelmat, joiden yksityiskohdissa on valtavia yksilöllisiä eroja mutta jotka kokonaisuuksina ovat ihmisyyden peruselementtejä.

K: Selitäs vähän ihmisläheisemmin. Ihan en pysy nyt perässä.

JP: Sanotaan näin: maailmasta löytyy tietty määrä kivimuodostelmia. On vuoria, tuntureita, vaaroja, salpausselkiä, siirtolohkareita ja mitä vielä. Niitä ei kuitenkaan ole rajattomasti. Ehkä kymmenen?

K: Voi olla enemmänkin.

JP: Voi olla, mutta se ei ole oleellista. Oleellista on, että niitä on tietty määrä. Tavallinen ihminen tietää niistä ehkä muutaman. Asiantuntija tietää ehkä ne kaikki.

K: Ja integraalimalliko on tälläinen kivispesialistin kartta?

JP: On, ja enemmänkin. Kivimuodostelmat ovat vain yksi osa maailman topografiaa---

K: Topografiaa?

JP: Pinnanmuodostusta. Siis kaikkea sitä, mitä luonnostaan esiintyy maan päällä. Kivimuodostelmien lisäksi on erilaisia kasveja ja eläimiä---

K: Kivikunta, kasvikunta ja eläinkunta.

JP: Niin. Ja jokaisella alueella on asiantuntijansa. Eivätkä nämä asiantuntijat yleensä tiedä toisistaan mitään. Tai sitten he pitävät omaa aluettaan jollain lailla kaikkein perustavimpana tai tärkeimpänä. Se mitä he eivät huomaa on Kokonaisuus.

K: Ja se on...?

JP: Kokonaisuus on se, mitä ei oikeastaan voida määritellä. Se voidaan tuntea vain tuntemalla sen osat. Ja osat voidaan tuntea vasta, kun nähdään kokonaisuus. Eikä sitä itsessään voi oikeastaan nähdä.

K: Kyllä on taas sekavaa. Sitäpaitsi harhauduit jälleen kerran aiheesta. Onko sulla päässä reikä?

JP: Kerron siitä lisää sitten kahden kesken. Tätä blogia lukevat muutkin. Ei niille viitsi, tuntemattomille ihmisille, ihan kaikkea paljastaa. Joka tapauksessa: todellisuus on mielettömän laaja kokonaisuus, jota aikaisemmin on yleensä katsottu eri näkökulmista. Toiset ovat erikoistuneet vuoriin, toiset siirtolohkareisiin; toiset kivimuodostelmiin sinänsä ja toiset kasveihin. Integraaliajattelu tuo huomion sekä yksityiskohtiin että ne sisältävään kokonaisuuteen ja sanoo, että "kaikki tämä kuuluu todellisuuteen".

K: Ja sekä sitten on hienoa?

JP: On se. Se antaa jokaiselle todellisuuden osalle olemassaolon oikeutuksen. Samalla se selittää sitä, miksi niin erityyppiset ihmiset kiinnostuvat integraaliajattelusta: jokainen on ihmisenä omanlaisensa, mutta samalla meitä kaikkia yhdistää tietyt inhimilliset yleispiirteet. Tyypistä riippuen otamme enemmän tai vähemmän huomioon tiettyjä osia kokonaisuudesta. Täysin tasapainoista ihmistä - joka olisi ikään kuin levitetty tasapainoisesti inhimillisen topografian joka alueelle - ei ole olemassa. Ja siinä on haaste: kohtaamme toisemme yksilöinä saman kokonaisuuden eri puolilla, näemme toisissamme jotain mitä meillä ei ole tai mitä kaipaamme tai tarvitsemme, ja pyrimme olemaan tappamatta toisiamme, ehkä jopa auttamaan toinen toisiamme. Tarvitsemme toisiamme kootaksemme itsestämme entistä kokonaisemman palapelin. Meillä ei ole kaikkia palasia hallussamme. Ja usein juuri ne ihmiset, joista vähiten pidämme pitävät sisällään palasia, joita meiltä puuttuu (tai joita meillä on liikaa). Miellyttävät ihmiset (tai ratkaisut) harvoin vievät meitä eteenpäin kohti kokonaisempaa ihmisyyttä.

Ja ehkä siksi ihmiset kiinnostuvat integraalimallista. Se auttaa näyttämään omasta itsestä huolimatta mitä kaikkea ihmisyys pitää sisällään ja antaa jonkinlaisen kartan sen tavoittelemiseen. Kartan avulla pitää itse suunnistaa tai pyytää jotain kaveriksi matkalle. Mutta kartta on hyvä, ja se on kaikille sama, riippumatta siitä mistä on lähdössä liikkeelle, millaista reittiä tykkää kulkea tai millaisten välineiden avulla matkaansa tekee. Kartta on kaikille sama, ja luulen että niin laajaa karttaa ei todellisuudesta ole aikaisemmin osattu - eikä erinäisten postmodernistiseen tasapäistämisajatteluun liittyvien muotisyiden takia haluttu - laatia. Niin laaja kartta, että se voidaan lyödä kenelle tahansa inhmillisyyden maastossa navigoivalle juipille käteen ja sanoa, että "katso tuosta, isot linjat pitäisi löytyä sieltä ja sen jälkeen vain ekspertin puheille" on ollut mahdollista laatia ensimmäistä kertaa oikeastaan vasta nyt, 2000-luvulla. Ja tuollainen kartta vetää puoleensa, koska ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että kaikki kartat ovat yhtä hyviä (ne eivät ole; jokainen joka on ajanut ympäri Suomea 80-luvun alun tietyökartan avulla tietää tämän) ja jokainen kartta on laulun arvoinen (haenko sen kartan jostain esille? ei paljon laulata!). Ihminen kaipaa näkemystä kokonaisuudesta, joka kunnioittaa yksilöllisiä eroja. Se on harvinaisempaa kuin sahrami eskimoilla. Vastasiko tämä kysymykseesi?

K: Mitä sanoit? Ajattelin muita asioita. Voitko toistaa sen keskimmäisen jutun?

Integral Coaching

2009-07-21T14:21:00.003+03:00

Askelmia on otettava vähän niinkuin näkökantojakin. Ja kannat kattoon molemmissa, sanon minä! Tärinän ja puhistelun jälkeen päätin uskaltaa uskaltaa ja astua ammatilliselle tielle.

Ilmoittauduin nimittäin lokakuussa alkavaan Integral Coaching Canadan koulutukseen Amsterdamissa. Koulutusohjelma tulee ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ja Kanadan ulkopuolelle, ja on "paras integraalimallin käytännön sovellus", kuten Wilberin Ken ja Esbjörn-Hargensin Sean ovat touhua mainostaneet.

Olen jo etukäteen tehnyt itselleni selväksi, että en ole lähdössä mihinkään elämäntaidonvalmennusbisnekseen. Minusta tulee mielummin luotsi. Miksi? Koska on vaan niin paljon siistimpää olla "luotsi" kuin "valmentaja". Miksi? No:

Vuonna 1867 ilmestyneessä Suomalaisessa Meri-Sanakirjassa luotsi määritellään seuraavasti:

"Sillä nimellä mainitaan sellaista miestä, joka asuu jossakussa meren saaressa tahi meren rannalla ja tarkoin tuntee niillä paikoilla maihin päin mentävät väylät ja niitten alustalla olevat karit ja matalat, ja sen vuoksi myös ottaa velvollisuudeksensa opastaa aluksia haminoihin ja ankkuripaikkoihin niin, ettei ne satu mataloille. Meidän maassa, ja usiammissa muissakin maissa, ovat luotsit kruunun palvelijoita; mutta monin paikoin myös yksinäisten seurakuntain. He makaavat vähäisillä aluksilla meressä, kaukana maista, odottamassa apuansa tarvitsevaa alusta, jonka he opastavat suotavaan paikkaan."

Kuinka hienoa olla sellainen mies joka asuu meren saaressa, on yksinäisen seurakunnan palvelija ja joka makaa vähäisellä aluksella meressä, kaukana maasta, opastamassa apua tarvitsevaa suotavaan paikkaan! E-rit-täin hienoa!

Sitäpaitsi valmentajasta tulee mieleen yleisurheiluvalmennusta harrastava isäpuoleni.

Näkökulman valitsemisen taito

2009-07-20T15:42:00.000+03:00

Edellisessä kirjoituksessa kuvailin integraalifilosofian kolmea tunnusmerkkiä. Niistä yksi oli puolueettomuus. Se tarkoittaa kykyä ymmärtää ihmistä, asiaa tai ilmiötä hänen omista lähtökohdistaan, ymmärtää häntä / sitä sellaisenaan ilman positiivista tai negatiivista väritystä - ikään kuin luonnonilmiönä.

Tunnusmerkkien listaan voisi lisätä neljännen, hyvin keskeisen tekijän: näkökulman valitsemisen. Nimittäin. Ajallemme on tyypillistä eräänlainen "näkökulmaton hulluus", kuten Ken Wilber nykyihmisen tolaa kuvailee, Jean Gebseria lainaten. Kun kaikki perspektiivit ovat avoinna ei osata enää ottaa kantaa. Sillä "kannanotto" merkitsee jonkin näkökulman valitsemista toisen näkökulman kustannuksella. Ja auta armias, valinta - ammatin, uran, aikuisuuden - on sukupolveni iljetysten iljetys! Erittäin ei-viileätä, erittäin noloa.

Integraalisen, yhtenäistävän ajattelun näkökulmasta valintoja tehdään koko ajan. Valitsemattomuus on äärimmäinen valinta ja kannanotto. Ja tilanne on tämä: on olemassa parempia ja huonompia valintoja, kannanottoja ja näkökulmia. Kun ensin ollaan nähty asiat niin monelta kantilta kuin mahdollista on aika toimia. On aika valita oma näkökulmansa. Se on integraalisen ja ei-integraalisen ajattelun ja toiminnan ero. Ei-integraalisen maailmankuvan kantaja ei niinkään valitse maailmankuvaansa kuin maailmankuva valitsee hänet. Integraalisen maailmankuvan kantaja tekee oman valintansa tietoisesti.

Näkökulmien vaihtamisen ja ottamisen taito on ensimmäinen askel. Toinen askel on näkökulman valitseminen. On uskallettava puolustaa harkitumpia, perustellumpia, totuudellisempia ja rehellisempiä - yksinkertaisesti, aikamme häpyisiä vitunväliä-arvoja uhmaten, parempia - näkökulmia. On typerää, matalamielistä ja pelkurimaista ainoastaan ymmärtää ja hyväksyä kaikki näkökulmat. Se on tosin alku, mutta sille askelmalle pysähtyminen on pelkästään julmaa. Se jäädyttää toiminnan, jota ilman Kosmos pysyy paikallaan ja pahimmillaan alkaa pursuta tietämättömyyden, kärsimyksen ja puhtaan idioottimaisuuden kasvaimia enemmän tai vähemmän ahdasmielisten näkökulmien ja erinäisten vajakkien toimesta.

Siis: ottakaa kantaa! Vaan harkitkaa ensin joka kantilta: joka näkökulmasta, joka kehitystasolta ja joka kehityksen linjan, luonnetyypin ja mielentilan kannalta. Jonka jälkeen...

"Ken ei ole valmis aatteidensa (hyvien, kauniiden ja punnittujen aatteiden, saanen lisätä) puolesta panemaan alttiiksi omaa henkilöään, käsivarttaan ja vertaan, hän ei ole niiden arvoinen, sillä miehenä hänen on pysyttävä kaikesta henkistymisestä huolimatta."

(Thomas Mann).

Mitä on Integral?

2009-07-15T16:22:00.000+03:00

"Isi, mitä on integraali?", kysyi Kaapo Ungefär-Kankkukasvon poika eräänä aamuna.

"Poikani, istuhan alas. Isä kertoo", Ungefär-Kankkukasvo vastasi, latasi vesipiippunsa ja jatkoi.

"Tavanomainen ajattelu ja käytännön toiminta on yleensä yksipuolista, puolueellista ja epärealistista. Integraaliteoria on järjestelmällinen yritys hioa näitä ajattelun tylsiä työvälineitä muutaman keskeisen apuvälineen avulla. Integraalifilosofia pyrkii siis ajattelemaan ja toimimaan...

...monipuolisesti
...puolueettomasti, ja
...realistisesti."

"Apuvälineinä integraaliajattelu käyttää viittä työkalua."

"Työkaluja, isä?", Kaapo Ungefär-Kankkukasvon jälkikasvu kysyi.

"Pään sisällä olevia työkaluja, poikani. Teoreettisia rakennelmia. Ideoita. Mutta käytännön empiirisestä kokemuksesta saatuja, muista. Niitä on viisi, poika, kuuntele tarkkaan:"

"Ensimmäisenä, kaikki mahdolliset näkökulmat",

"Toisena, kaikki mahdolliset kehitystasot - kaikissa näkökulmissa",

"Kolmanneksi, kaikki kehityslinjat---"

"Kehityslinjat, isä?".

"Elämän eri alueiden haasteisiin vastaamalla vuosituhansien aikana kehittyneet älykkyyden lajit poikani. Sinä, esimerkiksi, soitat mainosti nokkahuilua. Olet siis musikaalisesti kehittynyt. Toisaalta et osaa tehdä kärrynpyöriä. Kinesteettisesti olet siis onneton piruparka. Mutta hyvin soitat huilua. Soita aina sitä huilua, poika. Anna huilun soida. Hullu huilumies, minun poika---"

"Mutta takaisin asiaan", sanoi Ungefär-Kankkukasvo ja imaisi vesipiipusta.

"Kolmanneksi siis kaikki kehityslinjat."

"Neljäntenä, kaikki tietoisuuden tilat. Muuttuvat, vaihtuvat mielen tilat ekstaasista elämän synkkään syöveriin. Olen molemmissa ollut, suosittelen ensimmäistä. Muista se, poika."

"Ja viidenneksi, kaikki tyypit. Erityisesti ihmistyypit, mutta onhan niitä muitakin tyyppejä: eläintyypit, kielityypit, säätyypit, kulttuurityypit, ja niin edelleen.
Nämä viisi kun muistaa niin ei ole ajattelu enää yksipuolista eikä puolueellista eikä epärealistista."

"Miksi, isä?", jälkikasvu kysyi ja hapusi huilua toisella kädellään.

"No, ottamalla huomioon nämä viisi tekijää - ainakin nämä viisi - mitä tahansa asiaa, ilmiötä tai oliota lähestytään ikään kuin 'joka kantilta'. Kun jokainen puoli tilanteesta nähdään, ihmiselle tyypillinen puolueellisuus ja ahdasmielisyys ja ennenkaikkea epärealistisuus lakkaa vaikuttamasta."

"Miksi epärehellisyys ennenkaikkea, isä?"

"Epärealistisuus, poika. Ja siksi, että ei ole todenmukaista eikä ollenkaan realistista nähdä tätä kummallista maailmaa niin yksinkertaisesti kuin valtaosa meistä ihmisistä sen näkee. Ajattelua pitää hioa, poika.", vastasi Kaapo Ungefär-Kankkukasvo täyttäen vesipiippunsa uudestaan. Poika soitti nokkahuilullaan yksinkertaista sävelmää, jossa oli kolme nuottia. Vesipiippu kurnutti.

Ken Wilber suomeksi!

2009-06-24T19:59:00.000+03:00

Basam Books on saanut vihdoin - parin vuoden työstämisen jälkeen - filosofi Ken Wilberin ensimmäisen suomennetun kirjan ulos painosta. Tämä ihme, kumma ja kulttuuriteko tapahtui tänään, ja ensimmäiset tekijän...siis suomentajankappaleeni on lähetetty jo postitse tänne saaremme rauhaan.

Kaiken lyhyt historia on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Omasta mielestäni se on myös eräs tärkeimmistä teoksista, joita nykyajan ihmisen kannattaa lukea. Ja jos ei tykkää lukea, niin aina voi katsella kuvia.

Mikäli lukijoita kiinnostaa tilata teos suoraan minulta, voi ottaa sähköpostilla (jpjako@utu.fi) yhteyttä. Ensimmäiset kappaleet ovat myynnissä alkavana viikonloppuna Vanhan kirjallisuuden päivillä vanhan mummuni kotopitäjässä, äiteeni nuoruusvuosien onnelassa ja muutenkin mukavassa paikassa, Sastamalassa. Sinne siis isoimmat fanit mittariautolla vaikka Lapista ja pesot Basamin tiskiin niin kuin olisi jo!

Ou jes! Ken Wilber! Suomeksi!

:D

PS. Sana kiertämään suomennoksesta, jookos? Hyvää karmaa tiedossa! ;)

Jyvät ja akanat

2009-05-22T19:25:00.000+03:00

Vietin runsaat pari viikkoa turhan kirjan kanssa. Luin Michael Murphyn Future of the Bodyn - kannesta kanteen - ja totesin aikani hukkaan heitetyksi. Hyvä tutkimus, kehno kirja. Olisi voinut tiivistää neljännekseen.

Olen käynyt kuntosalilla parikymppisestä asti toistuvan onnettomalla menestyksellä. Vasta aloitettuani Stronglifts-ohjelman olen - ensimmäistä kertaa elämässäni - kokenut saavani jotain painoharjoittelusta. Rautaputkeen kiinntettyjen levyjen nostaminen on opettanut yllättävän paljon persoonastani, tunne-elämästäni ja rajojeni rikkomisesta.

Inhimillisen kulttuurin eri muodot - tiede, taide, uskonto ja ruumiinkulttuuri - sisältävät jyviä vain vähäsen, akanoita sitäkin enemmän. Hyvässä elämässä ja kestävässä henkisessä kehityksessä kyse on jyvien löytämisestä. Se vaatii erottelukykyä, laadun tajua ja niukkuuden ymmärtämistä. Viisasta on notkua sivilisaation eri kerrostumia rakentaneiden suurihmisten hengentuotteiden - laadun, ei määrän - kanssa. Vähemmän viisasta on lukea kommentaareja tai nostaa muovisia käsipainoja Radio Novan tahdissa. Ensimmäinen on kuin olisi vieraslistalla maailman parhaissa bileissä; jälkimmäinen kuin selittäisi, miksi on parempi juoda pussikaljaa puistossa.

Yksinäisyyden tarve

2009-05-18T15:42:00.000+03:00

Uusiutuminen on tarpeellinen asia. Tuttavani vietti männä viikolla kuusi päivää yksinään saaressa, luki siinä sivussa Dostojevskin Idiootin ja meditoi ynnä I-Chuannasi nelisen tuntia päivässä. Plussana puheluiden rajoittaminen lähisukulaisiin eikä ristin sielua lähimailla tai -vesillä.

Toinen tuttavani, nykyinen naapurini otti sapattia lemmitystään ja lähti saareen työprojektin pariin. "Sellaista tarvitsee aina välillä", hän totesi ja asui asian ytimeen.

Men's Healthin uusimmassa numerossa Hugh Jackman kertoo miten nykyajan ihmiset tekevät valtavasti töitä mutta eivät sen vastineeksi osaa irtautua tarvittavasti. "Aborginaalikulttuurissa voit lähteä walkaboutille. Ei tarvitse kertoa kenellekään, lähtee vain hetkeksi omille teilleen. Kenties sellaista tarvittaisiin enemmän."

Tarvittaisiin kyllä. Voi vain kuvitella miten monta avioliittoa ja muuta ihmissuhdetta säilyisi paremmassa kunnossa jos miehen ja naisen (ja lapsen) yksinäisyyden tarpeelle olisi olemassa aboriginaalien walkaboutia vastaava kulttuurinen uusiutumismuoto. Ja ei, autotallissa salaa juotua perjantaipulloa ei lasketa.

2009-05-14T12:12:00.000+03:00

Heissan, lukijat (joita gadgettini mukaan on neljä)! Olen ollut vähän poissaoleva viime aikoina, pahoitteluni siitä. Syitä voidaan etsiä Wilberiläisittäin oikeasta alakulmasta, teknisten järjestelmien parista. Muutimme nimittäin saareen asumaan parisen kuukautta sitten ja siitä alkaen on netti toiminut huonon ja mahdottoman välillä. Viimeiset kolme viikkoa oli täydellistä netukkapaastoa, kunnes rouvani otti ja lähti mantereelle nettitikun ostoon. Ja avot - nyt toimii!

Täällä saaren rauhassa on ollut aikaa ottaa iisisti. Se ei ole mikään ihmiseen sisäänrakenettu taito (tai onhan se, mutta kun on sen tiellä kaikkea kuonaa), on pitänyt oikein opetella vain olemaan. Mikä oivallus oli, kun muutama ilta sitten otin levyhyllyni keskivaiheilta vähemmän kuunnellun progeklassikon ja oikein kuuntelin sitä. En puolella korvalla muuta touhuten, vaan makasin sohvalla (aiemmin minulle tuntematonta puuhaa) ja vain kuuntelin että mitä helevettiä näillä Genesiksen ukoilla on ollut mielessään tätä rallia sovittaessaan. Siitä en päässyt selvyyteen, en tiedä pääsenkö koskaan, mutta huomasin miten suotuisaa puuhaa on maata ja kuunnella. Vaikka sitten progea, jos ei muutakaan keksi.

Kaiken lyhyt historia - ensimmäinen suomeksi käännetty Ken Wilber-opus - on tällä viikolla painokoneiden jauhettavana. Saamieni epäilyttävien tietojen mukaan se tulee ulos kesän korvilla, sopivasti juhannusmökillä luettavaksi. Toivottavasti tajunnat räjähtelevät kuin kossupullot kallioon sen myötä. On se meinaan vaan sen verran kova opus. Ja jotta tämä tauon jälkeinen kirjoitus ei rasittaisi liikaa niin minun sormiani kuin lukijan silmiä, on hyväksi kaikille päättää tämä tältä erää tähän ja suositella vielä...

...Aivonystyröille Robert Keganin The Evolving Self-kirjaa...

...Lihaskunnolle Stronglifts 5 x 5 -ohjelmaa...

...Itseymmärrykselle Personality Typesia...

...Hengen vahvistamiseksi kahden sormen leveydeltä laakeaan lasiin kaadettua Jura-viskiä.

Elämä ilman televisiota

2009-02-20T20:19:00.002+02:00

Viime vuosi oli osaltani antoisa. Tuli tehtyä monenlaista, joista valtaosa liittyi suoranaisesti elämäntavoitteisiini ja -tarkoitukseeni. Esimerkiksi...

...pidin kuusi esitelmää Ken Wilberistä, joista osa akateemisia, osa salatieteellisiä ja osa käytännönläheisiä...

...suomensin Wilberin A Brief History of Everythingin kokonaisuudessaan...

...katsoin ja kannustin kun poikani syntyi...

...aloitin ja pidin yllä vuoden mittaista ILP-koettani...

...perustin rouvani kanssa zen-ryhmän...

...aloitin integraalimallista kiinnostuneille tarkoitetun opintoryhmän, joka jatkaa toimintaansa tauon jälkeen ensi syksynä...

...viimeistelin uskontotieteen maisterin opintoni ja aloitin kirjoittamaan gradua...

...teimme päätöksen muuttaa vuodeksi saaristoon...

...osallistuin Genpo Roshin Big Mind-seminaariin Kööpenhaminassa...

...olin keikalla bändini kanssa muutamaan otteeseen...

...kirjoitin kolme julkaistua artikkelia Ken Wilberin integraalimallista...

...luin jonkin verran hyviä kirjoja, kuuntelin hienoa musiikkia ja vaihdoin jokusen vaipan.

Vaan miksi lesotan tekemisilläni? Syy, hyvä lukija, on yksinkertainen. Uskon vakaasti, että olisin saanut huomattavasti vähemmän mukavia asioita tehtyä jos olisin television omistaja. En ole nimittäin katsonut televisiota seitsemään vuoteen.

Televisio varastaa ihmisen luonnollisen luovuuden. Se ei anna mahdollisuutta pitkästyä. Kanavasurffailu typistää inhimillisen aktiivisuuden puolustusmekanismiksi: minä pidän tästä. Minä haluan tätä. Ei miestä voi raiskata. Minä teen sen kyllä itse, kaukosäädin kädessä.

Pitkästyminen johtaa luovaan elämänasenteeseen ja sitä kautta merkitykselliseen olemiseen. Television turruttama "elämä" ei anna koskaan siihen mahdollisuutta.
Vasta kun ilman televisiota elää, voi sen kanssa elämään. Suosittelen kokeilemaan.

Elämä on opettanut

2009-02-12T20:51:00.000+02:00

Sisareni mies, vanha ranskalainen lehmipoika, viipaloi kerran joulunpyhinä kotonamme ananaksen. Rouvani tiedusteli missä hän oli oppinut ananaksenlaiton. "Elämä on opettanut", vastasi cowboy vaimolleni.

Viime vuoden aikana opin elämästä seuraavia asioita.

1. Kannattaa merkitä suorituksensa muistiin. Ilman kirjanpitoa saavutukset menevät ohi kuin petomaanin puoliuninen aamuflatus. Ja sitäpaitsi: "What gets measured, gets improved".

2. Vahvuuksiensa kehittämistä varten joutuu kehittämään heikkouksiaan. Olen laiska, nautinnonhaluinen ja tyytyväinen elämään tässä ja nyt. Pystyn ottamaan rennosti sitä paremmin, mitä tuotteliaammin hallitsen töitäni ja aikaani. Näin ollen minun on kehitettävä heikompia puoliani kuten suunnitelmallisuutta jotta voisin olla tässä ja nyt, ilman sisäistä ristiriitaa.

3. Heikkouksiaan parantanut ihminen elää mielenkiintoisempaa, palkitsevampaa ja kompleksisempaa elämää kuin itseensä tyytyvä ihminen.

4. On uskallettava kohdata itsensä kohtaamisesta syntyvä ristiriita. Vaatii rohkeutta yrittää ylittää itsensä. Mutta, kuten kaikki oopperamusiikin ystävät tietävät: tietoinen kärsimys palkitaan.

5. Tärkeimpiä asioita elämässä on olla tyytyväinen itseensä tekemällä tarkoituksensa mukaisia ja niitä edistäviä asioita. Ilman niitä touhu on vähän kuin eunukkien kuoron ensiharjoituksissa: ei edes muniin puhaltelua.

6. ILP on asenteenmuutos elämistä kohtaan. Elämään asennoituminen harjoituksena muuttaa arkipäiväisten asioiden kokemisen laadun jostain, jota minä käytän joksikin joka käyttää minua koko Kosmoksen kasvun välineenä. Kuulostaa oudolta? Niin minustakin.

7. Harjoittelun aluksi seurannasta on hyötyä, myöhemmin sitä ei enää ajattele tarvitsevansa kunnes tajuaa huijanneensa itseään ja palaa jälleen jonkinlaiseen kirjanpitoon. Päiväkirja, keskustelut, blogi tai seurantataulukko ovat kaikki keinoja pitää itsestään kirjaa ja mitä useampi keino ja näkökulma, sen monipuolisempi kuva. Vaatii myös rohkeutta pitää itsestään kirjaa: silloin näkee rehellisesti tekemisensä ja sekös on ärsyttävää jos mikä.

8. Fyysiset haasteet tuottavat energiaa laajentamalla energiankäyttökapasiteettia.

9. Älylliset haasteet lisäävät vaikutusmahdollisuuksia ja avaavat uusia näkökulmia omassa elämässä.

10. Psykologis-emotionaaliset haasteet vähentävät turhaa energian hukkausta vanhentuneiden, tarpeettomien ja valheellisten tunteiden parissa.

11. Henkiset haasteet lisäävät keskittymiskykyä, pyhyyden tajua ja kykyä erottaa oleellinen.

12. ILP on apuväline flow'n lisäämiseen missä tahansa elämäntoiminnossa, koska se asettaa haasteita kaikilla edellä mainituilla alueilla ja näin ollen lisää oman elämän rajojen laajentumista, mikä puolestaan lisää kompleksisuuden kasvua, mikä puolestaan lisää kykyä kokea onnellisuuden tunnetta yhä uusien asioiden parissa.

13. ILP:stä kiinnostuneen kannattaa lukea Integral Life Practice, Power of Full Engagement, Mastery, Life We Are Given ja Flow.

14. Jos haluaa jotain, on kysyttävä: "mistä pitää luopua?" ennen mitään muuta.

15. Oman ILP-kokeeni kestävintä antia lienee uteliaisuuden tunne, jonka harjoittelu herätti unessa olleita osiani kohtaan. Se herätti halun kohentaa kehoani ja tutkia varjomateriaaliani, ja katsoa miten pitkälle voin oikeastaan viedä oman elämänlaatuni parantamisen. Siitä voisi, hitto vie, maksaakin!

2009-01-16T11:49:00.000+02:00

"I am dead because I lack desire.
I lack desire because I think I possess.
I think I possess because I do not try to give.
In trying to give, you see that you have nothing.
Seeing that you have nothing, you try to give of yourself.
Trying to give of yourself, you see that you are nothing.
Seeing that you are nothing, you desire to become.
In desiring to become, you begin to live."

- Rene Daumal

Päivä 366 - Kotona Kosmoksessa?

2009-01-12T12:22:00.001+02:00

Tämä päivä tuli vailla suurta fanfaaria. 366 päivän eli karkausvuoden mittainen ILP-kokeeni on saatu loppuun. Vuosi sitten päätin toteuttaa kokonaisvaltaisen ja järjestelmällisen stressinhallinta-, hyvinvointi- ja kasvuohjelman, ja tässä sitä sitten ollaan.

Heti ensimmäiseksi: Olisi mukava tietää, ketkä kaikki ovat tätä blogia seuranneet. Hauskinta olisi, jos jokainen tämän lauseen lukeva sanoisi vaikka "Hei!" kommenttiosassa, niin tietäsin vähäsen monenko kanssa olen kokemuksiani jakanut.

Onko elämä ja stressi hallinnassa? Voinko hyvin? Olenko kasvanut ihmisenä? Pakko sanoa, että jossain määrin kyllä. Ja jossain määrin, kuten elämään kuuluu, en. Olen tyytyväinen, että asetin vuodelleni teeman ja että onnistuin viemään sen myös läpi. Kokeeni osoitti myös sen, miten prosessi kulkee omaa tietään ja tuo eteen odottamattomia asioita. Eräs niistä, vasta loppupäivinä valjennut, on kontrollin irtipäästäminen. Se on paradoksaalista, koska aloittaessani kokeen halusin nimenomaan lisää hallintaa elämääni. Samalla huomasin sen, että hyvään elämään kuuluu samanaikainen hallinta ja hallitsemattomuus. Tämä voi kuulostaa lattealta, mutta jotenkin tältä se tuntuu. On oltava hallinnassa jotta voi päästää irti. Muuten vastavoima puuttuu ja elämästä tulee yksipuolista ja menee maku.

Vuosi on ollut uuden maailmankuvan etsimisen ja sovittamisen aikaa. Olen sitä sukupolvea, jolle on ominaista hälläväliä-asenne. Teini-ikäni kulttuuriympäristö, eritoten musiikki, ihannoi yli kaiken suhtautumista maailmaan, jossa millään ei ole mitään väliä. Ilmapiiri kiteytyy hienosti J Masciksen kommentissa: "My ambition is not to have ambition". Vasta viime aikoina oivalsin toista haastattelua lukiessani, että sama nuoruuden sankarini on ollut lähes koko ikänsä masentunut kuin vanha villasukka. Ilmankos.

Maailmankuvan muutos postmodernista dekonstruktiivisuudesta, jota en tunne älyllisen opiskelun, vaan puhtaasti fyysisen, lihallisen, olemassaolemisen tunteen kautta, on ollut ehkä vuoden tärkein teema mitä tulee identiteettiini. Uudenlainen maailmankuva, johon minut on viime vuosien varrella tutustuttanut parhaiten filosofi Ken Wilberin teokset, on ollut tietoista tarkoituksen omaksumista ja sen henkilökohtaista rakennusprojektia. Olen löytänyt sen vailla lähiympäristön kulttuurista tukea, joten sen synnyttäminen omaan itseen on aiheuttanut paljon kasvukipuja ja raskausarpia. Se, että ihminen on sekä keho että mieli että tunteet että henki ei ole ihan niitä kevyimpiä reppuja, joita selkäänsä voi sovittaa.

Tämän maailmankuvan käytännön sovellus, ILP, on kokoelma älyllisiä, emotiaalisia, fyysisiä ja henkisiä tapoja, joiden avulla omaa elämänenergiaansa voi pyrkiä hallitsemaan. Jos niihin käyttää vähän enemmän aikaa, energianhallinta voi muuttua hyvinvoinnin tunteeksi. Jos panostaa vielä enemmän, voi hyvinvointi muuttua henkilökohtaiseksi kasvuksi. Näillä kolmella tasolla -

a) hallinta
b) hyvinvointi
c) kasvu

- oma kokeeni on operoinut vuoden ajan. Riippuen aikaisemmista tottumuksistani ja elämäntilanteestani olen panostanut eniten älylliseen puoleen; siinä voin sanoa myös kasvaneeni. Fyysisesti kyse on ollut lähinnä energian hallinnasta, harvoin edes varsinaisesta hyvinvoinnista, kasvusta puhumattakaan. Tunteellisella puolella, tekemieni varjoharjoitusten parissa, voin sanoa voivani nyt paremmin kuin vuosi sitten. Tunnen oman persoonallisuuteni dynamiikaa ja mekanismeja hieman paremmin, ja olen oppinut tunnistamaan joitain itselleni tyypillisiä tapoja laukaista sisäistä jännitettäni. Tunnistamalla niitä minulla on mahdollisuus, mutta vain mahdollisuus, irrottautua niiden otteesta. Se on pelottavaa, sillä silloin astun tuntemattomalle maaperälle. Kuka "minä" olen irrallaan ehdollistumistani? Henkisesti - tarkoitan tällä yhteyttä Hiljaisuuteen oman persoonan ulkopuolella - olen ottanut tavakseni meditoida säännöllisesti. Tässä näkyy hallinnan ja siitä irrottautumisen suhde. Enää en ahdistu, jos (kuten tänään) jätän väliin istumisen. Aina ei viitsi eikä ehdi. Mutta nyt tuosta yhteydestä, joka aikaisemmin oli katkonainen ja pakotettu, on tullut olennainen osa elämääni. Tiedän Hiljaisuuden olevan läsnä, jos vain pysähdyn paikalleni. Tiedän myös tulevani pysähtymään, aika ajoin, aina. Ja siinä mielessäni kokeeni on ollut hyvä ja onnistunut: olen herännyt pysähtymään, ja liikkumaan, ja tuntemaan, ja ajattelemaan, enkä usko enää jättäväni niitä taakseni. Olen huomannut miten hallinta ja hyvinvointi ja kasvu tapahtuvat kokonaisuuden kautta, jos ovat tapahtuakseen, sillä jokainen osa tukee toistaan. Elämän kokemisen laadulla on monta puolta, ja mitä enemmän puolia osaan kääntää omassa itsessäni, sen moninaisemmat kasvot elämänlaadullani on.

Olen ajatellut kirjoittaa tarkemmin jäsennellen havaintoja ILP-kokeestani vielä myöhemmin. Siihen saattaa kulua viikon verran, joten siihen asti pidän taukoa. Katsotaan sitten myös jatkoa; jatkuuko blogini tälle vuodelle valitsemieni teemojen parissa, laventuuko se yleisemmälle tasolle vai jatkuuko ollenkaan?

Ei kai muuta. Kannattaa valita elämälleen teema. Ja olla iloinen.

Päivä 363 - Leppoistunutta kulttuurikuntoa kohottamassa

2009-01-09T21:49:00.001+02:00

Viime aikoina on tullut kohdattua ihania elämyksiä kulttuurituotteiden parissa. Myöhäisherännäisenä luin Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen kerran uutena vuotena. Sen perään jatkoin samalla jälkijättöisellä linjalla: Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie oli kyllä suvereenin kirjoitustaidon osoitus ja Finlandiansa ansainnut.

Porin taidemuseon näyttely LightShadow Complex oli harvinaisen vaikuttava. Seitsemän peilipallon ja diaprojektorien avulla koostettu installaatio haki vertaistaan. Nykytaidekin kyllä osaa, jos haluaa. Aina ei halua: Poriginal Gallerian video- ja ääniteos teemalla "miltä seinä kuulostaa" ei ihan iskenyt. Ja niille, jotka haluavat olla eri mieltä ja suorittaa kansanvaelluksen Kokemäenjoen rannoille, voin vinkata etteivät ne seinät oikein miltään kuulosta.

Turussa pistäydyimme tänään mitä oivallisimman mestan avajaisissa. Naphouse tarjoaa ilmaisia päiväunia shoppailusta, norkoilusta ja elämästä ylipäätään uupuneille kaupunkilaisille, vieläpä kohtuuhintaan kun ei maksa mitään. Yksi huone on täynnä erilaisia tyynyjä ja nalleja ja ambient-musiikkia; toisessa lautapelejä ja kolmannessa myydään kahvia. EU-rahoituksella toiminta jatkuu huhtikuulle. Siihen asti on siis aikaa tiistaista sunnntaihin käydä leppoistamassa elämäänsä.

Tuon viimeisen termin luin muuten tänään lehdestä. En oikein tiedä saako se minut voimaan pahoin vai onko se ok uudissana; joka tapauksessa ajatus on hyvä ja kaunis ja tosi. Elämän on oltava leppoisaa, sopivassa suhteessa. Rationaalisuus kun jo muinaisten kreikkalaisten mukaan meinasi kohtuutta ja asioiden oikeaa suhdetta. Ei synny nimittäin hyvän ja mielekkään elämän kannalta keskeisiä flow-kokemuksia jos ottaa liian rennosti. Niin tietää Mihaly Csikszentmihalyin erinomainen Flow-tutkimuksia onnesta -teos, jonka tänä iltana ajattelin lukea loppuun. Varsinainen ihmisen käsikirja, se.

Päivä 362 - Uudenvuodenlupausten toteuttaminen

2009-01-08T18:30:00.000+02:00

Eilen meditoidessa oli kuin olisin kiinnittänyt itseeni takaisin johdon, joka yhdistää minut hiljaisuuteen. Iltapäivällä tulikin sitten poika ja rouva takaisin kotiin ja kaikki oli niinkuin ennenkin.

Uuden vuoden lupauksia viikkoa viisaampana on hyvä muistaa miten tärkeää on purkaa isot tavoitteet mitattavaan ja käsiteltävään muotoon. Ne on toisin sanoen operationalisoitava. O-pe-ra-ti-o-na-li-soi-ta-va.
Operationalisoiminen tarkoittaa akateemisessa maailmassa teorian muokkaamista sellaiseksi, että sille voidaan löytää havainnoitavia vastineita.

Lupauksien operationalisointi on siis sitä, että niiden empiiriset vastineet on saatava jollain lailla esiin. Tämä ei onnistu, jos lupaus on "olla parempi ihminen". On oltava täsmällisempi, vaikka isoja linjoja vetäisikin. "Aion saada tuntemattoman ihmisen hyvälle tuulelle kerran viikossa" on tarkempi, "aion saada yhden ihmisen nauramaan viikottain" on jo sangen soveltuva lupaus erinäisiin huvitusoperaatioihin.

Lupauksia operationalisoitaessa on oleellista, että isoista linjoista voidaan muokata pienempiä välitavoitteita. Tämä ei ole aivan niin yksinkertaista kuin luulisi. Jos tavoittena on, kuten itselläni, kasvattaa tuloja (tai ylipäätään hankkia tuloja), on otettava huomioon ulkoisten tekijöiden lisäksi myös sisäinen maailma. Tulotasoon vaikuttaa myös psykologiset seikat, jotka pitävät tienestit tietyllä tasolla. Tämän lisäksi vaikuttavat myös oma kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö. Jos haluaa toteuttaa tavoitteensa, on ainakin nämä neljä näkökulmaa - sisäinen maailma, ulkoinen todellisuus, kulttuuri ja sosiaaliset suhteet - huomioon.

Helppoahan se ei ole. Koska useita lupauksia lähestytään vain yhdestä vinkkelistä (sisäisen tahdonvoiman muutoksen avulla päästään vain tiettyyn pisteeseen; samoin ulkoisen ympäristönvaihdoksen avulla vain tiettyyn pisteeseen), eivät useimmat lupaukset toteudu. Kun itse noin vuosi sitten halusin aloittaa kokonaisvaltaisen harjoitteluohjelman, yritin toteuttaa muutoksen moniulotteisesti. Oman sisäisen muutoksenhaluni yhdistin kulttuuriin aloittamalla tämän blogin, jossa kerroin julkisesti aikeistani ja toimistani. Ulkoiset seikat huomioin hankkimalla harjoitusmateriaalia kirjojen, käsipainojen ja lenkkitossujen muodossa. Ulkoinen sosiaalinen ympäristö, jonka avulla kokeeni oli mahdollinen, sisälsi esimerkiksi blogi-formaatin olemassaolon ja sen helpon omaksuttavuuden ja lentokoneet, junat ja bussit, joiden avulla olen kulkenut erilaisissa harjoitusriennoissa (Big Mind-seminaari tammikuussa 2008, Gurdjieff-seuran tapaamiset, omat integral-esitelmäni).

Näiden neljän näkökulman huomioonotto ennakolta tekee lupausten toteuttamisesta ja suunnittelusta huomattavasti selkeämpää. Mitä useammalta kantilta asiaa lähestyy, sen täysialaisempi kuva saadaan. Kokonaisemman kuvan avulla mahdolliset karikot on helpompaa ennakoida tai ylittää tai jälkikäteen analysoida. Toinen tärkeä asia on tuo mitattavuus. Sellaisen virheen olen tehnyt, etten kokeeni alussa testannut itseäni esimerkiksi jollain elämänlaatu-mittarilla. Nyt lopussa jos tekisin saman testin uudelleen, voisin empiirisesti mitata, onko elämänlaatuni kohonnut vuoden aikana.

Neljä näkökulmaa ja lupauksen muuttaminen tavoiksi, joita voidaan mitata ovat siis joitain keinoja, miten uuden vuoden lupaukset voidaan todennäköisemmin myös toteuttaa. Steve Pavlinan viimeisimmässä uutiskirjeessä oli samasta aiheesta pitkä ja hyvä kirjoitus, siihen kannattaa lisätietoja haluavan kilvoittelijan tutustua.

Päivä 360 - Laadun tarkkailijan havaintoja ajastamme

2009-01-06T18:56:00.001+02:00

Lyhyesti sanottuna: uskon uudenlaisen ihmisen olevan syntymässä. Minulla on aina ollut aika hyvä vaisto, joten kannattaa kuunnella. Oikeesti, ihmiset. Jos ette, niin pieni tarina tähän alkuun.

Olen opiskellut viimeiset viisi ja puoli vuotta uskontotiedettä, psykologiaa ja filosofiaa Turun yliopistossa. Sitä ennen soitin seitsemän vuotta aktiivisesti rokkia ja punkrokkia ja sitä ennen tein lyhytelokuvia. Jokaiselta kiinnostuksen kohteeltani olen oppinut jotain. Lyhyesti sekin: laatu ennen määrää.

Elokuvaharrastukseni alkuvaiheessa, kun keskityin pääsääntöisesti keräilyyn enkä omaan tuotantoon tiedustelin silloiselta mentoriltani ollessani kai kypsä 12-vuotias, että kannattaako tässä vaiheessa harrastusta keskittyä kokoelmani (omistin silloin ehkä noin 100 elokuvaa VHS-kaseteilla) määrän vai laadun kasvattamiseen. Ystäväni, vähäsanainen kuin oli, ympyröi lähettämästäni kirjepaperista sanan "määrä" ja palautti sen seuraavien kopioimiensa kasettien mukana.

Alussa tämä onkin hyvä. On tutustuttava laajalti kaikenlaiseen ja sitten hiljalleen löydettävä oma tiensä ja erotettava valitsemaltaan poluta jyvät akanoista. Näin olen tutustunut kauhuelokuvien kermaan herkässä nuoruudessani, rokmusiikin oivallistoon teini-iässä ja nuorna aikuisna elämänlaadun optimointia edustavien ajattelijoiden oppeihin.

Näin olen kuullut. Evil Dead on edelleen ehkä kaikkien aikojen splatterkuva. Rolling Stones pyyhkii pöytää valtaosalla tämän päivän bändeistä. Ja uusi ihminen on syntymässä. Sellaiset ihmiselämän laadunharjalla ratsastavat yksilöt, joihin olen viitannut "Hyviä uutisia"-sivupalkissani, todistavat uuden ihmisen syntymisestä siinä, missä Exile on Main Street on todiste klassisen rokin kultakauden ylivertaisuudesta tai Bruce Campbellin näyttelijäntyö Evil Dead-trilogian ensimmäisessä osassa todistaa kauhuelokuvaroolituksesta parhaimmillaan. Uusi ihminen on syntymässä.

Lyhyt katsaus suosikkiblogieni viimeaikaisiin kirjoituksiin kuvaa sitä rohkeutta, jolla uusi ihminen lähestyy elämää 2000-luvulla. Enää ei tarvitse suorittaa, ylivelkautua tai elää juoksuhaudassa; on mahdollista elää olevaksi oma korkein visionsa hyvästä elämästä, ansaita sen kautta elantonsa ja jakaa kokemansa muiden kanssa.

Vaan istu ja pala! Tasan viikko ja sitten tämä blogi on pidetty. Sitä odotellessa...

Päivä 359 - Integralistinen kommunikaatio eli ihmisen ymmärtämisestä

2009-01-05T12:14:00.001+02:00

Tulta munille!- ohjelmassa (josta veikkaan vielä syntyvän keskustelua) olin näkevinäni samanaikaisesti kolmen (Spiral Dynamicsin mukaisen) arvomaailman välisen yhteentörmäyksen: perinteistä "sinisen meemin" maailmaa edustivat vihaiset kanavalle soittavat mummot, modernia "oranssin meemin" maailmaa itse radiokanava (johon kyllä helposti voi liittää myös perinteisempiäkin sinisiä arvoja) ja jälkimodernia "vihreän meemin" maailmaa ohjelman toimittajat. Kaikille e.m. arvomaailmoille on yhteistä se, että ne eivät tule keskenään toimeen. Sininen ei suvaitse oranssia, koska sen järkiperäisyys kyseenalaistaa perinteisiä, totuttuja arvoja; oranssi ei pidä vihreästä, koska sen arvorelativistinen maailmankuva ei ole ensisijaisesti rationaalinen (klassinen "tiedemies vastaan viherpiipertäjä"-asetelma) ja vihreä ei suvaitse niin tieteellistä kuin traditionaalista maailmankuvaa, vaan pyrkii "dekonstruoimaan" molempien arvot osoittamalla niiden satunnaisen, sortavan ja kontekstuaalisen luonteen.

Jos ylläoleva kuvaus ärsytttää, lukija on todennäköisesti vihreän arvomaailman kannattaja: sen leimallinen piirre on kaiken kontekstuaalisuuden osoittaminen, eikä se siedä, että sen oma kontekstuaalinen luonne (ja siihen sisältyvä ristiriita, jossa se itse absoluuttisen totuusväittämän esittävänä -"Ei ole lopullista totuutta, on vain loputtomat kontekstit"- astuu muille absolutisteille kaivamaansa kuoppaan) osoitetaan.

Radio-ohjelman kaltainen arvomaailmojen välinen keskustelu on minulle siksi tylsää, että se on lähes poikkeuksetta ristiinkusemista. Keskustelijoiden on hyvin vaikea kohdata, koska heille kaikkein tärkeimmät arvot tulevat uhatuiksi, ja näin ollen keskusteluun muodostuu hyökkäys-puolustus-asetelma. Aitoa ymmärrystä on mielestäni mahdotonta saavuttaa, ellei huomioi vastapuolen lähtökohtia (ts. arvomaailman kehitysvaiheen sisäistä dynamiikkaa) ja säädä sanomaansa ja tapaansa sanoa sen mukaan.

Tämä voi kuulostaa "manipuloinnilta" tai "alentumiselta" ja kaikelta muulta pahalta sellaisen ihmisen mielestä, joka edelleen sitkeästi haluaa uskoa ihmisten perimmäiseen tasavertaisuuteen ymmärryskyvyltään. Ja vaikka tämä usko tasavertaisuuteen on itse usean hierarkisen kehitysvaiheen tulos, sinänsä hyväntahoinen usko tekee perusvirheen: ihmisen absoluuttinen tasa-arvo (Olemme kaikki Yhtä) sekoittuu suhteelliseen tasa-arvoon (mutta kehitystasoiltamme erilaisia).

Parhaaksi kommunikaatiostrategiaksi olen käytännön elämässä huomannut yksinkertaisesti sen, että viesti on tarjottava vastaanottajan mukaan. Ei voi vaatia kauhalla, jos on lusikalla annettu. Sama pätee, hämmästyttävää kyllä, niin viherpiipertäjiin kuin tiedemiehiinkin.

Integralistinen kommunikaatio on siis vuorovaikuttamisen muoto, jossa pyritään selvittämään inhimillisen kieliopin monet muunnelmat, oppimaan siitä niin paljon kuin mahdollista ja sitten soveltamaan opittua tasapainoisella tavalla laadukkaamman, toimivamman ja rauhanomaisemman yhteiselon toteuttamiseksi.

Päivä 357 - Leikki ja esittäminen

2009-01-03T13:55:00.000+02:00

Keskustelin Antin kanssa. Antti kertoi viettäneensä sivistyneen uuden vuoden: "Istuttiin oikein pöydässä kun syötiin".
"Kai tässä sitten aikuistutaan", jatkoi hän.

"Aikuistuminen on turha sana", vastasin.
"Sen sijaan, että puhutaan ikävaiheista olisi parempi puhua tietoisuudesta, joka joko leikkii tai esittää. Pieni lapsi useimmiten leikkii eli kasvaa eli toteuttaa sitä luontaista vaistoa, joka vetää ihmistä kohti suurempaa kompleksisuutta ja jännempää elämää. Joskus murrosiässä impulssi vielä useimmilla on, mietitään miksi voisi tulla isona ja miksi ei ainakaan ruveta. Lukioiässä alkaa yleensä esittäminen. Ostetaan se salkku ja kaulahuivi ja ollaan niin että. Ja samaa elämän esittämistä valtaosa ihmisistä valitettavasti lopun ikänsä jatkaa. Sijaistoimintojen ja korvikkeiden täyttämää ihan kivaa elämää. Hyi hitto!".

Antti tumppasi tupakan ja menimme sisälle. Oli kylmä, ja meillä oli vielä nauhoitus edessä. Orange lämpeni sisällä.

Meditaatiossa eilen hämmästyin. Miksi tietoisuus ei samastu itseensä, siihen mikä tulee havaituksi? Miksi se postuloi itselleen "oman" toimijan, minut, Jupsan, joka sitten varastaa tietoisuuden pieneen, ahtaaseen, helposti loukkaantuvaan itseensä? Ottaa itseensä? Eikö siitä voisi jo silloin ja tällöin päästää irti? Eikö olisi aika jo luopua? Sisältää ja ylittää ego.

Tänään radiosta tuli ohjelma feminismistä. Pidin sitä esimerkkinä minulle jo vanhanaikaiselta tuntuvasta maailmankuvasta, kriittisestä ja kyseenalaistavasta vähemmistöjen oikeuksia penäävästä asenteesta, joka sinänsä hyödyllisenä epäonnistuu asiassaan jättämällä ymmärtämättä maailmankuvien kehityksellisen puolen. Ohjelma vaikutti perustuvan perinteisen sukupuolijaottelun ja (post-)modernin tasa-arvon tavoittelun väliseen kahtiajakoon, mikä minusta tuntuu hedelmättömältä. Integraalinen näkökulma auttaa näkemään niitä eri maailmankuvia, joihin tietyt asenteet perustuvat. Sen sijaan, että keskustelu perustetaan vastakkainasettelulle, josta ei joka tapauksessa milloinkaan päästä eroon argumentoinnilla, voisi olla viisaampaa nähdä maailmankuvat sellaisenaan, hyväksyä ne, ja koko kehitysjatkumoa ymmärtämällä näyttää kuljettava tie koko laajuudessaan.

Päivä 355 - Memento vivere

2009-01-01T21:22:00.000+02:00

Poista kaikki turha elämästäsi.

Keskity vain oleelliseen.

Ole kateellinen ainoastaan itsellesi.

Valmista itsellesi ammatti siihen valmistumisen sijaan.

Ajattele asioita ennen kuin ne ajattelevat sinua.

Pidä puhelin ja kalenteri mukanasi ja lompakossa rahaa niin säästyt turhalta vaivannäöltä.

Säilytä vain ne asiat, joista tulet onnelliseksi. Luovu lopuista.

Lue paljon.

Kuuntele hyvää musiikkia, joka paranee vanhetessaan.

Tee työtä, josta tulee tarkoitus.
Syö hyvin, älä liikaa, käytä mausteita ja juo punaviiniä ruuan kanssa.

Uskalla ottaa kantaa ja olla mieltä, mutta muista että Yhdessä Mielessä Kaikki on aina Samaa.

Katso vanhoja kotimaisia elokuvia.

Kuuntele kupletteja.

Sävellä omia.

Mene nukkumaan ajoissa ja herää kun siltä tuntuu.

Juo kahvia.

Ui.

Käy saunassa.

Käytä laatua.

Omista vain kaksi kuulakärkikynää.

Suosi kotimaista.

Syö ulkolaista.

Pysy kotona.

Käy kylässä.

Asu saarella.

Pidä lapsista ja eläimistä.

Luovu kaikesta.

Ota ilo elämästä.

Muista kuolemasi.

Muista elää.

Päivä 352 - Ihmisen mahdollisuus

2008-12-29T12:11:00.000+02:00

Koska uskon ihmisen mahdollisuuteen toimia itsemääräytyvänä olentona, olen kovasti viehättynyt uudenvuodenlupauksista. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä lupauksia ei pidetä, koska usein niitä antaa eri henkilö kuin joka niitä toteuttaa. Mutta olen uskovainen. Uskon ihmisen mahdollisuuteen vaikutaa elämäänsä positiivisella tavalla. Mahdollisuus on vain mahdollisuus; se vaatii työtä, tarkkaavaisuutta ja yritystä.

Näin loppuvuodesta olen päättänyt kirjoittaa menneen vuoden kuvaelman. Haluan kirjoittaa siitä, missä olen onnistunut ja mihin olen tyytyväinen elämässäni. Samoin aion kirjoittaa siitä, mitä haluan parantaa tulevana vuonna ja mihin en ole tyytyväinen elämässäni. Näin toimivat ymmrtääkseni isommatkin yritykset, ja ilman moista vuosikatsausta eivät kai toimisi kovin hyvin. Olen myös kuullut: "Mitä voidaan arvioida, sitä voidaan parantaa".

Elämän laadun parantamisessa ei kuitenkaan lopulta ole kysymys minkään lisäämisestä, vaan tarpeettoman poistamisesta. Aivan kuin omaan kotiin ei ole oleellista hankkia nykyistä enempää krääsää, samoin oman elämän nautinnollisuudessa on pääasiassa kyse vain turhan painolastin jättämisestä pois. Yksinkertaisimmillaan se on asioiden tekemistä heti. Sen sijaan, että viivyttelen jonkin tehtävän suorittamista kasaamalla aloitusajatuksen ("Pitääpä soittaa isälleni") ja suorituksen ("Moro, mitäpä kuuluu?") väliin kaikenlaisia pikkujuttuja ("Siivoanpa kännykästäni vanhat viestit ensin pois..."), voin tuoda elämäni oleelliset asiat esiin jättämällä tarpeettomat tekemättä. Samaa voisi soveltaa päivittäisiin isompiinkin töihin: keskittyä yhteen työhön kerrallaan, pitää sitten selkeä ja palauttava tauko, ja jatkaa taas puuhaa. Nykyaikana aistiärsykkeiden määrä on kiusallisuuteen asti suuri, ja on ihmisen itsensä vastuulla kontrolloida niitä. Television poisjättäminen päiväohjelmasta on ollut itselleni kyllä todellinen pelastus; en ole varmaankaan kuuteen vuoteen sitä katsonut.

Uusi vuosi siis lähestyy. Kotona Kosmoksessa on 18 päivän päässä päätöksestään, silloin on 366 päivää Integral Life Practicea takana. Silloin sitten kirjoitan pidemmän raportin kokeestani, kuten olen aiemmin jo luvannut.

Päivä 347 - Vuoden ihanin päivä

2008-12-24T10:14:00.001+02:00

Tänään on sitten jouluaatto, kuten terävimmät tontut ovat jo arvanneetkin. Eilen kävimme katsomassa Joulutarinan paikallisessa elokuvateatterissa. Hieno elokuva.

Viime vuonna minulla oli ilo tutustua hieman erilaiseen pukkiin. Billy Bob Thorntonin esittämä paha pukki on vanha ukko minun makuuni. Ihana elokuva, jossa on ihan aidosti liikuttava sanoma.

Jo pienestä pojasta saakka minulla on ollut tapana aattona katsoa John Watersin Female Troublen joulukohtaus. Jos Duvallin, Yobsin tai Phil Spectorin joululevyjen luukutus ei ole virittänyt tunnelmaani äärimmilleen, tämä viimeistään tekee tempun ja pitää mielen korkealla aina pukin tuloon asti. Hauskaa joulua kaikille lukijoille!

Päivä 345 - Uugee ja Aaceedeecee

2008-12-22T21:28:00.001+02:00

Kuten kaikki pikku tontut huomasivat, eilinen luukku jäi avautumatta. Sitä kun ei ollut. Mutta mitäs siitä, laitetaan tälle päivälle kaksi! Onhan joulu ja reilu olla pitää muutenkin. Ensiksi ei-aivan-kauhean-jouluisa herra U.G. Krishnamurti esittää pienen sikermän aatoksiaan.

Tänään olin kävelyllä vauvan kanssa. Vauva huusi ja minua vitutti. Kuuntelin Adyashantin äänikirjasta puolen tunnin meditaation keskellä kaunista ja viimeinkin lumista suomalaista kuusimetsää työntäessä kärryjä kaikessa hiljaisuudessa. Jossain putosi oksalta lumi harakan noustessa lentoon. Maassa oli jäniksenjälkiä. Aina vain vitutti. Lopulta isä-poika-suhteen pelasti, kuten niin monesti maailmanhistoriassa, rokkenroll. Tarkkaan ottaen tämä biisi. Rauhoituin, tuli hyvä, ja palasin kotiin.

Päivä 343 - Tonttuilua yöjunassa, ei kuplassa

2008-12-20T20:38:00.000+02:00

Eilisen kirjallisen kauhukokemukseni vastapainoksi aloitin tänään lukemaan Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta. Se ei ole postmodernia kirjallisuutta.

Tänään pistäydymme Seinäjoen paikallisessa Suomen kansainvälisimmän kuuloisen punkbändin Odorantsin keikalla. Komiaa, komiaa.

Olen merkinnyt muistiin viime päivinä hajanaisia ajatuksia kuluneeseen vuoteen liittyen. Niistä ajattelin kirjoittaa sitten viimeisen päivän (Päivä 366) jälkeen. Aika lailla olen oppinut ja monta asiaa tekisin toisin jos olisin tietänyt paremmin. Tänään juteltiin ystävän kanssa aiheesta. Hänen oma (omaani hieman lyhytkestoisempi) ihmiskokeensa käsitti sokerin-, karkin- ynnä muun hyvyyksiensyönnin lopettamisen. Totesimme (tai minä totesin ja vastaanottaja kuunteli kiltin näköisenä, kuten toisinaan huomaan tapahtuvan) että jos ei laita itseään likoon, voi tyytyväisenä elää kuplansa sisässä. Tyytyväisyys staattiseen elämään on helppoa, koska mitään muutosta ja näin ollen erehdyksiä ei näy. Tämä ei silti kerro mitään siitä, millaista elämä kuplan sisällä on. Useimmiten, rehellisesti sanottuna ja katsottuna, ei kovin kivaa.

Tämä sen sijaan on, kivaa.

Päivä 342 - Mitä on onni? No ei ainakaan tätä!

2008-12-19T21:00:00.000+02:00

Luin tänään Petri Tammisen kirjan Mitä on onni. Jos lukisin suomalaista nykykirjallisuutta, voisin kuvitella sen ongelmana olevan juuri tämänkaltaiset teokset. Voidakseen samastua kirjaan lukijan on oltava 40-vuotias kärvistelevä, itseensä käpertynyt neurootikko. Toisin kuin maailmankirjallisuuden suuret romaanit, mitään tämän ajan ja tämän hetken kuvauksen ylittävää teos ei tarjoa. Tätä kai sitten kutsutaan postmoderniksi romaaniksi. Koska en kuitenkaan tiedä kaunokirjallisuudesta sen enempää kuin aladoobin valmistuksesta (muuta kuin että niillä lienee joitain rinnasteisia valmistusmenetelmiä) en aio esiintyä kirjallisuusblogistina. Sen silti sanon, että en pitänyt kirjasta, enkä sen ankeasta ja pinnallisesta maailmankuvasta, joka kai tuonkaltaisessa romaanigenressä on pikemminkin kehu kuin haukku.

Jotta päivä ei kuitenkaan olisi aivan susille heitetty, tässä pieni viihdyke aikuiseen makuun. Nämä herrat osaavat dekonstruoida tyylillä.

Päivä 341 - Heräämisiä

2008-12-18T22:30:00.001+02:00

Aamu alkoi kahvilla ja joulun tortulla kulmakahvila Talon Sydämessä, hyvän ystävän seurassa. Keskiviikon yhteismeditaatiomme jäätyä väliin päätimme nähdä vielä kerran ennen kuin joululomat alkavat ja meidän perhe siirtyy Pohjanmaan talousaluetta rikastuttamaan. Meditaation, elämisen ja torvensoiton ytimestä siirryimme ulos harmaaseen aamunkoittoon. Oli hyvä alku.

Aloitin eilen ehtoosti kuuntelemaan Adyashantin Spontaneous Awakening - äänitettä. Zen-traditiosta omaa opetustaan ammentava Adya kuulostaa ihan sympaattiselta hepulta. Olkaa varovaisia, siis. Näin joulun alla voi zenmestari kurkkia akkunan alla ja HERÄTTÄÄ!

Päivä 340 - Kuollut mies ei puhu

2008-12-17T21:28:00.001+02:00

Adi Da siirtyi tässä adventteja ennen ikuisuudesta toiseen. Franklin Jonesina syntynyt herra oli yksi nykyajan pöyhkeimmistä guruista, jonka Fiji-saarelle perustama yhteisö lienee nyt muutosten kourissa. Tässä lyhyt pätkä herran satsangista, joka saattaa mieltymyksistä riippuen olla myös kiusallisen pitkä.

Päivä 339 - Elämä ilman päätä

2008-12-16T21:08:00.001+02:00

Kirjoitin tänään retrospektiivisesti tavoitteeni kuluneen vuoden ILP-kokeelleni. Ne ovat,

1.) Tunteen ja persoonallisuuden tasolla olla tyytyväinen itseensä,

2.) Ajattelun ja älyn tasolla kohdata haasteita ja ratkaista niitä,

3.) Hengen tasolla olla elämän virrasta erillään ja samaan aikaan täysillä siihen heittäytyneenä - silloin kun se on tarpeellista,

4.) Kehon tasolla tuntea olonsa hyväksi ja olla kehossaan kotona.

Näin siis kotona kosmoksessa ILP:n avulla. Varjo, mieli, henki ja keho muodostavat neljä tärkeintä henkilökohtaisen kasvuharjoituksen aluetta ja niitä olen tässä vuoden aikana yrittänyt itsessäni toteuttaa. Uuden vuoden puolella sitten kirjoitan pidemmän raportin siitä, mitä tämä koe on antanut.

Tänään tonttuillaan Douglas Hardingin opetusten hengessä.

Päivä 338 - Virapelimikkonen tonttuilee

2008-12-15T09:35:00.001+02:00

Parin päivän välein ilmaantuva kalenterini tiuhentaa nyt otettaan. Jouluaattoon saakka päivittäin vaihtuvat luukut kertovat vihdoinkin kaikille kiinnostuneille, mistä elämässä oikeasti olikaan kyse.

Valitettavasti en löytänyt sitä Hyvät, pahat ja rumat-tv-sarjan jaksoa, jossa Timo T.A. Mikkonen repii pelihousunsa häntä haastatelleelle Jari Sarasvuolle ja painuu kulisseihin mököttämään, suorassa lähetyksessä. Tämä käyköön korvikkeena.

Päivä 337 - Aivot seis!

2008-12-13T19:47:00.000+02:00

Järjestimme eilen pikkujoulut. Huomasin, miten liika alkoholi ja isännän rooli vei minut pois keskiöstäni. Huomasin myös, miten vastuunotto vieraiden viihtyvyydestä herätti sellaisen minuuden minussa, joka kenties on tarpeeton. Tänään tuntui siltä, kuin olisin menettänyt jotain sisälleni kertynyttä.

Tänään joulun odotuksen kunniaksi kaikkien suosikkifilosofi Ken Wilber pysäyttää aivonsa. Kas siinä temppu myös perheen pienimpien mieleen!

Päivä 335 - Joulukalenteri alkaa!

2008-12-11T21:33:00.001+02:00

Jos aloittaisi oman joulukalenterin? Tässäpä ensimmäinen luukku.

Jeff Foster kertoo masennuksesta ja johdattaa salakavalasti samalla nondualismin maailmaan. Kuulija varokoon! Ai niin, ei ole mitään kuulijaa...

Paiva 334 - Tietokone sekoilee

2008-12-10T21:27:00.000+02:00

Jostain riemastuttavasta syysta tietokoneemme nappaimisto ei suostu olemaan kunnossa. Siita huolimatta koitan naputella taman paivan kirjoituksen kuntoon, teemalla mita olen lukenut viime aikoina.

Muutama paiva sitten posti toi viimeisimman EnlightenNext-lehden. Tahan asti lehti kulki nimella What Is Enlightenment? Hemmetin hyva julkaisu, suosikkini. Uutta numeroa viela paransi sivumaaran ja artikkelien pituuden lyhentyminen. Parhaiten jai mieleen Tom Hustonin kirjoitus "tyhmimmasta sukupolvesta", joka samalla on omani. Tunnistin itseni kuvauksesta, jossa itseensa keskittynyt, illuusioton ja ironian kyllastama sukupolvi koittaa loytaa merkityksellisyytta ja perustaa elamaansa.

Personality Types-kirjasta luin omaa luonnetyyppiani, seiskaa, kuvaavan kappaleen tanaan loppuun. Teos on hyvan oloinen, joskaan ei vaikuta aivan yhta kattavalta kuin samojen kirjoittajien Wisdom of the Enneagram. Oli hauska lukea sama ajatus, josta itse eilen kirjoitin - siita, miten tehokkuudessa motivaation tunnistamisella on itse asiassa keskeinen merkitys. Muutenkin avartavaa luettavaa, varsinkin, kun kirjoittajat kuvailevat jokaista yhdeksaa enneagrammityyppia yhdeksalla eri tasolla, erittain hyvinvoivasta erittain pahoinvoivaan.

Iltalukemistoksi olen nyt ottanut {seiskalle tyypilliseen tapaan, edellisen Tarkovskin paivakirjan ja ties viela minka ollessa kesken} teoksen Inner Journey-Views from the Gurdjieff Work. Vaikuttaa oikein hyvalta. Sopivan mittaisia kappaleita ehtoolla luettavaksi. Optimaalista iltalukemistoa en ole viela loytanyt, yritettyani kaikenlaista Shakespearen naytelmista Raamattuun. Katsotaan nyt taman kanssa.

Conscious Tv on vaikuttanut lyhyen tuttavuuden perusteella mielenkiintoiselta kanavalta. Siella etupaassa nykyajan advaita-tyypit kertovat siita, milta maailma heidan vinkkelistaan nayttaa. Erittain kiehtovalta, sanoisin. Sita kautta loysin viela muutaman muun lupaavan paikan, kuten Urban Guru Cafe ja Audiodharma.

Ja jos joku osaa kertoa mita tehda nappaimistolle, jossa merkit ovat yhtakkia sekaisin, niin auttakaa miesta.

Päivä 333 - Mitä on tehokkuus?

2008-12-09T19:45:00.001+02:00

Tänä aamulla koin jotain merkillistä. En nimittäin kokenut sitä kiireen ja pakon tunnetta, joka yleensä leimaa valtaosaa tekemisistäni - ja joka on leimannut sitä viimeiset vuodet. Siitä huolimatta tunsin työpäiväni olleen poikkeuksellisen tehokas - ja lyhyt. Voisin selittää kokemustani sillä, että heräsin aikaisin ja kävin puolen vuoden tauon jälkeen uudelleen alkaneessa ryhmäzazenissa aamuseitsemältä. Uskoisin kuitenkin että ensisijaisesti kyse oli varjotyöni hiljaa kypsyneistä hedelmistä.

Varjotyö on vain toinen nimi psykologiselle työskentelylle. Sen avulla pyritään näkemään tietoisesti jotain, mikä yleensä on itseltä piilossa, varjona. Yksi tapa kuvailla sitä olisi yritys nähdä itsensä sellaisena kuin muut itsen näkevät.

Olen huomannut kompulsiivisen tarpeeni tehdä jatkuvasti jotain, ja sen alla piilevän psykologisen dynamiikan, jonka polttoaineena on tarve päteä, olla kaikkia muita parempi. Sen toisena ääripäänä on oman itsen aliarviointi, mutta olemuksellisesti kyse on samasta asiasta. Kummassakin ilmenemismuodossaan se saa itsen puuhailemaan milloin minkäkin parissa, psyykkisiä irtopisteitä keräillen.

Pitkin tätä vuotta olen silloin tällöin joutunut keskeyttämään työni vatsakivun vuoksi muutamaksi päiväksi. Keho kun ei valehtele, toisin kuin psyyke, vaan tunnistaa ylikierroksilla käymisen ennen päätä. Olen oivaltanut tämän piirteeni kun aikaisemmin en tajunnut siitä mitään, koin vain määrittelemätöntä painetta tehdä asioita. Huomattuani sen, yksinkertaisesti vain nähtyäni tämän tarpeen, sen ote hellitti minusta, enkä aamulla enää ollut ahdistunut siitä, etten taaskaan tule ehtimään ajoissa työhuoneelleni.

Astuin ovesta sisään täsmälleen kello kymmenen ja aloitin heti tekemään päivälle määrittelemääni tärkeintä työtä (esseetä Sankaran, Descartesin, Abhinavaguptan ja Husserlin filosofian yhtäläisyydestä). Tein sitä keskeytyksettä 75 minuuttia, minkä jälkeen pidin pienen tauon. Söin kevyesti, vastasin sähköposteihin ja jatkoin töitä. Tein työtä kunnes se oli valmis. Sen jälkeen hoidin muutaman lyhyen rutiinityön pois alta ja lähdin tieheni hieman kello kahden jälkeen.

Tehokkuus, johon minulle on aina liittynyt merkillinen sekoitus ulkoiseksi kokemaani painetta ja sisäistä aikaansaamisen tarvetta, väistyi luonnollisemman tuottavuuden tieltä. Huomattuani kompulsiivisen paineeni saada aikaan ja sitä ruokkivan tarpeen olla hyvä, parempi, paras, sain etäisyyttä siihen. Merkillistä: tunnustamalla ja tunnistamalla sen ote minusta kirposi, ainakin tämän päivän ajaksi. Ja samalla hienoa havaita, miten yhden elämänalueen (varjo) harjoittaminen vaikuttaa muihinkin (työ, ajanhallinta, ja mutkan kautta ainakin myös parisuhde ja vanhemmuus).

Tehokkuus ei siis ole vain tuottavuutta ja aikaansaamista. Se on myös niiden syiden näkemistä, jotka ovat oman tehokkuuden halun taustalla. Siinä missä se on tärkeimpien tehtävien määrittelyä ja niihin tarttumista päivän ensimmäisenä työnä, se on myös oman motivaation tutkimista.

PS. Hyvä artikkeli ajanhallinnasta löytyi jälleen Zen Habitsin sivuilta.

Päivä 331 - Miehenä olemisen haaste

2008-12-08T09:32:00.000+02:00

ILP on vähän kuin kansallisurheilumme pesäpallo. Sen ideana on, että pidetään ensin huolta omasta pesästä (keho, varjot, ajatukset ja henki), jotta voidaan onnistuneesti tehdä syöksyjä, juoksuja ja ajoittaisia takalaittomia kunnareita. Elävässä elämässä koko kenttä kietoutuu -ja toisinaan typistyy- usein yhteen kaoottiseen huutosakkiin. Viime päivinä olen näissä merkeissä tarkastellut kahta ILP:n "lisäosaa", seurustelua ja vanhemmuutta.

Molemmissa olen huomannut yhteisen tekijän: miehenä olemisen haasteen. Nykyisin naiset ovat poistuneet kotilieden äärestä ja astuneet enemmän tai vähemmän tasavertaisina työnteon areenalle. Tätä heiltä ei kuitenkaan edellytetä. Nainen saa edelleen luvan kanssa hoivata kotia ja lasta ja miestä eikä enempää vaadita.
Miehistä on sen sijaan tullut kaksoisagentteja yhteiskunnan pakosta. Kulttuurisesti mieheltä edellytetään taloudellista vastuunottoa perheestään. Sen lisäksi miehelle on tullut vaatimus näyttää herkkä puolensa, ymmärtää naista ja ymmärtää lasta ja vielä kaiken kukkuraksi ymmärtää itseäänkin (Kosmoksesta puhumattakaan). Miehellä on siis moraalinen tuplavelvoite: olla perinteisiä miehiä ja olla pehmomiehiä. Vähemmästäkin voi piilevä jakomielitauti laueta!

Ratkaisua tähän dilemmaan en ole toistaiseksi löytänyt. Integraalisesta perspektiiviä hyödyntäen voisin kuitenkin lähestyä asiaa muutaman puolapuuhun tarttumalla.

1.) Tyypit. Mies ja nainen (tai paremminkin maskuliininen ja feminiininen) ovat eri tyyppejä. Mies painottaa itsenäisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, nainen painottaa huolenpitoa ja ihmissuhteita. Aikaisemmin kirjoitin miehen ja naisen odotusajan eroista, nyt samaa aihetta voisi lähestyä lapseen suhtautumisessa. Siinä, missä nainen hoivaa lasta hyväksymällä hänet täydellisesti, rajattomalla rakkaudellaan, mies hoivaa lasta olemalla hyväksymättä kaikkea, asettamalla rajoja. Parhaiten tämä toteutuu esimerkin kautta: nainen hyväksyy itsensä ja heijastaa hyväksynnän lapseen; mies rajoittaa itseään ja heijastaa itsekurinsa, vastuunottonsa ja muuta vastaavat maskuliiniset ominaisuudet lapseen. Ihanteellisesti molemmat ominaisuudet yhdistyvät ja tasapainottuvat sekä miehessä että naisessa. Paras mies on mies, joka on sinut sekä maskuliinisuutensa että feminiinisyytensä kanssa.

2.) Näkökulmat. Kulttuurinen, henkilökohtainen, objektiivinen (Me, Minä, Se). Kulttuurinen ja henkilökohtainen perspektiivi voivat olla ristiriidassa, kuten aikaisemmin viittasin. Me-suhteessa mieheltä voidaan vaatia sekä perinteistä että pehmomiehenä olemista. Minä-suhteessaan mies voi olla sangen hämillään uusien vaatimusten edessä (haluten vain paeta luolaansa jurottamaan, nuija kädessä ja kossupullo toisessa). Objektiivisessa Se-suhteessa voi huomioida tietyt ajan saatossa muuttumattomat hormonaaliset tarpeet. Mies tarvitsee rentoutuakseen testosteronia, nainen taas oksitosiinia. Mies saa päivittäisen hormoniannoksensa tekemällä haastavaa ja (joko itseään tai toisia vastaan kohdistuvaa) kilpailuhenkistä työtä. Naisen hormonitarpeen tyydyttää empaattinen vuorovaikutus, "Venus-keskustelu" ja hoivaaminen. Tästä John Gray kirjoittaa mainiosti uusimmassa kirjassaan Mars ja Venus törmäyskurssilla. Suosittelen, ja rouva suosittelee myös.

3.) Mielentilat. Miehen tulisi pitää huoli tietystä perustarpeistaan. Mies tarvitsee tunnetta siitä, että asiat ovat hänen hallinnassaan ja että hän pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään. Tälläinen "perinteinen" maskuliinisuus on jäänyt paljon jalkoihin. 1960-luvulla sukupuoliroolit tasoittuivat monella tärkeällä tavalla. Miehet kasvattivat hiuksensa pitkiksi ja polttivat jing-energiaa tasapainottavaa pössyä naisten polttaessa rintaliivinsä ja antaessaan kainalokarvojensa kasvaa miehekkäästi. Tähän on kuitenkin vaarallista jäädä. Samat biologiset perustarpeet vaativat edelleen tyydyttämistään vaikka kulttuuriset stereotypiat ovatkin muuttuneet. Tavalla tai toisella miehen tulisi toteuttaa perusmaskuliinisuuttaan, mielellään rakentavasti. Itse olen huomannut miten terapeuttista on nousta aamulla sängystä ennen muita, käydä puuvarastossa iskemässä muutama klalpi pienemmäksi ja sytyttää takaan tuli. Rouvakin sanoo pitävänsä aamuherätyksestä kun isäntä on teurastanut mammutin...siis lämmittänyt asunnon valmiiksi.

Lisääkin voisi kirjoittaa, mutta aika tulee vastaan. Mainitsemani John Grayn kirjan lisäksi olen kuunnellut mielenkiinnolla David Deidan äänikirjaa Way of the Superior Man. Siitä arvio kenties tuonnempana.

Päivä 330 - Itsenäisyydestä

2008-12-06T22:14:00.000+02:00

Varjotyössä raskainta on se, että on nähtävä itsensä sellaisena kuin toiset itsen näkevät eikä sellaisena kuin haluaisi olla. Persoonallisuuden puolustusmekanismien ja kaunistusten tarkkailu ei aina ole sitä mieluisinta ajanvietettä.

Lähdimme tänään ystävämme luokse katsomaan Linnan juhlia. Tuli mieleen, että miksei yksittäisellä ihmisellä ole omia itsenäisyysjuhlia? Ja jos olisi, niin missä vaiheessa sellaiset voitaisiin järjestää? Milloin ihmisen oikein voisi sanoa olevan itsenäinen?

Mikä on Itse ihmisessä? Ehkä se on jotain sellaista, mistä äitini kanssa taannoin juttelin: että ihmisessä kehittyy jokin hiljainen tahto -ei jalkaa polkeava, muita määräävä, kiukutteleva halu- joka ohjaa omaa elämää. Ehkä tuo tahto on jotain, jonka kautta ihminen tietää mille hänen elämänsä on alisteista, ja saa toimimaan sen mukaisesti. Ja ehkä tuon tahdon kautta ihmiseen kehittyy Itseys, ja sen kautta voisi sitten omaa itsenäisyyspäiväänsä juhlia, päivää jolloin tuo tahto heräsi, ja jolloin siihen päätti sitoutua.

Päivä 328 - Varjotyötä

2008-12-04T21:00:00.000+02:00

Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt melko intensiivistä varjotyötä. Yksi merkki minulle sen tarpeesta on, että en tiedä voinko kutsua sitä "intensiiviseksi". Omasta mielestäni kaikki itsensä viiltelyä vähempi ei oikeastaan ole intensiiviseksi luokiteltavaa; ts. on nössöilyä.

Varjotyöni kohde on ollut itseni aliarviointi. Minulla on taipumus pitää itseäni kahteen suuntaan erilaisena kuin toiset ihmiset: joko päätä pidempänä tai päätä lyhyempänä. Pekka tai Pätkä. Ei välimuotoja.

Työssäni minua on auttanut Gurdjieffilainen traditio. Sen kautta olen saanut ohjeita ja ehdotuksia siihen, miten tarkkailla itseäni. Jotain tulosta on tullutkin. Jos ei muuta, niin ainakin se, että oman persoonallisuutensa varjopuolien työstäminen on välttämätön ja raastava prosessi.

Varjoja ei voi välttää. Muut näkevät omat pimeät puolemme aina. Oma velvollisuus on nähdä se, jos nyt ei ennen muita, niin ainakin suunnilleen samaan aikaan. Tai edes tunnustaa jälkikäteen: olet oikeassa. Myös tuollainen minä olen. Raastavaa se on siksi, että mielellämme olisimme yhtenäisiä ihmisiä. Mutta emme vain ole. Ja se repii sielumme rikki. Kun emme ole sitä, mitä haluaisimme olla. Ja joudumme näyttelemään ja pitämään naamiota päällämme. Se on raskasta.

Olen siis työstänyt oikeastaan aika syviäkin persoonallisuuteni muodostumisen kappaleita. Olen miettinyt suhdetta itseeni: miksi kuvittelen olevani erilainen: joko parempi tai huonompi? Millaista olisi vain olla, hetkessä, kohdata itsensä sellaisena kuin on?

Millaista olisi kohdata itsensä ilman ensimmäistäkään arvostelmaa? Tehdä sama toisten suhteen? Kohdata ilman kommentaareja, alaviitteita tai huomioita? Voisi olla kivaa.

Vuoden Integral Life Practice-kokeeni on nyt reilua kuukautta vaille lopussa. On hienoa, että olen jaksanut ylläpitää harjoittelumentaliteettiani näin pitkään. Samalla olen ylpeä siitä, että olen myös oppinut kirjoittamaan siitä melko rehellisesti. On myös kiva, että sinä olet jaksanut lukea tätä blogia näin pitkään. Minun elämälleni tämä on tehnyt hyvää.

Päivä 324 - Ihmisen olemuksesta

2008-12-01T20:24:00.001+02:00

Olemme kotona käymässä. Täällä on mukava lämmittää saunaa, istua ja lukea rauhassa mummon hoitaessa vauvaa ja lukea erään suvun rappeutumistarinaa, mielissään itse siitä, ettei kuulu mihinkään huomattavaan sukuun vaan ihan jo valmiiksi rappeutuneeseen.

Ihmisen olemuksesta tuli kotoväelle vaahdotessani seuraavanlainen jako. Ihminen syntyy tietynlaisen biologisen temperamentin kanssa. Miksi niin on, en tiedä. Ehkä astrologia selittää asian tai kenties jumalaa närästää joskus ja joskus sitten taas ei.

Toiseksi ihmiselle kehittyy tietty persoonallisuus. Näitä luokitellaan usein esimerkiksi enneagrammin avulla. Persoonallisuutyyppi voisi olla syntymävalmiuksien ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen kautta muotoutuva synteesi. Tapa reagoida maailmaan ja ihmisiin ja itseen, johon kuuluu hyvät ja huonot mahdollisuutensa.

Kolmanneksi on sitten ympäristön vaikutuksesta tulleet toimintamallit. Ne voivat olla oman luonteen vastaisia tai sitten tukea sitä. Opitut käyttäytymiset koodautuvat ihmiseen, ja aktivoituvat usein stressaavissa tilanteissa. Esimerkiksi transaktioanalyysi, 70-luvun kuuma psyykkisen dynamiikan tarkastelukulma, selitti näitä opittuja malleja kutsumalla niitä "Vanhemmaksi" meissä. Vastakohtana oli "Aikuinen", kypsä minuus.

Neljäs osa voisi sitten olla se jokin, jonka ympärille tämä kaikki kiertyy. Ehkä se on jonkinlainen Aikuisen aihio. Tai sielun esiaste, kehittyneen ja neurooseista ja peleistä vapaan ihmisen lupaus. Se jokin, joksi ihmisenä voimme tulla parhaimmillamme, jos kuuntelemme itseämme emmekä jätä toiveitamme ja omatuntoamme toteutumatta.

Viidentenä olisi puhdas tietoisuus. Puhdas tietoisuus, joka on alati läsnä, kaikkien aikaisemmin mainittujen osien taustalla, jatkuvasti, ilman sisältöjä, niiden taustana, tahriutumaton Minuus, joka ei varsinaisesti ole minuus lainkaan. Tämä on nähdäkseni kaikkien uskontojen ytimessä, jos sellaisesta tahtoo pitää kiinni. Jotkut tahtovat, kaikki eivät tahdo. Minä mielelläni tahtoisin.

Menimme eilen rouvan kanssa kihloihinkin. Vähän käänteisessä järjestyksessä on meillä touhu mennyt: reilu vuosi sitten naimisiin ja nyt sitten kihloihin. Tarkoitus ei edes ollut, mutta kun löytyi niin hienot sormukset paikallisilta joulumarkkinoilta. Niissä lukee, kaiverrettuna, "Memento Vivere" - muista elää, humanistin ja yleisoppineen Johan Wolfgang von Goethen mietelause. Oikein kiva.

Ja kirjakaupassa hourahtaessani jälleen kerran listojen maailmaan (tällä kertaa teokseen "1001 Places You Must See Before You Die"), sain märän rätin Amherstin paikallisaviisista, kaukaa Amerikan itärannikolta, vasten rusottavia kasvojani. Ihan kiva tämäkin. Hyvä törmäillä aina silloin ja tällöin muihinkin kuin omiin mielipiteisiin. Vielä kun oppisi sen verran nöyräksi, että osaisi oikein hakeutua niiden pariin. Jäisi törmäykset vähemmälle, tai osaisi ainkain luodata kurssin tietoisesti niitä kohti.

Päivä 320 - GTD ja meditaatio

2008-11-27T15:45:00.000+02:00

Otin muutama päivä sitten käyttöön horroksessa olleen GTD-sovellukseni. Huomasin, mikä yhdistää sitä ja meditaatiota. Molempien alkuvaiheissa elämä menee enemmän sekaisin kuin ennen.

GTD:n avulla on tarkoitus tehdä selväksi mihin töihin on sitoutunut, ja tehdä päätöksiä niiden toteuttamisen suhteen. Mitä töitä minulla on, ja mitkä askeleet johtavat niiden valmistumiseen? Kaikki tämä kirjoitetaan ylös jonkinlaisille listoille.

Meditaation tarkoitus (näin pähkinäisessä ja heikon ymmärryksen varassa tapahtuvassa kuoressa) on tarkkailla mieltä, hiljentää mieli, jotta sen taustalla oleva vapauttava hiljaisuus saisi äänettömän äänensä esiin. Istutaan alas, lasketaan hengitystä yhdestä kymppiin (esimerkiksi) ja seotaan yleensä siinä ykkösen ja kakkosen välissä, ainakin alkuvaiheissa.

GTD ja meditaatio tuovat esiin oman elämän kaoottisuuden. Ollessaan sen keskellä sitä ei yleensä huomaa. Siihen on tottunut. Se on vähän sama kuin likainen asunto, jonka omistaja on jo turtunut (tai turruttanut itsensä) epäjärjestykseen. GTD ja meditaatio ovat siis tapoja ottaa tietoisen tarkastelun alaiseksi oma elämänsä, sellaisena kuin se on, ja tehdä itsensä vastuulliseksi siihen kuuluvien töiden eteenpäin viemisestä (GTD) tai sen varovaisesta hiljentämisestä (meditaatio).

Päivä 317 - Aamurutiinien riemuista

2008-11-24T11:30:00.000+02:00

Eilen olin pitämässä toistaiseksi viimeisen esitelmäni Ken Wilberistä. Aiheena oli Wilberin maailmankuva ja sen käytännön sovellusmahdollisuudet. Paikka oli nimeltään Ruusuportti, viehättävä maalaistalo Turun ulkopuolella, jota asutetaan kolmannessa polvessa. Talon on rakentanut tämänhetkisten asukkaiden isoisä. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun rouvani kehittämän Kehys-metodin avulla. Lisäksi osallistuimme 3-2-1 -varjotyöprosessiin, joka tuntui avaavan lähes jokaiselle ovia oman mielen piilotettuun dynamiikkaan. Kotiin lähtiessäni oli alkanut lumimyrsky.

Viimeisten päivien ja mielentilani välillä on vallinnut kiinnostava yhtälö. Olen heräännyt aikaisin ja toistanut lähes pilkulleen saman aamurutiinin jokaisena aamuna. Ylösnoustuani sytytän olohuoneeseen pienen lampun, pesen hampaani ja huuhtelen nenäni sarvikuonolla (jonka nimeen sivumennen sanoen vannon - yksinkertainen lisäys aamupesuun on lisännyt eksponentiaalisesti elämäni laatua, ihme kyllä). Istun alas zafulle ja meditoin puoli tuntia. Sen jälkeen siirryn saumattomasti tekemään mukaillun version kolmen kehon voimistelusta, joka toimii erinomaisesti aamuherättäjänä. Se kestää 20 minuutista puoleen tuntiin. Pidän siitä, koska se ei keskity yksinomaan yhteen keholliseen tasoon - toisin kuin aamulenkki, jossa ainakin minulla vain lähinnä jalat tekevät töitä. Sitten Mozartin klarinettikonsertto soimaan, suihkuun ja aamupalalle.

Aamurutiini ei ole tälläisenään vielä optimaalinen. Jos herään vielä tavallista aikaisemmin, sanotaan vaikka kello kuuden maissa, jää aikaa suihkun ja aamiaisen jälkeen vielä hyvien blogien lukemiselle. Se on tärkeää. Monet seuraamistani kirjoituksista antavat inspiraatiota ja motivaatiota oman ihanne-elämäni rakentamiselle. Tekee hyvää ja tuntuu mukavalta saada osa siitä, rakennuspalikoita itsensä toteuttamiseen ensi töikseen aamulla. Ilman sitä jotain jää aamutoimista puuttumaan.

Tälläinen on siis minun ihanneaamuni. Viime päivinä olen kutakuinkin tähän malliin päiväni aloittanutkin. Se kuitenkin vasta alku. Mitä sen jälkeen? En voi sanoa, että työni olisivat sujuneet aivan putkeen. Toisaalta, olen alkanut jälleen omaksua tarkoituksenmukaisemmalla tavalla GTD:n sovellusta käyttööni. Se vapauttaa, vähän kuin varjotyökin, päähän keräytynyttä energiaa ja avaa uusia suuntia toiminnalle. Mutta se on taas uuden kirjoituksen aihe.

Päivä 313 - Etsivätoimiston löytöjä

2008-11-21T08:36:00.000+02:00

Herra siunaa ILP:tä! Tänä aamuna nousin ylös jo puoli kuudelta kun vauva valvotti. Mikäs siinä, kuuntelin aina toimivaa Holosyncia ja tein puolen tunnin aamuvoimistelun perään. Kahvinkeitin päälle, suihkuun ja suosikkiaamutoimeni parranajon kautta aamupalalle. Päivän parhaita uutisia blogeista lukiessani kello oli vasta kahdeksan, ja minulla hiukkasta enemmän parempi fiilis kuin eilistä tekstiä vääntäessäni. Sanotaan suoraan: olo oli kuin Buddhalla joulupöydässä.

Joskus tuntuu tosiaan, että yksinäinen ja raskautettu etsivä löytää. Tämän aamun blogosfäärin tiedonannot olivat kuin suoraan minulle, tähän hetkeeni tarkoitettuja. Zen Habitsin kautta sain tietää uudesta, siis presiis juuri omaa tämänhetkistä ajatus-tunne-henkimaailmaa vahvistavasta Career Renegade-sivusta. Myös uusi tuottavuuteen (luovuuden toinen nimi, minun mielestäni; sen "arkipäiväisempi" kaksoisveli) keskittynyt ilmainen e-zine on pakko lukea. Siinä nimittäin aihe, jonka kanssa olen viime ajat (jälleen) kamppaillut. Miten hoitaa parhaalla ja mahdollisimman energiatehokkaalla tavalla omat hommat?

Ja ihana, ihana löytö oli Jonathan Fieldsin innoittava ja inspiroiva Fire Fly-manifesti. Parasta sitten legendaarisen Think Arete-julistuksen, jota pidin sängynlaidallani vuoden päivät elämän oleellisuuksista muistuttamassa.

Päivä 312 - Hiukkanen lohtua?

2008-11-20T20:51:00.000+02:00

Pinna kireällä, vanne pään ympärillä, reaktiivisuus on keskimmäinen nimeni. Käsi hamuaa martinia, toinen asetta. Katse pälyilee epäluuloisena ympäri huonetta, odottaen seuraavaa iskua. Ei, kyseessä ei ole James Bond vaan vuoden ihmiskokeeseensa sitoutunut perheenisä, jolle ei suo hiukkasta lohtua enää kuin Smirnoffsnapsi ja Gallianopaukku.

Tänään, kuten muutamana muunakin viime...viikkona...on säännöllinen liikunta ja meditaatio jäänyt väliin. Kahdeksan kuukauden ikä on raskain, sanotaan. Vauva on juuri oppinut konttaamaan eikä tahdo rauhoittua yölläkään. Parhaimpina öinä kaveri heräilee vartin välein kahden tunnin ajan. Jii-haa, kuten jokunenkin amerikkalainen lajitoverimme saattaisi todeta.

Harjoittelun filosoofisesta ytimestä voisin havainnoida seuraavanlaisen seikan. Kun meditoin, kuntoilen, käytän aivojani ja työstän psykologista varjomateriaaliani, on ikään kuin kasvattaisin ihmisyyteni tilavuutta. Pienet asiat eivät tunnu isoilta. Niillä on tilaa liikkua. Kun jätän harjoittelun väliin, henkinen sietokykyni menee kasaan, supistuu, ja sen ahtautuneisiin seinämiin tarttuu helpommin yksi jos toinenkin asia.

Hyvä esimerkki on eilispäivältä. Graduseminaarissa minua vastapäätä istui ohjaajani, Professori. Häntä aiheeni ei miellyttänyt ollenkaan. Hän katsoi minut sisäpiiriläiseksi suhteessa aiheeseeni, Ken Wilberin maailmankuvaan. Professori totesi toisten hakevan yliopistosta aineksia maailmankuvaansa ja toisten tekevän akateemista tutkimusta. Minulle ei aivan selvinnyt miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois läheisyydestään. Vaan eipä sillä niin väliä. Oleellista on se, miten paljon emotionaalista energiaa olen kuluttanut tuon pikkusieluisen idiootin---tarkoitan, arvostelukykyisen akateemikon kommenttien märehtimiseen.

Normaalissa mielentilassani, jota olisin tietoisesti muokannut zazenin, aamulenkin, terveellisen lounaan ja varjotyön avulla, valuisivat tietämättömien kommentit kuin vesi proverbiaalisen hanhen selästä. Vaan ei nyt. Siispä: harjoittelu henkisen kestokyvyn tilavuuden kasvattajana on tullut tässä ainakin todistettua. Mitäs jos huomenaamulla taas istuisin alas, laskisin hengitystäni ja sitten lähtisin juoksemaan? Voisi olla hyvä juttu. Eipä tarvitsisi ainakaan iskeä proffaa päin näköä. Se voisi vaikuttaa arvosanaani, luulen.

Päivän hyvänä uutisena oli Steve Pavlinan mainio haastattelu, johon törmäsin. Siinä suosikkiblogistini kertoo - oivallisesti kysymyksen proosallisen sävyn muuttaen - miten elämässä oleellista on:

1.) Pohtia millaista oma ihanne-elämä olisi,
2.) keksiä miten tehdä siitä itselle ammatti,
3.) jakamalla omia kokemuksia, opetuksia rehellisesti, koska
4.) sen avulla toisten ihmisten elämänlaatu kohoaa.

Hienoa, hienoa. Steve P elää tällä hetkellä pelkällä mehulla. 90 päivää tavoitteena, 26 päivää takana. Pitäsikö kaataa toinen Galliano?

Päivä 311 - Terveen käpyrauhasen ylistys

2008-11-19T21:19:00.000+02:00

Kyllä aika tosissaan saa olla, ettei hulluksi tule. Lapsi valvottaa, ja kun herää horteesta puolenyön aikaan, ei keksi muuta kuin mennä keittiöön lukemaan liesituulettimen valoon Tarkovskin päiväkirjoja, syömään korppuja ja juomaan isän lahjoittamaa kotiviiniä. Kuuden tunnin yöunen jälkeen onkin aika lähteä grillattavaksi graduseminaariin ("Onnea matkaan", toivotti ohjaaja poistuessani arvellen sen tulevan varmastikin tarpeen). Kotona tavarat eivät ole siellä missä niiden kuuluisi olla. Sekös jos mikä raivostuttaa pedanttia mieltäni. Ja miten voisikaan olla toisin, kun lapsi on juuri oppinut konttaamaan.

Tarinan opetus? Jos on lapseton, ei ole ensimmäistäkään syytä olla pyrkimättä niin nopeasti kuin mahdollista itsensä yli-inhimilliseen täydellistämiseen. Jos on perse kiinni selkärangassa ja käpyrauhanen edes jonkinlaisessa toimintavalmiudessa, meditaatiolle, kuntoilulle sun muulle yleishyödylliselle elämisen yleiskuntoa kasvattavalle en katso olevan mitään estettä. Tekosyitä, kenties, mutta ei oikeita syitä. Ja sitäpaitsi, kuka tarvitsee edes jalkoja?

Päivän mukavinta antia oli se, että Integral Life Practice-sivusto noteerasi tämän blogin linkittämällä sen uutisosioonsa. Hyviä kirjoituksia oli myös Matti Kamppisen blogissa, jälleen kerran. Ja hyvä on myös kirja, jonka tänä iltana luen loppuun: Torsti Lehtisen Eksistentialismi.

Päivä 309 - Tyydytys vs. toteutus

2008-11-17T14:20:00.001+02:00

Itsensä tyydyttäminen tarkoittaa jonkun olemassa olevan halun tai toiveen toteuttamista. Itsensä toteuttaminen on jonkun syntymässä olevan toiveen vuoksi tehtävää työtä. Ensimmäinen tuottaa välitöntä nautintoa eikä tuota ylijäämää; jälkimmäinen tuottaa ylijäämää eikä niinkään paljon välitöntä nautintoa.

Jos ihminen tietää elämänsä tarkoituksen, hänen on helpompaa toteuttaa itseään. On helpompaa laittaa syrjään tämänhetkiset halut ja nähdä sielunsa silmin jotain valmisteilla-olevaa. Itsensä toteuttaminen vaatii sisun ja itsehillinnän lisäksi hyvää mielikuvitusta.

Tyydytystä tuottavat asiat palvelevat aina tämänhetkistä hallintoa; toteutukseen tähtäävät asiat ovat vallankumouksellisia. Jos elämässä on liikaa tyydytystä, voi olla että tarkoitus on hämärtynyt. Jos on puolestaan liikaa toteutusta - välittömien nautintojen kustannuksella - voi olla aika höllentää ohjaksia ja ottaa rennommin. Tasapaino on pääasia. Tarvitaan korkean tason tarkoitusta ja alatason irtiottoa: tästä elämästä nauttimista ja tulevan elämän luomista.

Päivä 308 - Kateudesta

2008-11-16T14:24:00.000+02:00

Kateellisuus voi olla joko rakentava tai kuluttava tunne. Parhaimmillaan sen avulla voi parantaa elämäänsä, silloin kun se innostaa toimimaan kateutensa kohteen esimerkin mukaisesti. Se voi toimia elämänmuutoksen polttoaineena.

Kuluttava kateus ei ainostaan pidä ihmistä paikallaan; sen lisäksi se vie voimia turhiin negatiivisiin tunteisiin. Tällainen kateus on absurdia. Se saa ihmisen haluamaan jotain, mitä toisella on, eikä kuitenkaan tarjoa riittävää motivaatiota käytännön toimenpiteisiin.

Jos olen kateellinen toisen ihmisen elämälle tai jollekin sen osalle, on hyvä kysyä itseltään onko valmis ottamaan vastaan myös kateuden kohteen varjopuolet. On oltava valmis ottamaan vastaan koko paketti. Muuten kateus ei rakenna tai onnistu muuttamaan elämää, vaan toimii tekosyynä oman elämän sellaisenaan pitämiselle. Tällöin kateus on positiivinen varjo, jonka kohdetta käytämme sijaistoimijanamme, omien unelmiemme kantajana, turvallisen yksipuolisena ja yksivärisesti nähtynä oman todellisen elämämme eläjänä.

Päivä 301 - Vauraudesta

2008-11-09T21:13:00.000+02:00

Hei! Voiton puolella! 300 päivän raja ILP:n avulla toteutettavassa elämänlaatukokeessani meni rikki...hmm? Integral Turku-tapaamisessa (paikalla 1 henkilö minun lisäkseni), saunoessa ja Andrei Tarkovskin päiväkirjaa lukiessa. Tänä aamuna oli elämäni ensimmäinen isänpäivä: sain aamiaisen vuoteeseen (miten ihastuttavaa!) ja odottamattomaksi lahjaksi J. Karjalaisen uuden levyn Paratiisin pojat, jota olen tänään soittanut läpi useita kertoja. Kuten nytkin. Hemmetin hienoa musiikkia.

Helsingin Sanomien kuukausiliittessä Ilkka Malmberg, suosikkitoimittajani tällä hetkellä, kirjoitti pysäyttävän artikkelin köyhyydestä. Hesarissa myös Katja Kuokkanen on kirjoittanut hyvää artikkelisarjaa suomalaisesta köyhyydestä, suositeltavaa luettavaa sekin. Tässä Malmbergin jutussa oli yksi lause joka pysäytti. Se kuului: "Köyhä ajattelee rahaa koko ajan".

Siinä voisi totisesti olla köyhyyden, tai pikemminkin varattomuuden määritelmä. Nimittäin kuka tahansa kolmiaivoinen olento ymmärtää, että köyhyys ei ole ainoastaan taloudellinen määritelmä. Voimme olla järjenköyhiä, henkisesti köyhiä tai tunteellisesti köyhiä. Ja niin edespäin.

Jos olen terveyteni osalta köyhä, joudun ajattelemaan kehoani jatkuvasti (ja tekemään sen energiaa kuluttavan kategoriavirheen, josta aikaisemmin kirjoitin ja joka synnytti blogissani ennennäkemättömän kommenttien myrskyn...). Jos olen älyllisesti köyhä - jos ajatusteni assosiaatioverkostosta puuttuu tärkeitä ja tarpeellisia yhteyksiä - joudun käyttämään paljon energiaa päättelyyni, tulosten ollessa vähemmän kuin optimaalisia. Jos olen henkisesti köyhä, puuttuu minulta pyhyyden taju enkä ymmärrä Oikeasti Tärkeää elämässä.

Jos sen sijaan suhtaudun elämän kokonaisuuteen harjoituksena, voin suhtautua mihin tahansa asiaan tietoisemmin ja kiinnostuksella, koska se on osa harjoitusohjelmaani, jota voin myös nimittää elämäkseni. Näin voin pyrkiä välttämään sitä, että "ajattelen rahaa" (tai pikemminkin raha siinä ajattelee minua) ja sen sijaan toteutan sitä. Maassa maan tavalla: keholle omat harjoituksensa, rahalle omansa, ajatuksille omansa. Ihanteellinen elämä, nyt kun sen vihdoinkin kaikille uteliaille paljastan, voisi olla jotain sen suuntaista, jossa ajateltaisiin mahdollisimman vähän. Sen sijaan siellä elettäisiin, mikä on nykyihmiselle jo vieras konsepti. Tai pelkkä konsepti.

Viime kesällä eräs vanha, viisas (ja todennäköisesti aika paljon happoa nauttinut) amerikkalaisprofessori vastasi hölmistyneenä punaviinipäissäni kysymääni kysymykseen elämän tarkoituksesta: "No höh! Se on kai elää sillä lailla, ettei tarvetta moiseen kysymykseen ole".

Päivä 299 - Harjoittelu elämänä

2008-11-07T22:01:00.000+02:00

Eilen aamulla nousin varhain ja lähdin juoksulenkille. Ulkona oli ollut pakkasta, maa oli kuurasta harmaa ja liukas. Juoksin joen rantaa, sillan yli, portaita ylös ja yliopiston halki. Creative Zen soitti OM:in Conference of the Birdsin ensimmäisen puolen.

Tiedättekö millainen tuoksu on hiihtomajassa? Kun on tultu sisälle valkoisesta pakkasesta, sukset asetettu hirsiseinää vasten ja odotetaan kun kaakao lämpeää? Sellaiselta meillä tuoksui. Rouva oli lämmittänyt takan, vauva harjoitteli konttausta lattialla ja minä painelin suihkuun. Meditaationi kesti vain viitisen minuuttia, mutta otin sen yhteydenpidon kannalta. Parempi muistaa mielummin edes vähän mutta usein kuin kerralla rysäisten.

Helsingissä istuttiin Pub Porthanissa kun eräs kaverini kysyi olenko kaupungissa ILP-asioilla. Hätkähdin sisäisesti. Onko harjoitteluni todellakin näin erillistä elämästäni, että menen vasiten "niille asioille"? Se on silti se pohja, jolta tämä blogi lähti liikkeelle: tavoitteena ottaa elämän osaksi jotain, mitä sieltä koin puuttuvan, harjoitukset, Integral Life Practice-otsakkeen alla kulkeva elämänlaadun kehittämiseen tähtäävä ohjelma. Luonnollistahan se on, että se on jotain erillistä - olenhan vasta hieman alle vuoden pyrkinyt integroimaan sitä itseeni. Mutta silti hätkähdin. Semminkin kun viime viikkoina olen tuntenut harjoitteluni käyneen läpi (jälleen) muutosvaihetta.

Tänään kahvila Talon Sydämessä ystäväni totesi, miten harjoittelu sisältää oman tuhonsa siemenen. Sen tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tai ainakin nousta spiraalimaisesti uuteen tasoon, ja aloittaa jälleen uusi kierto. Se muutos, jota olen tuntenut olevan ilmassa, on alkujaan itsestäni erillisen harjoittelun kietoutuminen aikaisempaa enemmän osaksi elämäni kokonaisuutta. Tästä lisää myöhemmin, mutta mielestäni on kiehtovaa, kuinka Ken Wilberin "Kolme Suurta" (subjektiivinen, objektiivinen ja intersubjektiivinen näkökulma eli Taide, Tiede ja Kulttuuri) ilmenevät myös ihmisessä, miten niiden eriytyminen "Isosta Kolmosesta" Kolmeksi Suureksi vaikuttaa nykyajan ihmisen haasteisiin, erityisesti niiden uudelleen yhdistämisessä, integroimisessa ja yhtenäistämisessä - myös oman maailmassa-olemisen suhteen.

Päivä 297 - Elämä harjoituksena

2008-11-05T21:09:00.001+02:00

Sain hyvän kysymyksen pohdittavaksi viime sunnuntaina: "Mikä on asenteeni niihin syihin, jotka saavat minut tekemään työtä itseni suhteen?". Kysymys oli pysähdyttävä. Mitkä oikeastaan ovat ne syyt, jotka motivoivat minua? Ja miten suhtaudun niihin pienillä, arjen teoilla?

Maanantaina kävin katsomassa Äiti Ammaa Helsingin Kaapelitehtaalla. Kokemus oli mielenkiintoinen. Olen ollut aikaisemminkin, ja itse Amman sylissä oleminen on kyllä koskettava kokemus. Kiinnostavinta oli kuitenkin omien tunteiden tarkastelu. Amma-tilaisuus itsessään herätti minussa voimakasta ärsytystä: eriasteiset hipit halaamassa toisiaan, tuijottaen rakkaudellisesti ikuisuuteen ja haisten pahalle. Niinpä niin. Oikeutettua ärsyyntymistä. Takuulla. Ja jälleen kerran mieleni, se iso tyhmä ja greippimäisen aivoni näkymätön vastine järkeisti automaattisia negatiivisia tunteitani perusteltuun muotoon. Voisiko sittenkin olla niin, että positiivisten tunteiden osoittaminen herättää minussa jotain tuntematonta, ja tämän tuntemattoman pelottamana heijastan uhkaavan tunteeni takaisin sen aiheuttajaan? Ehkä. Mutta olihan siellä silti vähän liian hyvät vibat.

Maanatai-illalla näin OM:in Tavastialla. Todellinen elämys, kerrassaan hiton onnistunut keikka ja vieläpä lähestulkoon parhaassa seurassa vietettynä - oman bändin kaverien kanssa. Olivat juuttaat nauhoittaneet viikonloppuna pohjat tulevaan singleemme. Hyvältähän sekin kuulosti. Keikan jälkeen vielä pistäydyimme uudessa suosikissani, Pub Porthanissa Kalliossa tarkastamassa paikallisen bentsomafian edesottamuksia. Nuorissa on usko, toivo ja tulevaisuus, enpä voi muuta sanoa, viimeistään kyseisen ikäryhmän edustajien raitiovaunukäyttäytymistä seurattuani.

Mutta mutta. Varsinainen aihekin minulla oli. Keskustelin puhelimessa siskoni kanssa jokin aika sitten. Puhuimme siitä, miten nuorempana kaikki oli helpompaa. Asiat vain tapahtuivat, laskut maksettiin omasta puolesta (hitto, eihän silloin edes ollut laskuja!) eikä tarvinnut huolehtia kuin omasta itsestä. Parisuhteen alkaminen mutkistaa hieman tilannetta: on otettava jollainlailla huomioon myös toisen ihmisen hyvinvointi. Mutta todellinen hupi alkaa lasten myötä.

Kun nuoruusiän vaatimuksista siirrytään aikuisuuteen, alkaa elämä muuttaa muotoaan. Yksi tapa - ja mielestäni sangen rakentava ja kiehtovakin - on ottaa se harjoituksena. Elämän eri alueet, kuten lasten tai parisuhteen hoitaminen, tai oma kehollisuus, tai ajatusmaailma, tunne-elämä, talous, luovuus, ja niin edelleen vaativat hoivaamista. Kun nuorempana elämän tukirakenteet olivat (perheen ollessa jollainlailla eheä) asetettu muiden toimesta, suhtautuminen elämään harjoituksena olisi ollut vähän outo. Sellaista lukiopellen touhua. Mutta näin vanhemmalla iällä, yllättäen, se alkaa vaikuttaa ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Tai ainakin sen avulla on helpompi pysyä edes jotenkin tolkuissaan.

Suhtautuminen elämään vaatii paradoksien kestämistä. Samaan aikaan on myötäiltävä elämää tuulessa taipuvan puun lailla, ja toisaalta on taas otettava ohjat omiin käsiin ja pantava haisemaan. On ymmärrettävä hallinnan älyttömyys ja toisen kautta sen järkevyys. Elämä on, pohjimmiltaan, julma, inhottava ja sietämätön paikka. Kaikki meille rakas kuolee joskus pois. Kaikki hauska loppuu aikanaan. Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta (ensimmäinen ja ainoa sananlasku, jonka karjalaiselta ukiltani aikoinaan opin). Ja sitä rataa.

Toisaalta näkökulmaa voi myös vaihtaa. Elämän kanssa voi oppia elämään. Elämä voi olla yksi iso valmennus. Eckhart Tollea mukaillakseni, elämän tarkoitus ei ole tehdä meistä onnellisia - ainoastaan tietoisempia. Ja kenties tietoisempana eläminen suhtautumisen muutoksen avulla tuo meissä esiin luonnollisen ja iloisen tavan elää Elämän kokonaisuuden kanssa. Elämää voi pitää kilpailuna tai taisteluna maailmaa vastaan tai harjoituksena. Harjoituksena mihin? Harjoitukseen itseensä, jatkuvaan elämiseen ja elämänlaadun syventämiseen. Kuten yläkerran naapurini, 90-vuotias Rouva Oksanen usein sanoo - hymyillen - "Kai sitä joutuu kuitenkin elämään".