Hyvä, rakas, tonttulakkinen lukija! On tullut aika saattaa kolmentoista käskyn elämänohjekokeeni päätökseensä arvokkaasti. Lumihiutaleiden laskeutuessa vaakasuoraan naapuritalon katolle teen tiettäväksi, että viime viikolla elämääni ohjasi ajatus...
...Rolling Stonesin musiikista. Siitä, että se on yksinkertaisesti niin ihmeen tuoreen, kestävän ja ikuisen kuuloista. Ainakin popmusiikin parametreissa ikuisen kuuloista.
Samaan tapaan tulisi omakin elämänsä säveltää. Tehdä päivistään, viikoistaan, kuukausistaan, vuosistaan ja projekteistaan biisejä, jotka kestävät kulutusta. Oma elämänsä, sanalla sanoen, olisi syytä ja viisasta rakentaa siten, että nyt kylvämiään siemeniä ja kappaleiden aihioita jaksaa ihailla ja veivata vielä viisi- ja kuusikymppisenäkin. Hitto, miksi ei seitsemän- ja kahdeksankymppisenäkin? Puhumattakaan niistä, jotka vaan eivät osaa eivätkä halua lopettaa, sadan vuoden kynnykselläkään.
Ja vaikka kaikkea ei voi suunnitella - sen varmasti tietävät Rolling Stonesin kaverit, jotka muusansa ja heroiinin viemänä ovat tehneet hetken lapsina musiikkia ikuisuudelle - niin silti ne oman elämän biisit kannattaa hioa. Ainakin siten, että niiden kanssa jaksaa elää. Sillä täällä, suhteellisuuden maailmassa, egon puolella, mitään muuta meillä ei lopulta ole kuin säveltämämme kappaleet, elämämme nuottiviivasto ja niille piirtämämme avaimet, tempo, kulku ja juoksu.
Mutta takaisin tähän päivään. Nyt on nimittäin jouluviikko ja alkaa hiljainen elämä. Ihana, hiljainen elämä. Velvollisuudet nostetaan hyllylle ja kouraan napataan Charles Dickensin romaani. Tehdään mahalihasliikkeita ettei lihottaisi ja lihotaan kuitenkin. Syödään niitä ihania tölkkiherneitä, jotka kaiken herkun keskellä nousevat ylitse muiden. Korvataan kinkku luomulihalla, josta tehdään (tai josta äiti laitetaan tekemään) lihapullia. Avataan lahjoja ja luetaan Kaikkien Aikojen Joulutarina. Etsitään Buddenbrookeista se kohta, jossa kuvaillaan porvarisjoulua ja katsotaan Fannysta ja Alexanderista klassinen joulunviettokohtaus. Ollaan iloisia, onnellisia ja tyytyväisiä. Eikä olla niitä sen vuoksi, että joulu johtaa siihen. Vaan ollaan niitä sen vuoksi, että joulu näyttää ne meille. Että ne ovat Ainut, Oikea, Rehellinen Todellisuutemme, jota yritämme aina paeta tänne ihmisenä olemisen pariin. Usein - lähes aina - onnistummekin. Onneksi on joulu muistuttamassa, että se on vain pakoa Kodista, josta emme milloinkaan voi olla erossa, vaikka yrittäisimmekin. Olemme Aina Kotona.
Viimeinen käsky sulkee ympyrän. Se on Benjamin Franklinilta:
"Be always at war with your vices, at peace with your neighbors, and let each new year find you a better man."
Hauskaa, hidasta ja Alati Läsnäolevasta Onnellisuudesta muistuttavaa joulua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti