13 Käskyä - Viikko 4

Kolmas viikko takana käskyjen siivittämää elämää ja olo on kuin Juha Miedolla pöllimetsässä. Reipas, parrakas ja rehti. Vaan totuuden nimissä tunnustettakoon seuraavia seikkoja.

Omien käskyjen mukaan eläminen on perkeleellistä touhua.

Se on ärsyttävää, koska huomaa milloin on tehnyt syntiä. Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, "synti" tarkoittaa alunperin "maalin missaamista". Näin ollen kun tietää mitä haluaa, tietää myös milloin toimii toisin kuin haluaa.

Käskyjen mukaan eläminen on myös palkitsevaa. Se tarjoaa palkinnon itsestään - ei saavutusten tai toteutuneiden tavoitteiden kautta. Pikemminkin se palkitsee olemisen muutoksen yrityksellä: yrityksellä elää suoraselkäisemmin, periaatteiden ohjaamana. Aina niihin ei osu eikä yllä, mutta se on sivuseikka. Pääasia on, että on jotain mistä harhautua.

Tällä viikolla olen tarkastellut ajankäyttöäni ja sen vaikutusta Oikeasti Tärkeiden asioiden luomiseen. Huomaan nyt, miten paljon parannettavaa itselläni on tässä suhteessa. Hyvä, että edes jossain.

Vitsi, vitsi. Saa nauraa.

Joka tapauksessa, olen edelleen yrittänyt illalla ennen nukahtamista muistaa kysyä itseltäni: "Miten tänään onnistuin...olemaan skarppi ajankäyttöni suhteen?", sekä "Miten voisin huomenna toimia paremmin?". Yksinkertaisin ohje, jonka oivalsin, liittyy toiminnan jäsentämiseen tavoitteiden kautta. Eli siis, jos mielin juuri nyt ohjata omaa ajankäyttöäni, tulee sen tapahtua sen kautta, mihin tämän hetken toimintani tähtää. Pirun yksinkertaista ja (minulle, ainakin) pirun vaikeaa.

Yksinkertaisesti kyse on siitä, että jos haluan viedä pojan päiväkotiin ajoissa, on aamupuuron syöttäminen aloitettava ehkä 20 minuuttia aikaisemmin kuin normaalisti aloittaisin. Tämä on ollut hankalaa. Vaan miksi?

Taustalla on olettamus siitä, että mikäli olisin tarkka ajankäyttöni suhteen, joutuisin luopumaan spontaanisuudestani ja hetkeen tarttumisestani, joka on toiminut parhaan puoleni - luovuuden - mahdollistajana. Tämä Iso Olettamus on jotain, minkä kyseenalaistaminen vaatii hieman vaivaa. Yksinkertaisin tapa on toimia hieman toisin ja katsoa, totetuvatko Ison Oletukseni manaamat pelot todellisuudessa.

Alkavalla viikolla on jälleen uusi periaate. Sen olen valinnut Ayn Randin megalomaanisesta (ja ainakin puolet liian pitkästä) teoksesta Atlas Shrugged. Ulkomuistista se menee kutakuinkin näin:

"Business and earning a living, and that in man which makes it possible...that is the best in us".

Olen ajatellut unelmatyöni olevan sen, että saisin palkkaa olemalla minä. Silloin ihminen on tehnyt itsensä niin hyödylliseksi toisille ihmisille, että he ovat valmiita ylläpitämään hänen olemassaoloaan ja kehitystään heille itselleen koituvan hyödyn vuoksi. Molemmat voittavat, totisesti, tuolloin. Siihen päästäkseni on oivallettava Randin näennäisen kapitalistisiin sanoihin piiloutuva viisaus: se, mikä meissä saa meidät haluamaan tekemään itsemme työlle alttiiksi - ja mitä tuo työ voisi olla - on tavallaan parasta, mitä ihmisinä meihin sisältyy. Työn ja toimeentulon takana olevien ominaisuuksien myötä tulevat monet arvokkaat asiat mahdollisiksi: aloitteellisuus, omanarvontunto, lähimmäisistään huolehtiminen ja luovuus, esimerkiksi. Niitä toteuttamalla teemme itsemme onnellisiksi ja olemme muille hyödyksi. Ja niin on hyvä.

Ensi viikkoon, siis.